|
RAVINUORET
Tapahtunutta vuosilta 2009
Tapahtunutta vuosilta 1999-2006
Tapahtunutta 2007-2008:
Vipsille finaali
(Tiedote 17.12.2008 klo 16.30)
Monika Kärjen omistama, valmentama ja ohjastama Vips voitti Teivon kauden 2008 viimeisen ponilähdön, Teivon Ponifinaalin, HevosHieVaReen lähdön.
Vips oli auton takaa ensiaskeleilla nopein, mutta ensimmäiseen kaarteeseen mentäessä ulkopuolelta startannut Joose Goose ja Anna Sulin riisti Vipsiltä piikkipaikan tämän haparoidessa. Matkaa taitettiin tämän jälkeen Joose Goosen komennossa aina ihan viime metreille saakka, kunnes oli Joose Goosen vuoro laukata. Vipsin niukka voitto tuli ansaitun puserruksen päätteeksi.
Todettakoon tässä, että jo 17-vuotias Vips on viihtynyt eritoten hyvin ryhmälähdöissä, sillä uran toinen ryhmästartti toi toisen voiton. Ensimmäinen näistä tuli reilut kolme vuotta sitten, sekin Teivosta.
Teivon Ravinuorten symppisvaljakoksi valittiin Skälöns Nikolaus ja Nette Salminen.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponifinaalin uudestaan.

Ponien Tammer-ajo peruutukseen
(Tiedote 30.11.2008 klo 11.00)
Pienien toiveiden saattelemana ideoitu Ponien 2100 metrin Tammer-ajo ei saanut ensi yrittämällä tuulta purjeisiin.
Vain kolme ponia Golda Apache, Hejo ja Blixten Bonanzasson ilmestyivät ilmopäivänä listoille. Tästä johtuen järjestäjä oli tekemättömän paikan edessä. Vaihtoehtoja ei ollut yksinkertaisesti muuta kuin peruuttaa sarja. ”Emme hautaa kuitenkaan kerralla tätä kilpailuideaa. Ensi vuonna yritämme uudelleen aikaisempana ajankohtana. Olemme samalla myös kuulevalla kannalla mahdolliseen sarjamäärityksen suhteen”, kiteytti Teivon nuorisovastaava Nina Malmberg-Salonen tuntojaan ilmojen päätyttyä.
Retki Nuorisoravigaalaan Lahteen la 20.12.
(Tiedote 24.11.2008 klo 16.00)
Teivon Ravinuoret tekevät jälleen retken Nuorisoravigaalaan yhdessä Seinäjoen ravinuorten kanssa.
Gaala järjestetään Lahdessa V75-ravien yhteydessä. Retken hinta tulee olemaan arviolta 15-20 euroa. Hinta selviää, kun tiedetään, moniko on Teivosta lähdössä. Noin 15 henkeä mahtuu Teivon porukkaan. Ravit alkavat klo 13.00 ja gaala 17.30, kestoksi on arvioita noin 3 tuntia. Näin ollen Tampereella olisimme takaisin vasta myöhään illalla. Ilmoittautuminen 30.11.2008 mennessä Ninalle.
Saulissa oli nuorta energiaa
(Tiedote 12.11.2008 klo 16.30)
Tiistaina 11.11. Teivon hitaiden ponien Young Power -lähdössä 13 kokematonta kilpaponia ottivat toisistaan mittaa. Tällä kertaa paalukarsinan kilpailemattomat ponit olivat vahvoilla eikä takamatkoilta noussut ketään edes uhkaamaan niiden asemaa. Kaksikko Saul/Roni Leppäniemi ja Ylva/Niina Hell vetivät porukkaa lähdöstä maaliin. Itse asiassa koko kärkinelikko oli maalissa numerojärjestyksessä 1-2-3-4. Voitolla debytoineesta 3-vuotiaasta Saulista kuullaan vielä. Lähdön symppikseksi Ravinuoret valitsivat harmaan hurmurin Tony The Vikingin ja Roosa Salopään.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponilähdön uudestaan.

Triztanille Pony Power
(Tiedote 21.10.2008 klo 22.00)
Teivon tiistai-illassa juostiin pitkästä aikaa B-ponien Pony Power –lähtö. 1600 metrin perusmatkalla juostua lähtöä veti keulasta aina maalisuoran puoliväliin asti Ai.Ka Musikant Henna Halme ohjaksissaan. Ai.Ka Musikant sortui kuitenkin laukalle, kun pisimmän takamatkan Triztan ja Elina Veijalainen ilmestyivät rinnalle 150 metriä jäljellä. Triztania nousi lopussa ahdistelemaan vielä Riikka Avotien Niffe, mutta Triztan piti varmasti uransa toiseen voittoon ja ensimmäiseen sellaiseen Suomessa.
Teivon poniohjastajaliigan tilanteen löydät tästä.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponilähdön uudestaan (ilman ääntä :( ).

Kirja uutuus - Ravinuorilta!
(Tiedote 15.10.2008 klo 17.30)
Teivon Ravinuorille on tulossa myyntiin lokakuussa uusi teos - Raviurheilun maailma. Kaikki mitä olet halunnut tietää ravimaailmasta, on nyt yksissä kansissa. Vili Pesun kirjoittama Raviurheilun maailma on vahva tietopaketti lajista. Kirjassa on haastateltu 19 ravimaailmassa toimivaa henkilöä mm. Reijo Borgström, Reima Kuisla, Iina Rastas, Martti Ala-Seppälä, Mika Forss, Jouko Tarvainen, Merja Ikäheimonen jne. Kirjan hinta on 40 euroa. Loistava lahjaidea vaikkapa pukinkonttiin. Kysy lisää Ninalta tai Ravinuorten kopilta ravien aikana.
Suomen Poniraviyhdistyksen syyskokous Teivossa
(Tiedote 15.10.2008 klo 17.00)
Suomen Poniraviyhdistys ry pitää sääntömääräisen syyskokouksensa Teivonlinnassa sununtaina 2.11. klo 12 alkaen. Kokouksen jälkeen Teivon Poniravikoululla koulutusta aiheista ponin kengitys sekä ponin kuljettaminen ja kuljetuskoppiin lastaaminen. Koulutustilaisuus on ilmainen. Tervetuloa!
Poni-Kriterium suosikille
(Tiedote 4.10.2008 klo 14.30)
Henna Pakkasen ohjastama Broängens Ghosakrama voitti odotetusti 10. Poni-Kriteriumin.
Takamatkalta omaa vauhtiaan edennyt moninkertainen SE-poni Broängens Ghosakrama painui keulaan viimeisen puolikkaan alkaessa, kun se tavoitti paalulta karkuun yrittäneen Cherun. Toivo Niemen Miks-Runaway yritti jopa haastaa Broängens Ghosakramaa loppusuoralle tultaessa, mutta se joutui antautumaan myös takajoukoista hienosti kirineelle J.J. Lisalle, jonka hyvää kiriä häiritsi viimeisellä puolikkaalla pari laukkaakin. Voitokkaan Broängens Ghosakraman voitto tuli nytkin Suomen ennätystuloksella 2.34,6. J.J. Lisa kiri hyvin tuntumaan, mutta Miks-Runaway ja kumppanit hävisivätkin jo selvästi.
Ravinuorten symppismaininnan pokkasi tällä kertaa Almnäs Lego ja Niina Hell.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Poni-Kriteriumin heti tuoreeltaan uudestaan.

Henna Pakkanen pääsi niiaamaan Poni-Kriteriumin voiton silapaketteineen ja kilpakärryineen. Puppis pokkasi puolestaan Poni-Meetingin pistekilpailun voitosta uudet kilpavaljaat.
SE-poni Broängens Ghosakrama suosikkina Kriteriumiin
(Tiedote 29.9.2008 klo 12.30)
Vuoden 2008 Tampereen Hevospisteen Poni-Kriteriumissa ottavat mittaa toisistaan 12 finaalipaikan lunastanutta valjakkoa. Pitkästä takamatkasta huolimatta Henna Pakkasen ohjastama Broängens Ghosakrama on ennakkoasetelmissa vahvoilla. Nuorella nelinkertaisella SE-ponilla on todella vakuuttava kahdeksan voiton putki takanaan. Aiemmissa starteissa laukkakaan ei ole haitannut menoa ja tässä lähdössä on hyvät mahdollisuudet jatkaa voittokulkua. Hyvän vastuksen tarjoaa varmasti karsintalähdöissä kolmesti kärkikolmikoon yltänyt pistekilpailun voittaja Puppis ja Aleksi Uosukainen. Yllätysvalmiita ovat myös muut karsintavoittajat Rosenbergs Sonett/Terhi Lipponen ja J.J Lisa/Janita Antti-Roiko, jotka tulevat varmasti lyömään kapuloita Hennan ja Broängens Ghosakraman rattaisiin matkalla kohti uusia kilpakärryjä ja valjaita.
Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että finaalin kahdestatoista ohjastajasta puolet on aikanaan suorittanut P-ajolupansa Teivon Ravinuorten järjestämällä korttikurssilla, hyvä Teivo!
Lauantaina 4.10. klo 12.50 selviää kenen kaulaan pujotetaan tänä vuonna kukkaseppele Teivon ponikauden huipennuksessa järjestyksessään 10. Poni-Kriteriumissa.

