Suomen raviurheilun historia

Ensimmäiset kilpa-ajot

Vanhin tunnettu kirjattu maininta ravikilpailusta Suomessa on vuodelta 1817, jolloin Åbo Allmänna Tidning -lehti kirjoitti kilpa-ajoista Aurajoen jäällä Turussa. Tuolloin kilpailut olivat vielä kaukana nykyisestä järjestäytyneestä lajista: ajot käytiin usein jäällä tai maantiellä, eikä yhtenäisiä sääntöjä tai ratoja ollut. Hevonen oli 1800-luvun Suomessa ennen kaikkea työväline, ja nopeus radalla oli sivutuote maatalous- ja liikennekäytöstä.

Järjestäytyminen alkoi vasta myöhemmin. Ensimmäinen varsinainen ravirata rakennettiin Helsingin Oulunkylään vuonna 1884, ja se antoi lajille ensi kertaa pysyvän kilpailupaikan sattumanvaraisten jää- ja tieajojen sijaan. Pysyvä rata muutti lajin luonnetta perustavanlaatuisesti: kilpailuja voitiin nyt järjestää säännöllisesti samassa paikassa, yleisö tiesi mistä kilpailuja löytää, ja radan omat mittasuhteet – pituus ja muoto – alkoivat vaikuttaa siihen, millaisia hevosia ja ajotapoja lajissa arvostettiin.

Suomenhevonen ja järjestäytynyt hevoskasvatus

Vuosi 1907 oli lajin kannalta käänteentekevä: silloin perustettiin suomenhevosen kantakirja. Kantakirja loi pohjan järjestäytyneelle hevoskasvatukselle, kun rodun yksilöt alettiin rekisteröidä ja niiden sukutaustaa alettiin dokumentoida systemaattisesti. Kaksi vuotta myöhemmin, 1909, perustettiin Suomen Hevosjalostusliittojen Keskusliitto kokoamaan alueellista jalostustyötä valtakunnalliseksi kokonaisuudeksi.

Näiden järjestöjen synty ei ollut sattumaa: 1900-luvun alussa hevonen oli Suomen talouden ja liikenteen selkäranka, ja hyvän, kestävän hevosen kasvattaminen oli kansantaloudellisesti tärkeää. Raviurheilu kehittyi tämän kasvatustyön rinnalla keinona testata ja osoittaa hevosten laatua – kilparata oli käytännössä paikka, jossa jalostustyön tulokset näkyivät konkreettisesti nopeutena ja kestävyytenä. Tämä yhteys jalostuksen ja kilpailun välillä on säilynyt olennaisena osana lajia tähän päivään asti: kantakirjaan pääsy ja kilpailumenestys kulkevat edelleen käsi kädessä.

Oma keskusjärjestö raviharrastajille

Vuonna 1919 perustettiin Suomen Ravirengas, joka antoi raviurheilun harrastajille ensimmäistä kertaa oman valtakunnallisen keskusjärjestönsä erillään yleisemmästä hevosjalostustoiminnasta. Tämä oli askel kohti lajin nykyistä muotoa: kilpailutoiminta alkoi eriytyä omaksi, säännellyksi kokonaisuudekseen.

1920-luvulla laji sai myös oman arvokkaimman kilpailunsa. Lahden Kuninkuusravit vakiintuivat vuodesta 1924 alkaen Suomen arvostetuimmaksi yksittäiseksi ravitapahtumaksi. Kuninkuusravit kiertävät vuosittain eri radoilla ympäri Suomea, eikä niillä ole kiinteää kotirataa – juuri kiertävyys on tehnyt tapahtumasta koko maan yhteisen. Kun kilpailu järjestetään vuorollaan eri puolilla maata, jokainen alue pääsee ajoittain isännäksi, eikä yksikään yksittäinen rata ole saanut tapahtumaa pysyvästi omakseen. Tämä ratkaisu on osaltaan pitänyt Kuninkuusravit koko kansan yhteisenä tapahtumana sen sijaan, että se olisi profiloitunut yhden paikkakunnan omaksi juhlaksi.

Totopeli tulee raviradoille

Vuonna 1928 totalisaattoripeli eli veikkaaminen ravikilpailun tuloksesta yhteiseen pottiin tuli Suomessa lailliseksi. Tämä muutti raviurheilun taloudellista pohjaa merkittävästi: kilpailuista tuli entistä useammalle myös seurattava tapahtuma, jonka lopputulokseen saattoi ottaa kantaa pelaamalla, ei vain katsomalla. Totopelin laillistaminen loi lajille myös uuden, jatkuvan tulovirran, joka on osaltaan rahoittanut ratojen ja kilpailutoiminnan kehittämistä siitä lähtien.

Lämminveriset saapuvat radoille

Pitkään suomalainen raviurheilu rakentui lähes yksinomaan suomenhevosen varaan. Muutos alkoi vuonna 1960, kun ensimmäiset kotimaiset lämminverisravit ajettiin. Lämminverinen ravihevonen ei ole yksi rotu, vaan kokoomanimitys pääosin amerikkalaista, ranskalaista tai venäläistä alkuperää oleville ravureille, jotka on jalostettu puhtaasti kilparaviin. Niiden tulo toi radoille uuden, nopeamman kilpailuluokan suomenhevosen rinnalle – jako, joka näkyy lähtölistoissa edelleen tänä päivänä.