Ravinuoret mukana Kriterium-raveissa 4.10.2008
(Tiedote 29.9.2008 klo 11.30)
- Tampereen Hevospisteen Poni-Meeting-finaali, 10. Poni-Kriterium aloittaa ravipäivän klo 12.50.
- Poniajelutusta lasten leikkipaikan edessä klo 13 eteenpäin. Hinta 1 euro/kierros Ravinuorten toiminnan tukemiseksi.
- Katsomoalueella ”Aarrekartta -etsintäkilpailu” klo 13 eteenpäin reitti alkaa Ravinuorten kopilta.
- Hevosten Kriterium lähdöt – voittajaveikkaukset, jossa hyvät palkinnot.
- Ilmaista kasvomaalausta lapsille klo 14-16 Ravinuorten kopilla.

Rosenbergs Sonettille neljäs karsinta
(Tiedote 24.9.2008 klo 00.30)
Teivon Poni-Meetingin 4. karsinta päättyi Terhi Lipposen ja Rosenbergs Sonettin voittoon. Voitto oli jo parivaljakon toinen tällä kaudella Teivossa. Ensimmäinen voitoista tuli Teivon juhannuksen jälkeisissä Ylöjärvi-raveissa.
Pitkään 4. karsintaa johtanut Niemenpellon Romeo ja Krista Tuomela sijoittuivat toiseksi. Valjakko valittiin myös Teivon Ravinuorten symppisvaljakoksi.
Takamatkalta kolmanneksi kirinyt Puppis ja Aleksi Uosukainen voittivat ylivoimaisesti Poni-Meetingin pistekilpailun 11 pisteen erolla Joose Gooseen ja kumppaneihin. Puppis tullaan palkitsemaan vielä Poni-Kriteriumissa yhteydessä poniravikilpavaljailla.
Teivon Poni-Meeting huipentuu lauantaina 4.10. juhlallisesti 10. Poni-Kriteriumiin.
Linkeistä löydät Poni-Meetingin säännöt ja lopullisen pistetilanteen. Kaksitoista eniten pisteitä kerännyttä ponia on oikeutettu osallistumaan Poni-Kriteriumin finaaliin. Poni-Kriteriumin viime vuosien kunniataulukot löydät mm. tästä ja myös tästä linkistä.
Teivon poniohjastajaliigan tilanteen löydät tästä.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponilähdön uudestaan.

Ratsastuksenopettajat ottivat tuntumaa raviratsastukseen
(Tiedote 16.9.2008 klo 14.15)
Hämeen alueen ratsastuksenopettajat ja -ohjaajat tekivät Teivossa 9.9.2008 järjestetyissä ratsastusseuraraveissa uuden aluevaltauksen. Yhden poisjäännin myötä auton taakse ryhmittyi kuusi valjakkoa. Kyseessä oli 1100 metrin pikapyrähdys autolähetyksellä. Auton taakse meno sujui hienosti, kukin oikeaan aikaan omille paikoilleen. Kärkeen pyyhälsi Kaupin ratsastuskoulua edustanut Reija Vähätalo/Nicolas Roxx. Tämä valjakko sai imuunsa Lempäälän ratsutallin kisailijan Tuija Rosenqvistin/Vimage. Toista rataa matkaa taittoi Viholan ratsastukoulun edustaja Iina Sahi/Thunder Gamella. Harmittava lähtölaukka kohtasi Tampereen ratsastuskeskuksen Tuukka Laitista ja Double Magnumia ja tämä valjakko menetti pelin jo alkumetreillä. Thunder Game siirtyi takasuoralla sisäradalle ja eteni sieltä hienosti johtokaksikon kantaan. Kärkikolmikon perässä yritti sinnitellä Hessi-tallin Heidi Sinda/Stanley Jar sekä tasaisesti koko matkan edennyt Takkulan ratsastuskoulun Soile Brander/Eye On Talent. Loppusuora oli kuitenkin kolmen kauppa, alusta saakka porukkaa vetänyt Nicolas Roxx piti johtonsa loppuun asti. Toiseksi rutisti Thunder Game ja kolmosruusuke ripustettiin Vimagen suitsiin.
Järjestäjien puolesta näytösmonté oli menestys ja kilpailijatkin tuntuivat olevan tyytyväisiä uudesta kokemuksestaan. Ilahduttavaa oli myös se, että vauhti pysyi maltillisena, kuten näytöslähdöissä olisikin suotavaa. Loimitusseremonioissa kärkikolmikko oli sen verran rauhaton, että kolmikon poseerauskuvat jäivät saamatta. Kaikilla kilpailijoilla oli omat kannustusjoukkonsa mukana ja lähdössä oli tiukkaa taistelua, tunnelmaa ja tuuletuksia, kuten ravilähdössä kuuluukin. Väkeä oli radan varressa paljon ja toivottavasti muutama ratsuihminen sai nyt myös ravikärpäsen pureman.
Näytöslähtö on katsottavissa Teivon mediasivuilta osoitteesta http://mediasivut.teivo.fi/videokirjasto/#2008/0909/ML.

J.J. Lisalle kolmas karsinta
(Tiedote 10.9.2008 klo 16.00)
Teivon Poni-Meetingin 3. karsinta sujui aina loppusuoran alkuun saakka paalulta yksin lähteneen Symphatil Darknessin ja Minna Rampan komennossa.
Viimeisen kaarteen onnistuneiden ajolinjojen johdosta Fanny Suomelan rattailleen saanut J.J. Lisa siirtyi loppusuoran alussa kärkeen. Janita Antti-Roikon ohjastama tallikaveri Moona kiri hyvin vanavedessä, mutta vielä tiukemman haasteen heitti ulointa kirinyt Enska ja Miia Jaskari. J.J. Lisa ravasi viime metrit letkeimmin ja piti epävarmasti ravanneen Enskan takanaan. Tasaisessa maaliintulossa viime metrit hyvin sisärataa pitkin kirinyt Puppis ja Aleksi Uosukainen syöksyivät samaan rintamaan jättäen Moonan neljänneksi.
Lähdön symppisvaljakoksi valitiin kotiradan Joose Goose, jolla Anna Sulin kiri viidenneksi.
Teivon Poni-Meeting jatkuu vielä yhdellä karsinnalla 23.9.2008. Meeting-sarja huipentuu 10. Poni-Kriteriumiin 4.10.2008.
Linkeistä löydät Poni-Meetingin säännöt ja pistetilanteen ennen viimeistä karsintaa sekä tilanteen Teivon poniohjastajaliigasta.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponilähdön uudestaan.

Puppikselle toinen karsinta
(Tiedote 27.8.2008 klo 12.30)
Toisessa Tampereen Hevospisteen Poni-Meeting karsinnassa poisjääntien myötä pääsi Teivon toukokuinen voittaja Manpower lähtemään muihin nähden yksin 40 metrin etumatkalta. Sen johtoasema ei kuitenkaan kauaa kestänyt kun Anjalan Enigma ja Henna Halme siirtyivät jo ensimmäisessä kaarteessa johtoon.
Takasuoralla alkoi ulkoradoilta nousta vahvasti joukko poneja. Vahvinta nousua teki kuitenkin sisärataa pitkin Puppis ja Aleksi Uosukainen. Loppusuoralle kaarruttaessa Puppis saavutti johtavan ja lipui Aleksin tyylikkään tuuletuksen saattelemana ylivoimaiseen voittoon. Voitto oli Aleksille uran toinen. Ensimmäinen voitto oli tullut jo kesäkuun alussa Längelmäen paikallisraveista. Toinen sija lähdössä meni vahvasti kirineelle vaikkakin viime metreillä haparoineelle Joose Gooselle ja Anna Sulinille.
Pitkään johtanut ja lähdön symppisvaljakoksikin valittu Anjalan Enigma joutui taipumaan kolmanneksi. Voittajaesittelyssä nähtiin tyytyväisen Puppiksen ohjastajan Aleksi Uosukaisen lisäksi onnellinen valmentaja Riku Palmroth.
Teivon Poni-Meeting jatkuu vielä kahdella karsinnalla 9.9. ja 23.9.2008. Meeting-sarja huipentuu 10. Poni-Kriteriumiin 4.10.2008.
Linkeistä löydät Poni-Meetingin säännöt sekä pistetilanteen.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponilähdön uudestaan.

Broängens Ghosakramalle ensimmäinen karsinta
(Tiedote 13.8.2008 klo 14.30)
Kaukaa Elimäeltä Teivoon saapunut Henna Pakkasen ohjastama ja valmentama Broängens Ghosakrama voitti varmoin ottein Teivon tämänvuotisen Poni-Meetingin ensimmäisen karsinnan.
Valjakko avasi 120 metrin takamatkalta rivakasti liikkeelle ja puolikkaan täyttyessä se oli jo noussut kolmanneksi. 450 metriä jäljellä Broängens Ghosakrama siirtyi keulaan ohi kärjessä hapuilleen Cherun. Lopussa Miks-Runaway ja Kroken Hill Felix pysyivät varmasti valjakonmitan takana perässä. Ravinuorten symppisvaljakoksi valittu Kroken Hill Felix hylättiin maaliintulon jälkeen liioista laukoista ja näin kolmanneksi kiri Almnäs Lego.
Lahjakkaalle ja voitokkaalle 4-vuotiaalle Broängens Ghosakramalle uran seitsemäs voitto kymmenennestä starista tuli SE-ajalla.
Teivon Poni-Meeting jatkuu vielä kolmella karsinnalla 26.8, 9.9. ja 23.9.2008. Meeting-sarja huipentuu 10. Poni-Kriteriumiin 4.10.2008.
Linkeistä löydät Poni-Meetingin säännöt sekä pistetilanteen.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponilähdön uudestaan.

Tärkeää tietoa poniraviurheilusta
(Tiedote 13.8.2008 klo 14.00)
Tärkeää turvallisuusasiaa löydät tästä linkistä.
Poni-Meetingin kruunaa 10. Poni-Kriterium
(Tiedote 18.7.2008 klo 8.00)
Teivossa käynnistyvät 12.8. alkaen jälleen Poni-Meetingin karsinnat. Neljän karsinnan jälkeen 12 parasta ponia selvittää tiensä jo kymmenettä kertaa ajettavan Poni-Kriteriumin loppukilpailuun, joka ajetaan Kriterium-raveissa 4.10. Kilpailun sponsorina toimii jo kuudetta vuotta peräkkäin Tampereen Hevospiste Oy.
Poni-Meetingin karsinnoissa voittajat puetaan Hevospisteen loimiin ja itse finaalissa Poni-Kriterium voittaja palkitaan myös poniravikilpavaljailla ja poniravikilpakärryillä. Valjaat saa myös pistekilpailun voittaja. Poni-Meetingin säännöt 2008 löydät tästä linkistä ja Poni-Meetingin aikaisempien vuosien kunniataulukon tästä linkistä.
Nearly Perfectille Pony Open Trot
(Tiedote 11.7.2008 klo 9.30)
Fanny Suomelan omistama ja valmentama Nearly Perfect hallitsi suvereenisti Teivossa ajettua neljättä Pony Open Trot kisaa.
Ohjastajanvaihdoksen myötä Nearly Perfectin rattaille hypännyt Ida Suomela suuntasi takarivistä taidolla keulaan jo ensimmäiseen kurviin mentäessä. Sen jälkeen muista ei ollut edes uhkaamaan. Lähimpänä seurasi Sanni Ihamuotilan ajama Smedens Megastar, joka uusi kisan viimevuotisen kakkossijansa. Valjakko valittiin nyt lisäksi lähdön Symppisvaljakoksi.
Ensimmäinen Pony Open Trot juostiin Teivossa 20.7.2004. Se oli samalla Suomen ensimmäinen A- eli shetlanninponien ryhmälähtö. Nearly Perfect sijoittui jo silloin kisan kakkoseksi Caizan jälkeen.
| PONY OPEN TROT 2004 - 2008 |
matka |
aika |
palkinto |
| 2004 Caiza/Piia Iso-Kouvola |
1100m |
2.12,3ax SE |
100 € |
| 2005 Golda Apache/Juho Ihamuotila |
1100m |
2.05,7ax ME |
200 € |
| 2006 Kilpailu peruutettu |
1100m |
- |
(100 €) |
| 2007 Golda Apache/Juho Ihamuotila |
1100m |
2.04,9ax |
100 € |
| 2008 Nearly Perfect/Ida Suomela |
1100m |
2.15,9ax |
100 € |
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon Pony Open Trotin uudestaan.

Manpower aloitti voitokkaasti
(Tiedote 27.5.2008 klo 22.30)
Sanni Ihamuotilan ohjastama, Mira Järvisen valmentama ja Outi Merikannon omistama Manpower aloitti kilpailu-uransa voitokkaasti Teivossa ajetussa Pohjois-Hämeen Ravinaisten ponilähdössä 27.5.2008. Sanni Ihamuotila suuntasi Manpower heti keulaan eikä muut päässeet oikein koko matkalla edes tuntumaan. Parinkymmenen metrin voittomarginaali tuli Niemenpellon Pippuriin ja Aino Järvenpäähän. Lähdön rutinoitunein poni Anjalan Butterfly onnistui Riku Palmrothin ajamana avaamaan uransa ”totosijoitustilin” kolmannella sijallaan uransa 26. startissa.
Teivon Ravinuorten symppisvaljakoksi valittiin Bimlis Måns ja Anna Sulin.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponilähdön uudestaan.

Teivossa jälleen onnistuneet Poniravit
(Tiedote 3.5.2008 klo 23.00)
Loistava sää suosi jälleen Teivon kolmansia poniraveja lauantaina 3.5.2008. Päivän kahdeksassa lähdössä nähtiin tiukkoja kamppailuja ja ennen kaikkea iloisia tuuletuksia. Tiivis n. 2 h ja 45 minuuttia kestäneet ravit houkuttelivat radan varteen reilut puolitoistatuhatta ihmistä! Lue lisää linkistä ja/tai katsele ravit uusintana Teivon videokirjastosta.

Poniravit Teivossa
(Tiedote 29.4.2008 klo 11.00)
Vapun jälkeisenä lauantaina kannattaa suunnistaa Teivoon. Pienet ja vähän suuremmat ponit valtaavat raviradan, kun järjestyksessään Teivon kolmannet poniravit käynnistyvät kello 12. Teivon ravinuoret ovat tapahtuman järjestäjinä...
Lue lisää linkistä.
Oheisesta linkistä pääset klikkaamaan poniravien mainoksen. Poniravien aikataulun, verryttelyajat ja poisjäännit löydät tästä linkistä.
Poniraveista lähetetään myös suoraa ilmaista nettikuvaa Teivon Mediasivuilla osoitteessa mediasivut.teivo.fi
Hurja-Severi onnistui kärrylähdössä
(Tiedote 22.4.2008 klo 23.00)
Paremmin montémenestyjänä tunnettu Jutta Salmen ohjastama Hurja-Severi otti voiton Teivon kauden kolmannessa ponilähdössä. Hurja-Severin viimeisestä kärrylähdön voitosta olikin kulunut aikaa jo lähes kuusi vuotta. Takasuoran alussa keulat hakenut valjakko vastasi lopussa varmasti Lahden tuoreelle MiniOlympiaravit-finaalin voittajalle Puppikselle ja Rinaldo Rothille. Lähdön symppisvaljakoksi Teivon Ravinuoret valitsivat harmaan hurmurin Frostyn ja Laura Mattilan.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponilähdön uudestaan.

Teivon kolmannet Poniravit la 3.5.2008
(Tiedote 7.4.2008 klo 12.00)
Teivon järjestyksessään kolmannet Poniravit pidetään lauantaina toukokuun 3. päivänä klo 12 alkaen. Tapahtumapäivä pitää sisällään jälleen runsaasti muutakin ohjelmaa koko perheelle. Poniravien sarjamääritykset löydät Teivon ponilähdöt sivulta. Oheisesta linkistä pääset klikkaamaan poniravien mainoksen.
Ajoksen Lion-King viihtyy Teivossa
(Tiedote 1.4.2008 klo 23.00)
Juulia Sundvallin ajama Ajoksen Lion-King tuntuu viihtyvän Teivossa, sillä ponin uran Teivon toinen startti toi myös ponin uran toisen voiton Teivossa, Teivon Poniravikoulun lähdössä. Ensimmäinen voitto oli tullut viime elokuun Teivon poniravien montelähdössä. Tällä kertaa Juulia Sundvall kaasutteli keulassa koko matkan, eikä hyvin kirinyt Rinaldo Rohthin ajama Theodor Af Jäboruder ehtinyt tavoittaa. Teivon Ravinuorten symppisvaljakoksi valittiin neljänneksi tullut Toivo Niemi ja Miks-Runaway.

Ravinuoret talviretkellä Sillanpään Oriasemalla
(Tiedote 14.3.2007 klo 10.00)
Ravinuorten vuotuisen talviretken suunta oli tänä vuonna kohti Längelmäkeä. Siellä sijaitsee Sillanpään Oriasema, jota isännöivät Maini Koskimäki ja Saku Mikkola. Lauantaina 8.3. retkeen lähti 19 ravinuorta ja yhteinen kyyti oli järjestetty Teivosta. Sää suosi retkeläisiä eli reissuun pääsimme kauniina talvipäivänä. Lue lisää linkistä...
Golda palasi tauolta voittovireessä
(Tiedote 11.3.2008 klo 23.30)
Sanni Ihamuotilan ohjastama Golda Apache palasi reilun viiden kuukauden tauolta huippuvireessä ja otti varman voiton 200 metrin takamatkasta huolimatta Teivon ponikauden avauksessa, HevosHieVaReen lähdössä. Lähtöä pitkään vetänyt Hejo taipui keulasta 100 metriä jäljellä. Teivon Ravinuorten symppisvaljakoksi valittiin Captain Boy ja Heta Kauppinen.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Teivon ponikauden avauslähdön uudestaan.