Lämminveristen tulo ei syrjäyttänyt suomenhevosta, vaan loi lajin sisälle kaksi rinnakkaista polkua. Suomenhevonen jatkoi omaa, kotoperäistä kehitystään ja säilytti oman kantakirjansa ja omat lähtönsä, kun taas lämminveriset toivat mukanaan kansainvälisemmän kilpailukentän ja uusia jalostuslinjoja. Tästä eteenpäin suomalainen raviohjelma on rakentunut näiden kahden hevostyypin varaan, ja molemmilla on omat vahvat kannattajakuntansa tähänkin päivään asti.

Suomen Hippos syntyy

Vuonna 1973 raviurheilun ja hevoskasvatuksen kaksi keskusjärjestöä, Suomen Ravirengas ja Hevostalouden keskusliitto, yhdistyivät Suomen Hippos ry:ksi. Yhdistymisen myötä lajilla oli ensimmäistä kertaa yksi yhtenäinen keskusjärjestö, joka vastasi sekä kilpailutoiminnasta että hevoskasvatuksesta. Ennen yhdistymistä kilpailutoiminta ja jalostustyö olivat eri järjestöjen käsissä, mikä oli aiheuttanut päällekkäisyyttä ja hankaloittanut yhtenäisten sääntöjen luomista. Yhdistyminen ratkaisi tämän: samat säännöt, sama rekisteri ja sama lisenssijärjestelmä koskevat siitä lähtien koko lajia yhdenmukaisesti.

Suomen Hippos on edelleen raviurheilun valtakunnallinen keskusjärjestö, joka ylläpitää muun muassa kilpailusääntöjä, lisenssijärjestelmää ja hevosten rekisteröintiä. Käytännössä lähes jokainen lajin osa-alue – kilpailukalenterista jalostusarvosteluihin ja ohjastajien lisensseihin – kulkee jollain tavalla Hippoksen ylläpitämän järjestelmän kautta.

Seuraavana vuonna, 1974, Suomi liittyi eurooppalaiseen ravikilpailuliigaan. Tämä avasi suomalaiselle raviurheilulle kansainvälisen ulottuvuuden ja teki mahdolliseksi vertailla suomalaisia hevosia ja tuloksia muun Euroopan kanssa. Kansainvälinen yhteys näkyy edelleen nykypäivän ohjelmassa: osa suomalaisista lämminverisistä kilpailee säännöllisesti myös ulkomailla, ja eurooppalaiset huippuhevoset osallistuvat ajoittain suomalaisiin suurkilpailuihin.

Raviurheilu nykypäivänä

Näiden vaiheiden kautta raviurheilusta kasvoi nykyisen kaltainen, järjestäytynyt laji, jota harjoitetaan kymmenillä radoilla ympäri Suomea. Suomi on nykyisin yksi maailman suurimmista ravimaista suhteessa asukaslukuun – harva muu maa ajaa yhtä paljon ravikilpailuja väkilukuun suhteutettuna. Tämä näkyy sekä ratojen määrässä että siinä, kuinka moni suomalainen seuraa lajia jollain tasolla: kilpailuja käydään ympäri vuoden, ja ohjelmassa on sekä pieniä paikallisravipäiviä että suuria, koko maan huomion vieviä suurkilpailuja.

Tampereen seudulla sijaitseva Teivon ravirata on yksi näistä nykyisin toimivista radoista, aivan kuten Vermo, Kuopion Sorsasalo, Jyväskylän Killeri ja lukuisat muut – ei erikoisasemassa lajin historiassa, vaan yksi monista radoista, joilla laji elää tänäkin päivänä. Jokaisella näistä radoista on oma paikallinen historiansa ja oma yleisönsä, ja yhdessä ne muodostavat verkoston, joka pitää raviurheilun elävänä joka puolella maata – pääkaupunkiseudulta Lappiin asti.

Mitä historia kertoo nykypäivän lajista

Historian tunteminen auttaa ymmärtämään monia asioita, jotka näkyvät edelleen nykypäivän lähtölistassa ja kilpailuohjelmassa. Jako suomenhevosiin ja lämminverisiin, totopelin keskeinen rooli, Kuninkuusravien kiertävä luonne ja Suomen Hippoksen asema koko lajin keskuksena – kaikki nämä juontavat juurensa 1900-luvun kehityskulusta, joka on kuvattu tällä sivulla.

Teivon vinkki: Kun katsot nykypäivän lähtölistaa, muista että jako suomenhevosiin ja lämminverisiin juontaa juurensa vasta 1960-luvulta – sitä ennen koko laji rakentui yhden rodun varaan.

Jos historia herätti kysymyksiä nykyisistä termeistä ja käytännöistä, ravisanasto ja autolähtö ja volttilähtö selittävät, miten laji toimii tänä päivänä. Koko lajin kokonaiskuva löytyy raviurheilu-osion etusivulta.