Golda Apache aloittaa kautensa Teivon poniravikauden avauksessa
(Tiedote 7.3.2008 klo 10.00)
Teivon 2008 poniravikausi polkaistaan käyntiin tiistaina 11.3. Silloin toisistaan mittaa ottavat nopeiden A-ponien kärkikaarti. Jännitystä tarjoaa ME-oriin päivän kunto ja kuinka kovaan kuntoon kilpakumppanit ovat lumien tultua päässeet?
Teivon aktiivinen poniravikausi alkaa maaliskuusta ja kestää aina joululuulle asti, jolloin ravataan Teivon ponifinaali. Vuoden varrelle mahtuu perinteikäs Tampereen Hevospisteen Poni-Meeting –kilpailusarja, joka huipentuu kymmenenteen Poni-Kriteriumiin. Uutena ponien suurkilpailuna juostaan tänä vuonna Teivossa HeVosHieVaReen Ponien Tammer-ajo, jossa A-ponit kisailevat harvinaisen pitkällä matkalla.
Kaikista vuoden ponilähdöistä valitaan jälleen Teivon ravinuorten symppisvaljakko.
Perinteistä shetlanninponien monte SM-kisaa Teivossa ei enää tällä kaudella nähdä. Suomen Poniraviyhdistys on siirtänyt kisan Killerin kuninkuusravien yhteyteen. Vahinko sikäli, että ponien Monté SM kilpailu luotiin v. 2002 alun alkujaan nimenomaan teivolaisten nuorisovastaavien voimin ja kisa ehdittiin ratkaista jo kuudesti Teivossa.
Teivon Poniravikoulun virallinen tukija vuonna 2008 on HeVosHieVare, hevostarvikebussi. Teivon raveista löydät varustebussin aina tallialueelta.
Teivossa ravataan poniravit tänä vuonna 3. toukokuuta. Silloin luvassa jo kolmatta kertaa koko perheen tapahtuma, joka tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa.
Teivon Ravinuorten jäsenkortilla alennusta HevosHieVaReesta
(Tiedote 19.2.2008 klo 11.00)
Teivon Ravinuoret saavat tänä vuonna 10 % alennuksen ostoksistaan HevosHieVaReen myymäläautossa. Varustebussin löydät Teivossa aina ravipäivisin läheltä talliporttia ja hevosten kokoontumisrinkiä. Alennuksen saamiseksi täytyy olla voimassa oleva vuoden 2008 jäsenkortti! Tervemenoa ostoksille!
Lumihevoset ravasivat Teivoon
(Tiedote 8.2.2008 klo 16.00)
Sunnuntaina 27.1. pakkasesta huolimatta ravinuoret kokoontuivat tekemään lumihevosia. Homma oli hankalaa, koska suojasäätä ei ollut. Onneksi valmiina oli isot kasat lunta, joista oli helppo lapioilla veistää hevosten ääriviivat.
Kaksi tuntia ulkoilua sai kaikkien posket punottamaan kunnolla. Aherruksen tuloksena syntyi neljä uljasta heppaa rinnekatsomoon.
Suojasäätä odotellessa hevosille suunniteltiin varusteita ja tehtiin mm. harjajouhia. Viimeistely jäi viime tippaan ja perjantaina 1.2. sitten onnistui vihdoin viimeistely. V75-raveissa 2.2. hevoset esittäytyivät ensimmäisen kerran kilpailukunnossa. Toisen kerran hevosia saattoi äänestää tiistaina 5.2. Toto 80 vuotta juhlaraveissa.
Äänestyslappuja tuli kaiken kaikkiaan noin 80 ja tiukka taistelu käytiin kolmosen ja nelosen välillä. Näistä uljaimmaksi yleisö valitsi hevosen numero 3. Kaikkien tiistaina äänestäneiden kesken arvottiin viisi Fintoton tuotepakettia. Kiitos mukana olleille ravinuorille ja kaikille äänestäneille!

Toto 80-vuotta ravit
(Tiedote 29.1.2008 klo 13.30)
Ravinuorilla on näkyvä osuus Toton juhlaraveissa tiistaina 5.2. Erikoisuutena on lumiveistoskilpailu, jossa yleisö saa äänestää uljainta hevosta pääportin lähellä olevassa rinnekatsomossa. Luvassa on myös hevos- ja poniajelua ilmaiseksi. Soppatykistä tarjotaan hernekeittoa jo klo 17.00.
Liigavoittajien palkitseminen
(Tiedote 29.1.2008 klo 13.30)
Teivon vuoden 2007 liigavoittajat palkitaan V75-raveissa lauantaina 2.2. Ponien ohjastajaliigan voittaja Sanni Ihamuotila tulee näin ollen pokkaamaan itselleen palkinnon. Onnittelut Sannille!
Teivon poniohjastajaliigan lopputilanteen löydät täältä.
Miia Kuhasesta Ravinuorten montékummi ja Ninasta SMO:n nuorisovastaava
(Tiedote 1.1.2008 klo 10.00)
Ypäjäläinen Miia Kuhanen on lupautunut olemaan teivolaisten montésta kiinnostuneiden nuorten apuna ja tukena. Jatkossa saamme lukea Ravihörinästä silloin tällöin Miian terveisiä nuorillemme ja varmasti näemme Miian myös Teivon tapahtumissa vuoden aikana.
Miian tavoittaa sähköpostilla miia.kuhanen@pp.inet.fi ja hän auttaa mielellään lajiin liittyvissä kysymyksissä.
Nina Malmberg-Salonen tuli valituksi vuodeksi 2008 Suomen Monté-ohjastajat ry:n nuorisovastaavaksi. Nina toimii yhdistyksen ja raviurheilun nuorisotyön välillä yhdyshenkilönä.
Ponifinaali Bellamille
(Tiedote 18.12.2007 klo 22.30)
Teivon aktiivinen poniravivuosi 2007 huipentui 1600 metrin Ponifinaaliin Ilves Naisten ajoon, jossa voitosta taisteli kaksitoista valjakkoa. Alussa kärkeen avanneet Viggo/Roni Leppäniemi ja Promisehill Bells of Love/Terhi Lipponen saatiin kiinni jo noin 400 metrin juoksun jälkeen. Kun kierros maaliin oli jäljellä kärkeen oli siirtynyt Rambo I I/Liisa Ihamuotila. Bouncing Betty/Ira Riihuhta hiosti rinnalla. Takasuoralla kaksikko jatkoi tasaista menoaan saaden kannoilleen Bellamin ja Noora Mykkäsen. Loppusuoralla nähtiin hienoa kamppailua, jossa kärkikolmikon lisäksi nähtiin pitkältä takamatkalta hienosti kirinyt Ekslätts Com Hector/Laura Mattila. Rintamasta voittoon puristi, ohjastajan yllätykseksi tamma Bellami. Maaliviivan toisena ylittänyt Rambo I I hylättiin väärän askellajin vuoksi. Näin kolmantena maalilinjan ylittänyt Ekslätts Com Hector nousi kakkoseksi ennen Bouncing Bettyä. Ravinuorten symppisvaljakko oli tällä kertaa Frosty ja Jenny Ruoti.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan lähdön uudelleen.

Poniravikoulun nimikkolähtö Poppulille
(Tiedote 15.12.2007 klo 18.30)
Teivon Poniravikoulun V75-lähtö juostiin 15.12.2007. Kohde oli kierroksen avauslähtö, joka oli suomenhevosten ryhmäajo. Enintään 10 000 euroa tienanneet lahjakkaat hevoset ottivat mittaa toisistaan. Allu/Kaisa Mikkola ja Rietu/Rhea Siuruainen edustivat poniravikoulua vetämällä lähdön esittelyn.
Loppusuorankamppailua käytiin pitkään Niko Jokelan Poppulin ja Hannu Kamppurin Raisu Jussin välillä, kunnes Poppuli sai yliotteen ja totokolmikkoon vyöryivät vielä Poppulin vanavedessä Nötö Kasper ja Korven Voitto.
Palkitsemassa oli mukava joukko ravinuoria. Voittajaesittelyn lomassa lähti onnittelut myös jäsenellemme Ihamuotilan Juholle, joka vietti 18-vuotissynttäreitään. Myös Teivon Ravinuoret onnittelevat lämpimästi Juhoa!

Ravinuoret joulutunnelmissa
(Tiedote 7.12.2007 klo 15.00)
Teivon Ravinuoret ovat näkyvästi esillä Teivon 15.12. V75-raveissa. Teivon Poniravikoulun oma nimikkolähtö Suomenhevosten Nousijadivisioona avaa Teivon V75-kierroksen. Lähdön esittelyn vetävät Poniravikoulun ponit Allu ja Rietu nuorine ohjastajineen.
Päivän aikana ravinuorten kopilla on mahdollisuus osallistua hevosaiheeseen tietokilpailuun ja fanitotoon. Kasvomaalausta on tarjolla perheen pienimmille ravinuorten infopisteellä pikku totohallissa, samalla voit nauttia ravinuorten tarjoamista pipareista ja kuumasta mehusta. Ulkona lasten leikkipaikalla on tarjolla poniajelua ja ratsastusta hintaan 1 euro.
Teivon poniravikausi päättyy tiistaina 18.12. ajettavaan Teivon Ponifinaaliin, Ilves Naisten ajoon (tas.ajo 1600 m p. 2.42,0 + 20 m/2,0 s). Ilmoittautumiset tähän lähtöön ke 12.12. klo 8-10 Teivon toimistoon.
Teivon Poniravikoululla oma V75-loimilähtö
(Tiedote 23.11.2007 klo 11.00)
Teivossa ravataan V75-ravit 1.12. ja 15.12. Molemmissa raveissa ravinuoret ovat näkyvästi esillä. Olisi hienoa jos saisimme mahdollisimman ison joukon nuoria palkitsemaan voittajaa omaan Poniravikoulumme loimilähtöön 15.12. Nina tarjoaa mehua ja pipareita kopilla päivän aikana.
Etenkin arpamyyjiä kaivattaisiin kovasti kumpiinkin raveihin, vapaaehtoiset voivat ilmoittautua Ninalle mahdollisimman pian. Kaksi P-ajoluvallista kuskiakin voisi ilmoittautua Ninalle, jotta pääsisivät kyseisiin raveihin edustustehtäviin.
Gumino ravasi ME:n
(Tiedote 30.10.2007 klo 23.00)
Ruotsista Teivoon saapunut Gumino ja Janina Seppälä pistivät ME-lukemat uusiksi Teivon B-ponien lähdössä tiistaina 30.10.2007. Parin poisjäännin myötä todelliseksi tynkälähdöksi muodostunut neljän ponin koitos oli kuitenkin urheilullista antia parhaimmillaan. Kangasalan seudun 4H-yhdistyksen lähdössä Janina Seppälän ohjastama Gumino lähti pisimmältä takamatkalta, mutta jo parin sadan metrin aikana se siirtyi keulaan ohi edestään lähteneiden Ånettin ja Trogenin. Koko päivän Teivossa jatkunut sade ei ollut kuitenkaan piiskannut rataa mihinkään huonoon kuntoon, sillä Gumino paineli elämänsä halusta ylhäisessä yksinäisyydessä jo ties monenteenko maailmanennätykseen ajalla 1.41,5x / 2340 metriä. Guminon tallikaveri Micklas nousi lopussa toiseksi Laura Mattilan ohjastamana. Kolmanneksi tullut Henna Halmeen luotsaama Trogen paranteli omissa nimissä ollutta 5-vuotiaiden oriiden ja ruunien Suomen ennätystä lukemiin 1.55,0. Kyseinen Guminon ME-aika oli ponien osalta jo ainakin neljäs mikä Teivossa on juostu. Golda Apache on nimittäin ravannut A-ponien ME-lukemia Teivossa jo voltista, ryhmästä ja montésta.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Guminon ME-juoksun uudestaan.

Ravinuorten pikkujoulut poniravikoululla
(Tiedote 19.10.2007 klo 16.00)
Sunnuntaina 2.12. klo 17.00 alkaen järjestetään Teivon Ravinuorten pikkujoulut poniravikoululla.
* mukavaa yhdessä oloa ja tallin koristelua havuilla
* napostelua, jonka tarjoaa Teivon ravinuoret
* ponien hoitamista ja tallihommia
* joulumusiikkia, hauskoja pelejä tai leikkejä
* pikkujoulut kestävät noin kaksi tuntia
* ilmoittautuminen Ninalle 27.11. mennessä ravinuoret@teivonravit.fi
Lumilyhty joulukalenteriarpojen myynti alkaa
(Tiedote 19.10.2007 klo 16.00)
Lumilyhty joulukalenteriarpojen myynti alkaa tiistaina 23.10. raveissa. Toivomme, että kaikki ravinuoret ottaisivat asiakseen myydä omille vanhemmilleen tai muille tutuilleen mahdollisimman monta kalenteria ennen joulua. Kalenterin hinta on 5 euroa ja siitä Teivon ravinuoret saavat 2,50 euroa. Ninalta voi tilata kalentereja ja ne voi noutaa Teivosta. Kalentereja myydään myös Teivon raveissa niin kauan kuin niitä riittää. Suomen suurimpiin tavara-arpajaisiin voit tutustua osoitteessa www.lumilyhty.net
Ahkerat arpamyyjät palkitaan tavalla tai toisella vuoden 2008 aikana...
Montéhiitit alkavat
(Tiedote 19.10.2007 klo 16.00)
Epäviralliset porukka montéhiitit hevosilla alkavat sunnuntaina 4.11. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Ninaan sähköpostilla: ravinuoret@teivonravit.fi
Nina lomailee
(Tiedote 19.10.2007 klo 16.00)
Nuorisovastaava Nina Malmberg-Salonen viettää vuosilomaansa 24.10.-1.11.2007.
Jenna Kaipila aloitti Teivon ponivastaavana
(Tiedote 19.10.2007 klo 16.00)
Jenna on pitkän linjan hevostyttö Hämeenkyröstä. Hänellä on kaksi omaa ponia ja perheellä on useita hevosia kotitilallaan. Jenna on ajanut myös urallaan jo 106 starttia, ensi vuonna siintää silmissä C-ajoluvan suorittaminen. Jennan tavoittaa puhelinnumerosta 040-778 4564 silloin kun hän on toimessa eli aina Teivon ponilähtö päivinä.
Poni-Kriteriumin voitto meni Ruotsiin
(Tiedote 6.10.2007 klo 19.30)
Historian yhdeksänteen Poni-Kriteriumiin lähti 12 valjakkoa tavoittelemaan hyviä palkintoja, mainetta ja kunniaa.
Alussa käytiin tiukka kamppailu kolmikon Ebony/Laura Mattila, Symphatil Darkness/Minna Rampa sekä Molly Fröken/Emilia Yläinen kesken. Kolmikon kannassa ravasi Zilvia/Santtu Raitala, joka oli jo takasuoran alkaessa siirtynyt johtavan Ebonyn kantaan. Ohitus sujui mallikkaasti, mutta pisimmältä takamatkalta lähteneet L.A Neo/Jimmy Seppälä olivat jo tässä vaiheessa vauhdikkaassa nousussa kohti kärkikamppailua vaikka muutamat laukka-askeleet olivat hidastaneet valjakon matkaan lähtöä. Viimeisessä kaarteessa L.A. Neo ja Zilvia olivat vain hetken rinnakkain kunnes nelivuotislupaus lahden takaa siirtyi kärkeen kannassaan haastaja Fireriver´s Last Mohikan/Jenni Kaija. Loppusuoralla L.A. Neo pysyi ravilla ja kuittasi näin ollen muhkean palkintopotin itselleen ja sai kaulaansa kauniin sinivalkoisen kukkaseppeleen. Toiseksi tuli Fireriver`s Last Mohikan ja kolmannet rahat menivät tamma Zilvialle.
Teivon Ravinuorten symppisvaljakon valinta osui tänään kaksikkoon Kaskad ja Terri Lehtonen. Hevospisteen Poni-meeting kilpailusarjan pistekilpailun voittaja Jussilan Mustafa ja Henna Pakkanen kävivät myös seremoniapaikalla pokkaamaassa voittamansa kilpavaljaat.
Teivon Mediasivujen videokirjastosta pääset katselemaan Poni-Kriteriumin heti tuoreeltaan uudestaan.

Teivon Poniravikoulu TV2:lla
(Tiedote 4.10.2007 klo 22.20)
TV2:n sunnuntain 7.10. aamulähetyksessä on esillä Teivon Poniravikoulu. Ohjelma on Galaxi, joka tulee aamulla klo 9.00 alkaen. Galaxin toimittaja Niisku tutustuu poniravikoulun toimintaan Teivon raviradalla. Haastattelussa mm. kokenut poniohjastaja, poniravikoulun oppilas sekä poniravikoulun ohjaaja Nina Malmberg-Salonen.
Rynnivätkö nuoret ponit kärkeen?
(Tiedote 4.10.2007 klo 22.15)
Vuoden 2007 Hevospisteen Poni-Kriteriumissa nähdään Kriterium-hengessä ilahduttavan paljon nuoria poneja. Lähdössä on neljä 4-vuotislupausta. Hulppeita palkintoja tullaan tavoittelemaan Ruotsista asti, kun Jimmy Seppälän L.A. Neo on mukana finaalissa. Pisimmältä takamatkalta tuliteriä kilpakärryjä lähtee tavoittelemaan myös kahden karsinnan ja pistekilpailun voittaja Jussilan Mustafa ja Henna Pakkanen. Jussilan Mustafalla on mahdollisuus jopa kaksiin ponivaljaisiin 300 euron ykkösrahojen lisäksi.
Tehtävä ei tule kuitenkaan olemaan helppo, sillä onhan vastassa mm. karsintavoiton napannut ja viime starteissaan hienosti kulkenut Zilvia rattaillaan tuuletusspesialisti Santtu Raitala, pistekilpailun hyvä kakkonen Joose Goose ja Anna Sulin sekä Passion & Poniravit -tapahtumassa toisen karsintalähdön voittanut Luckas P ja Jatta Virolainen.
Ravinuoret mukana Kriterium-raveissa 6.10.2007
(Tiedote 3.10.2007 klo 12.00)
- Tampereen Hevospisteen Poni-Meeting-finaali Poni-Kriterium aloittaa ravipäivän klo 12.50.
- Poniratsastusta ja ajelua leikkipaikan tuntumassa klo 12.00-15.00. Hinta 1 euro Ravinuorten toiminnan tukemiseksi.
- Keppihevoskisat klo 14.00. Ilmoittautuminen lasten leikkipaikalla klo 13.30-14.00. Kaikkien sarjojen kaikki osallistujat palkitaan pikku palkinnoin. Sarjat 0-5 vuotiaat, 6-10 vuotiaat ja yli 11 vuotiaat.
- Ravinuorten infopisteellä pikkutotohallissa pallonheittokisa, jossa hyvät palkinnot.

Viideskin karsinta Jussilan Mustafalle
(Tiedote 25.9.2007 klo 23.30)
Viides ja viimeinen tämän kauden Tampereen Hevospisteen Poni-Meetingin karsinta juostiin jälleen Henna Pakkasen ja Jussilan Mustafan tahtiin. Jussilan Mustafa ei tee Teivoon turhia reissuja, sillä toinen peräkkäinen voitto tuli lähes ennätysajalla 2.39,8. Samalla Jussilan Mustafa korkkasi itselleen Poni-Meetingin pistekilpailun voiton ja saa tästä Poni-Kriteriumin finaalipäivänä palkinnokseen 250 euron arvoiset poniravikilpavaljaat.
Loppukilpailuun, Poni-Kriteriumiin, pääsee 12 eniten pisteitä saavuttanutta ponia. Mikäli joku loppukilpailuun oikeutettu poni ei ilmoittaudu finaaliin, otetaan tilalle seuraavaksi eniten pisteitä kerännyt poni jne. Tasapisteissä ratkaisee paras karsinnoissa saavutettu kokonaisaika. Finaalin ei pääse osallistumaan mikäli ei ole osallistunut vähintään yhteen karsintalähtöön.
Poni-Meetingin lopullisen pistetilanteen löydät tästä linkistä.

Jussilan Mustafalle neljäs karsinta
(Tiedote 11.9.2007 klo 23.30)
Tämän kauden neljänteen Poni-Meetingin karsintaan ilmoitettiin jälleen poneja parinkin lähdön verran. Täydessä lähdössä ensimmäiseen kaarteeseen mentiin kahden valjakon rintamassa K.P.Tippan/Sanni Ihamuotila ja Symphatil Darkness/Minna Rampa olessa taisteluparina. Takajoukoista nousunsa aloitti jo tässä vaiheessa Jussilan Mustafa/Henna Pakkanen. Kaarruttaessa loppusuoralle oli Jussilan Mustafa ehtinyt jo johtopaikalle asti, eikä uhkaajia enää ilmaantunut rinnalle. Henna Pakkasella oli näin loppumetreillä aikaa katsella taakseen, todetakseen vain, että Joose Goose ja Anna Sulin ehtivät vain toiseksi hienosta kiristä huolimatta. Teivon ravinuorten symppisvaljakko oli Symphatil Darkness ja Minna Rampa.
Poni-Meetingin pistetilanteen ennen viimeistä tiistain 25.9.2007 karsintaa löydät tästä linkistä.

Hevos– ja ponimontékurssi Teivossa
(Tiedote 31.8.2007 klo 14.30)
Teivon Poniravikoulu ja Suomen Monté-ohjastajat ry järjestävät Teivossa hevos- ja ponimontékurssin lauantaina 22.9. klo 15 alkaen. Lue lisää linkistä...
Poniraveissa oli menoa ja melskettä
(Tiedote 26.8.2007 klo 21.00)
Teivon järjestyksessään toisissa poniraveissa kävi melkoinen kuhina koko päivän ajan. Lähes viisituntinen tapahtuma veti radan varteen maamme poniravien ennätysyleisön, 2709 henkeä! Lue lisää linkistä...

Hevosvoimia ja tykinlaukauksia
(Tiedote 23.8.2007 klo 14.00)
Sunnuntaina puolilta päivin päästetään satapäiset hevosvoimat Teivossa irti Passion-tapahtumassa. Ponien ravilähdöllä aloitetaan. Neljän tunnin tiivis ohjelma päättyy Niinisalon perinnevaljakon räväkkään rynnistykseen ja tykinlaukauksiin. Ravi- ja ratsunuorten järjestämään tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy...
Passion & Poniravit –tapahtuma kokoaa hevosnuoret Teivoon
(Tiedote 17.8.2007 klo 12.00)
Teivon ravikeskuksessa neli- ja kaksijalkaiset vilistävät elokuun viimeisenä sunnuntaina sankoin joukoin. Ravi- ja ratsuharrastajien suurtapahtuma Passion & Poniravit on hevosnuorten yhteinen voimainponnistus.
-Tämä on varmaankin ensimmäinen kerta, kun ravi- ja ratsuihmiset järjestävät yhdessä näin merkittävän tapahtuman Tampereen seudulla...
Tarkennuksia Teivon ponilähtöjen ilmoittamisiin
(Tiedote 16.8.2007 klo 12.00)
Kilpailukutsut –lehden elokuun numerossa on mainittu virheellisesti Teivon poniravien su 26.8. ilmoittamispäivä. Oikea ilmoittamispäivä on MAANANTAI 20.8. klo 8-10.
Lisäksi syyskuun Kilpailukutsut –lehdestä puuttuu tiistain 25.9.2007 kohdalta kokonaan Poni-Meetingin neljännen karsinta-lähdön sarjamääritys.
Sarjamääritys kuuluu olla:
Shetlanninponit sarja 11: Tampereen Hevospisteen Poni-Meeting –karsinta,
tas.ajo 2.38,0 ja hit. 1100 m p. 3.05,0 + 20 m/4,5 s P. 100 €
Ilmoittaminen keskiviikkona 19.9. klo 8-10 Teivon raviradalle puh. (03) 315 481.
Santulle ja Zilvialle ensimmäinen karsinta
(Tiedote 14.8.2007 klo 23.30)
Perinteinen Tampereen Hevospisteen Poni-Meeting kilpailusarja alkoi täydellä kuudentoista ponin lähdöllä. Lähdössä nähtiin kaksi aiempien vuosien Poni-Kriterium-menestyjää, kun jo veteraanien ikään ehtineet Royal Edition ja Aster Justus starttasivat takajoukoista. Sieltä ei kuitenkaan ollut tulemista kärkijoukkoihin.
Kärkeen pinkaisi numero neljä Ebony/Laura Mattila. Tämä valjakko saikin vetää lähtöä aina loppukaarteeseen saakka. Takasuoralla nousun aloittanut Zilvia/Santtu Raitala saavutti haparoinnistaan huolimatta karkulaisia. Johtaneen rinnalle tämä kaksikko pääsi, kun maaliin oli matkaa 500 metriä. Viimeisen sadan metrin aikana Zilvia sai helposti otteen vastaan taistelleesta Ebonysta. Kolmanneksi puristi Adalia/Henna Oksa.
Tuskin maalinja oli leikkaantunut, kun Raitalan poika esitti "vaaralliset puikkoset" eli ylivauhdikkaat tuuletuksensa. Jopa tamma Zilvia säikähti kuskinsa ilmassa viuhuvia jalkoja siinä määrin että laukkasi - kuskin onneksi vasta maalin jälkeen. Teivon Ravinuorten symppisvaljakko oli Jeremex/Tiina Koskinen. Seuraavan kerran Poni-Meeting-karsinta ravataan Teivossa 26.8 Passion & Poniravit tapahtumassa. Neljän karsintalähdön sarja huipentuu puolestaan 6.10 ajettavaan Poni-Kriteriumiin.

Poni-Meetingin karsinnat lähestyvät
(Tiedote 3.8.2007 klo 15.00)
Teivossa käynnistyvät 14.8. alkaen jälleen Poni-Meetingin karsinnat. Neljän karsinnan jälkeen 12 parasta ponia selvittää tiensä jo yhdeksättä kertaa ajettavan Poni-Kriteriumin loppukilpailuun. Kilpailun sponsorina toimii jo viidettä vuotta peräkkäin Tampereen Hevospiste Oy. Poni-Meetingin karsinnoissa voittajat puetaan Hevospisteen loimiin ja itse finaalissa Poni-Kriterium voittaja palkitaan myös poniravikilpavaljailla ja poniravikilpakärryillä. Valjaat saa myös pistekilpailun voittaja.
Poni-Meetingin säännöt 2007 löydät tästä linkistä ja Poni-Meetingin aikaisempien vuosien kunniataulukon tästä linkistä.
Teivon poniohjastajaliiga Ihamuotiloiden hallinnassa
(Tiedote 3.8.2007 klo 11.30)
Teivon tämän kauden poniohjastajaliiga on vankasti Ihamuotilan perheen hallinnassa.
Kauden lähestyessä starttimäärällisesti puoltaväliä, voidaan todeta että Ihamuotilan sisarukset Juho, Liisa ja Sanni ovat "miehittäneet" kolme ensimmäistä sijaa. Voittokoneena perheen lapsilla on ollut aina ME-poni Golda Apache. Luonnollisesti Juho, Liisa ja Sanni kuuluvat myös Teivon Ravinuoriin.
Monté SM:ssä ei isoja yllätyksiä
(Tiedote 11.7.2007 klo 14.30)
Vuoden 2007 shetlanninponien Mónte SM lähdössä ennakkoasetelmat olivat tutut. Haastajat edessä ja Golda Apache pitkällä takamatkalla. Viime hetken poisjäännin myötä paalulta starttasi yksin Hurja Severi/Tilda Niittymäki. Tämä pari saikin vetää lähtöä ylhäisessä yksinäisyydessään aina etukaarteeseen asti, jossa muut alkoivat tavoittaa karkulaisia. Ensimmäisenä ohi ehti Exas/Satu Liitiäinen, joka saavutti väsyvän Hurjan-Severin takasuoralla. Kauaa ei Exas saanut johtopaikalla paistatella, kun ME-poni Golda Apache/Liisa Ihamuotila siirtyi tutulle paikalle. Tästä Passi ja Liisa lähtivät omille teilleen jälleen kerran. Jännitystä lähtöön saatiin, kun viime metreillä Passi laukkasi lyhyesti, ollen kuitenkin nopeasti askelillaan. Laukka ei ollut ponin ensimmäinen laatuaan tässä lähdössä, joten tuomaristo joutui tarkistamaan ponin laukkoja videolta. Tulojärjestys oli kuitenkin Golda Apache/Liisa Ihamuotila, Exas/Satu Liitiäinen ja Sonata/Kiia Tapani.
Näin ollen Passi sai nimensä jo neljättä kertaa peräkkäin Poni-Monte SM:n kunniataulukkoon ja lisäsi muhkeaan palkintopottiinsa kahdensadan euron ykkösrahat. Virtaa orilla riitti vielä voittajaseremonioissa tammojen läsnäolon innoittamana. Liisa ei ollut ihan tyytyväinen poniin voitosta huolimatta. Taustajoukoista haastatteluun pääsi myös Maija Ihamuotila, joka kertoi että kyllä Ihamuotilassa tiskiharja pysyy tarpeen vaatiessa myös perheen isän Jannen kädessä. Hyvä niin, sillä tämän hevosperheen arjessa ei ole aina tunteja tarpeeksi, kuten Maija rupatteli Tero Alamäen haastattelussa. Teivon Ravinuorten symppiksiä olivat Madicken II ja Sanna Kumanto.

Shetlanninponien Monté SM menestyjät 2002-2007
Cherusta leivottiin uusi voittaja
(Tiedote 26.6.2007 klo 22.30)
Pohjois-Hämeen Ravinaisten ponilähdössä oli herkullinen ennakkoasetelma. Kaikki ponit olivat aiemmin jääneet voitoitta, joten selvää oli, että voittaja tulisi olemaan ensikertalainen. Alussa johtopaikan otti jo muutaman askeleen jälkeen "pieni mutta pippurinen" Niemenpellon Chili ja Laura Johansson ja peräänsä valjakko sai Stendyssen’s Aganin ja Rhea Siuruaisen. Ensimmäisen puolikkaan väliajan kellotti itselleen Stendyssen’s Agani. Kun matkaa maaliin oli noin 500 metriä alkoi kärkipaikalle olla tungosta. Vahvimmin keulapaikasta taistelivat Joran V.D. Stationsstraat/Aleksi Uosukainen ja Cheru/Elina Veijalainen. Hetken jo näytti että Uosukaisen ajokki lähtee karkumatkalle, kunnes jo aiemminkin useasti haparoinut poni poistui laukalla jyrkästi ulkoradoille ja tuli samalla hylätyksi liioista laukoista. Tämän jälkeen Cherulla olikin helppo tehtävä irrota omille teilleen ja ylivoimaiseen voittoon. Toiseksi sinnitteli tasaisen vahvan juoksun tehnyt Stendyssen’s Agani niukasti ennen kolmannen sijan itselleen taistellutta Raijalan Don Juania ja Henna-Riikka Gladea. Raijalan Don Juan valittiin myös Teivon Ravinuorten symppisvaljakoksi.

Teivo tarjoaa voitottomalle mahdollisuuden
(Tiedote 20.6.2007 klo 14.00)
Teivon juhannuksen jälkeiset tiistai-ravit alkavat jälleen ponilähdöllä. Viikko sitten vauhdissa olivat nopeiden A-ponien kerma ja nyt näemme 1100 metrin matkalla hiukan hitaampia poneja. Lähdössä on kymmenen aiemmin virallisissa ponilähdöissä voitoitta jäänyttä ponia, jotka ottavat nyt mittaa toisistaan. Poneilla on yhteensä 120 starttia, muttei yhtään voittoa. Yksi asia on siis varma, Teivon voittajaringissä nähdään ensikertalainen poni. Jos viimeaikaisia suorituksia katsotaan ennakkosuosikin viittaa harteillaan kantaa Joran V.D. Stationsstraat ja Aleksi Uosukainen, jolla on toki myös kisan pisin matka taivallettavanaan. Perusmatkalta lähtee myös melko uusi tuttavuus Stendyssens`s Agani/Rhea Siuruainen sekä pippuripakkaus Niemenpellon Chili/Laura Johansson. Tiistaina 26.6. klo 17.50 selviää onko näissä kahdessa yllättäjän ainesta ja kuka poneista saa voittotilinsä auki?
Suur-Hollolan karsinta Passin ylivoimaa
(Tiedote 19.6.2007 klo 22.30)
Kemppitallin Poni Suur-Hollola -karsinta ei suuria yllätyksiä tuonut tullessaan. Perusmatkalta lähtenyt Bellami avasi reippaasti matkaan. Pisimmältä takamatkalta lähteneen Golda Apachen ja Juho Ihamuotilan nousu kohti kärkeä alkoi jo 300 metrin kohdalla. Ensimmäisen 500 metrin taittuessa kärkiponeille noin 2.50 -vauhtia ”Passi” kuroi välimatkaa umpeen askel askeleelta. Etukaarteessa Jupiter III ja Karoliina Toikka olivat kärkipaikalla, mutta ”Passi” hengitti jo kupeella. Kun kärjellä oli matkaa maaliin noin 600 metriä, ME-poni siirtyi kärkeen ja aloitti murskaavan loppukirinsä. Loppusuoran auetessa ”Passi” karisti kilpakumppaninsa lopullisesti kannoiltaan. Maalissa näimme tuttuja tuuletuksia. Kakkoseksi taisteli urheasti Madicken II/Milla Leino, jota edes Tero Alamäen kysymykset juhannustreffeistä eivät hämmentäneet. Kemppitallin kolmannen kunniapalkinnon takanreunukselleen saivat Jupiter III/Karoliina Toikka. Teivon Ravinuorten symppisvaljakoksi valittiin Hejo ja Miia Jaskari.

Passionin järjestelyt etenevät
(Tiedote 8.6.2007 klo 12.00)
Teivossa 26.8.2007 järjestettävien Passion ja Poniravien järjestelyt etenevät kovaa vauhtia eteenpäin. Oheisesta Passionin esitteestä voit lukea tapahtumassa olevista kilpailuista, näytöksistä jne.
Passionin ohjelman saat auki tästä linkistä.
Myös Suomenhevonen 100 vuotta -sivujen kautta voit tutustua päivän ohjelmaan.
Hämeen Riimun sivulta löydät lisätietoa Passionissa järjestettävästä Hämeen alueen hevostaitomestaruuskilpailusta.
Laukkalähtöjen kilpailukutsun löydät tästä linkistä.
Poniravien alustavat sarjat löydät puolestaan Ravinuorten ponisivulta tästä linkistä.
Santulla villit tuuletukset
(Tiedote 29.5.2007 klo 23.00)
Teivon toukokuisessa Young Power –lähdössä kymmenen ponivaljakkoa ottivat mittaa toisistaan. Poniravikoulun Kallella oli laukat herkässä ja niin paljon tuli laukkoja, että poni hylättiin liioista laukoista. Lähdössä ohjasti kaikkiaan seitsemän Teivon P-ajolupakurssilla korttinsa suorittanut nuorta ohjastajaa.
Lähdön jännitys säilyi viime metreille asti. Loppusuoralle tultaessa Zilvia/Santtu Raitala olivat keulassa johdettuaan lähtöä jo alusta pitäen. Kakkoseksi nousi ihan kupeelle asti Aleksi Uosukaisen tyylikkäästi kannustama Joran V.D Stationsstraat. Näiden kahden välillä käytiin tiukka loppukamppailu, jossa Aleksin ajokki sortui laukalle ja ohjastajalle jäi tehtäväksi vain kakkospaikan varmistelu. Voittoon ylsi näin tamma Zilvia, jolle tämä oli uran aloitusstartti. Päivän takuulla vauhdikkaimmat tuuletukset esitti Santtu. Hetkellisesti näytti jo siltä että kuski saattaa tuulettaa itsensä kärryiltä radan pintaan. Myös voittajahaastattelussa sanavalmiin ohjastajan kommentit saivat monien suupielet ylöspäin. Kolmanneksi tulivat uransa neljännessä startissa Almnäs Lego/Niina Hell, jotka valittiin myös Teivon Ravinuorten Symppisvaljakoksi.

Ravinuorten uusi maskotti on koiranpentu Laku
(Tiedote 22.5.2007 klo 15.30)
Nina on hankkinut uuden perheenjäsenen. Kymmenen viikon ikäinen Pirtek Enzo Dantalian alias Laku tulee jatkossa olemaan mahdollisuuksien mukaan Ninan mukana työssä. Rokotukset pitää toki hoitaa ensin kuntoon ja pennun hiukan kasvaa, mutta kesällä Laku varmasti tulee raveihin Ninan kanssa.
Laku kävi tapaamassa myös poniravikoulun poneja ja teki Kallen kanssa lähempää tuttavuutta. Hiukan koiravauvaa pelotti, mutta varmasti Laku uusien myönteisten kokemusten myötä reipastuu ihan kunnon tallikoiraksi.
Lakun voi kesällä tavata Ravinuorten kopillakin silloin tällöin.
Poniravikoulun ajotunnit jatkuvat
(Tiedote 22.5.2007 klo 13.00)
Tunnit on tarkoitettu pääasiassa poniraviurheilun jatkokurssin suorittaneille ja itsenäisen valjastuksen sekä ajamisen hallitseville. Myytävänä viiden (5) kerran kortteja hintaan 80 euroa. Tunnit varataan ennakkoon ilmoitetuilta päiviltä Ninalta ja vähintään kaksi tuntilaista tarvitaan, jotta tunti järjestetään. Korteista ei anneta ravinuorten alennuksia ja ne ovat voimassa 6 kk myyntipäivästä lukien.
Touko-kesäkuussa ajotunteja järjestetään to 24.5. klo 17-18.30,
to 31.5. klo 17-18.30 ja pe 15.6. klo 17-18.30.
Passion & Poniravit
(Tiedote 10.5.2007 klo 11.00)
Teivon järjestyksessään toiset Poniravit pidetään sunnuntaina elokuun 26. päivänä Hevosnuorten suurtapahtuman Passionin yhteydessä. Tapahtumapäivä pitää sisällään runsaasti ohjelmaa. Päivä alkaa nuorten hevostaitomestaruuskilpailuilla jatkuen erilaisilla näytöslähdöillä, työnäytöksillä sekä tietenkin poniraveilla. Laaja Expo-alue esittelee alan eri osaajia ja heidän tuotteitaan.
B-ponilähtö peruutukseen
(Tiedote 10.5.2007 klo 8.30)
Teivon Supertiistain 15.5. B-ponilähtö jouduttiin peruuttamaan ponipulan vuoksi. Mukaan ilmoitettiin vain neljä ponia; Ernst Rivaldo, Amandus, Karismas Kometa ja Me'Tis. "Poneja yritettiin soitella mukaan vielä 6-7 kappaletta, mutta nämäkään soittoyritykset eivät kasvattaneet osanottajamäärää", toteaa Nina Malmberg Teivon Ravinuorista.
Teivon kauden seuraava B-ponilähtö ajetaan Poniraveissa su 26.8.
Ponilähtö Mister Hankeylle
(Tiedote 24.4.2007 klo 22.00)
Teivon ponilähdössä Mikko Aron Mister Hankey hyökkäsi viime metreillä loppusuoralle asti lähtöä hallinneen Zandelion kimppuun. Kova prässi tuotti tulosta, sillä Zandelion haparoi loppusuoralla useaan otteeseen ja vaikka Tiina Lukinin ohjastama Zandelion pystyi maalilinjan leikkaamaan ensimmäisenä, tuomaristo hylkäsi valjakon juoksun liikojen laukkojen vuoksi. Voittaneelle Mister Hankeylle puettiin päälle Aria Stablen lahjoittama Golda Apache loimi. Teivon Poniravikoulun Lammenpään Aladinin ja Rhea Siuruaisen avausstartti sujui lähinnä totuttelun merkeissä.

Poniravikoulun Allu aloittaa kautensa
(Tiedote 19.4.2007 klo 15.00)
Tiistaina 24.4. Teivossa juostavassa ponilähdössä aloittaa kilpailukautensa Teivon Poniravikoulun Lammenpään Aladin alias Allu. Allu on joukon nopein, rahakkain ja rutinoitunein, tästä Allua rangaistaankin lähdön pisimmällä takamatkalla. ;) Allu on kuitenkin hiitannut hyvin ja vaikka kärkisijat ovatkin tiukassa, poniravikoulun väki odottaa hyvää suoritusta. Allun ohjissa nähdään "TV:stä tuttu" Teivon Poniravikoulun oppilas Rhea Siuruainen uransa debyyttistartissaan. Tervetuloa katsomaan pureeko Aladinin taiat kivenkoviin vastustajiin. Tehtävä ei ole helppo, onhan vastassa mm. itse Rambo ja Super Hessu.
11 uutta poniohjastajaa uunista ulos
(Tiedote 11.4.2007 klo 15.00)
Teivon P-ajolupakurssi päättyi pääsiäisenä. Kaikki kurssilaiset saivat kortin. Teivon Poniravikoulu ja koko poniraviurheilu sai hienoa näkyvyyttä MTV3:n tiistai-illan Kymppi-Uutisten loppukevennyksessä. Aiheena oli korttikurssille osallistuneen Teivon Poniravikoulun oppilaan Rhea Siuruaisen ja ori Opanuksen loppukoesuoritus. Hieno kevennys ja loistava kurssi, lämpimät onnittelut kaikille uusille poniohjastajille! Kevennys on nähtävissä viikon ajan MTV3 nettisivuilla osoitteessa: http://nettitv.mtv3.fi//nettitv_uutiset/a/videoikkuna-uutiset.shtml?97843.wmv
Poniravikoulu sai kilpakärryt
(Tiedote 10.4.2007 klo 18.00)
Teivon Poniravikoulu sai hienon lahjoituksen pääsiäisenä. Janne Ihamuotila lahjoitti poniravikoululle kilpakärryt, jotka tulivat todella tarpeeseen. Iso kiitos Jannelle arvokkaasta lahjoituksesta!
Shetlanninponien rotunäyttely Teivossa 19.-20.5.
(Tiedote 10.4.2007 klo 18.00)
Suomen Shetlanninponiyhdistys järjestää shetlanninponien rotunäyttelyn Teivossa 19.-20.5. Näyttelyyn kaivataan vapaaehtoisia talkoolaisia. Kaikki kynnelle kykenevät tarvitaan siis mukaan! Poniravikoulun poneilla järjestämme poniratsastusta ja ajelua. Pystytämme myös infopisteen, jossa kerromme poniravikoulusta ja markkinoimme kesän kursseja. Halukkaat voivat ilmoittautua Ninalle, niin katsotaan kuka mitäkin tekee.
Poniravikoulun ajotunnit ovat alkaneet
(Tiedote 10.4.2007 klo 18.00)
Teivon poniravikoulu on aloittanut ajotuntien pitämisen. Tunnit on tarkoitettu pääasiassa poniraviurheilun jatkokurssin suorittaneille ja itsenäisen valjastuksen sekä ajamisen hallitseville. Myytävänä viiden (5) kerran kortteja hintaan 80 euroa. Tunnit varataan ennakkoon ilmoitetuilta päiviltä ja vähintään kaksi tuntilaista tarvitaan, jotta tunti järjestetään. Korteista ei anneta ravinuorten alennuksia ja ne ovat voimassa 6 kk myyntipäivästä lukien.
Huhti-toukokuussa ajotunteja järjestetään ke 18.4. klo 17-18.30 ja
la 5.5. klo 15-16.30.
Poniravikoulun Kalle startissa
(Tiedote 29.3.2007 klo 13.00)
Tiistaina 3.4. Teivon Poniravikoulun Quattrofiglio alias Kalle aloittaa kilpailukautensa kotiradallaan. Vastaansa Kalle saa yksitoista kilpailijaa, joiden joukossa on mm. viime vuoden Teivon Ravinuorten talviponiksi valittu Auri. Asetelma näillä kahdella on herkullinen, Teivon Poniravikoulu vastaan Seinäjoen Poniravikoulu. Auri on ehtinyt starttaamaan jo pari kertaa tänä vuonna ja uusi ennätyskin on siinä ehtinyt syntyä. Toinen vahva vastustaja on Pikku Tempo, joka aloitti uransa voitokkaasti Forssassa. Tiistaina näemme riittääkö Pikku Tempolla tempo vai jyrääkö kotiradan Kalle?
Näytöslähtö Urjalassa
(Tiedote 13.3.2007 klo 16.00)
Poniravikoulun poneja pyydettiin osallistumaan näytöslähtöön Halkivahan nuorisoseuran talvitapahtumaan Urjalan Pynnänjärvelle sunnuntaina 11.3.
Niinpä poniravikoulun ponit Allu, Rietu ja Kalle olivat pitkästä aikaa kisatunnelmissa. Matkaan lähdettiin Kirsi Wecksellin kyydillä. Urjalassa oli jääradalla melkoinen tulva, mutta siitä huolimatta urheat ponimme kohtasivat kovat vastustajansa.
Mukana olivat:
1. Reidar - Nina Malmberg
2. Quattrofiglio - Emilia Ahonen
3. Lammenpään Aladin - Etta Pakkanen
4. Rambo II - Juho Ihamuotila
5. Gläntans Dollar – Sanni Ihamuotila
Yleisö sai veikata lähtöön voittajaa. Sekä veikkaajille että poneille oli hyviä tavarapalkintoja. Lähtö tapahtui tasoitusajona. Paalulta lähteneet Rietu ja Kalle saatiin odotetusti kiinni jo ennen etukurvia. Tässä vaiheessa alkoi marssijärjestys olla selvillä. Rambo ja Dollari menivät menojaan, joskin Allu jaksoi ihailtavan pitkään roikkua kaksikon kannassa. Kalle ja Rietu taistelivat omaa taisteluaan, Rietu noin puoli kierrosta jäljessä. Tulojärjestys oli käänteinen kuin lähtöjärjestys eli 5-4-3-2-1. Kotiin viemisinä poneille kauraa, ohjastajille karkkia ja taustajoukoille hienoja tavarapalkintoja.
Mukava ja erilainen päivä poniravikoulun porukoilla kaiken kaikkiaan!
Kiitokset Kirsille ja Ettalle loistavasta reissuseurasta!
P-ajolupakorttikurssi Teivossa 24.3.2007 alkaen
(Tiedote 27.2.2007 klo 11.30)
Kurssilla on vielä tilaa! Lisätiedot ja ilmoittautumiset Nina Malmberg puh. 050-534 9866.
Talvirieha Hepokorven tallilla Lempäälässä
(Tiedote 15.2.2007 klo 10.00)
Ravinuorten talvirieha pidetään tänä vuonna hiihtolomaviikolla Lempäälässä Paula Ahdin tallilla keskiviikkona 28.2. Ohjelmassa on ponien ja hevosten hoitoa, ratsastusta ja rekiajelua. Pidämme myös hauskan kilpailun palkintoineen. Tarjolla kuumaa mehua ja makkaraa.
Tapahtumaan mahtuu 15 vähintään 7-vuotiasta ravinuortamme. Aikuisetkin ovat tervetulleita mukaan. Retken hinta on 3 euroa, joka maksetaan bussissa yhteiseen makkarakassaan.
Yhteinen kyyti lähtee Teivon pääportilta keskiviikkona klo 10.00, jonne paluu noin klo 14.00. Ilmoittautumiset Ninalle mahdollisimman pian mutta viimeistään 23.2.2007!
(Tiedote 6.1.2007 klo 12.00)
Teivon tallialueella myymälää pitävä Tampereen Hevospiste Oy jatkaa Teivon Ravinuorten pääyhteistyökumppanina myös kaudella 2007. Teivolainen ponikauden pääkilpailu Poni-Kriterium ja sen alkukarsintakilpailut Poni-Meeting-karsinnat (4 kpl) kantavat Tampereen Hevospisteen nimeä. Poni-Meetingin karsinnoissa voittajat puetaan Hevospisteen loimiin ja itse finaalissa Poni-Kriterium voittaja palkitaan myös poniravikilpavaljailla ja poniravikilpakärryillä. Valjaat saa myös pistekilpailun voittaja.
Teivon Poniohjastajaliiga 2006
(Tiedote 4.1.2007 klo 8.45)
Teivon Poniohjastajaliigan hallinta pysyy Ihamuotilan perheessä. Juho Ihamuotila on voittanut liigan kahdesti aikaisemmin ja nyt oli pikkusisko Liisan vuoro. Poniohjastajaliigan linkistä näet myös kaikki aikaisemmat liigavoittajat. Poniohjastajaliigan palkintoseremonia suoritetaan Teivon V75-raveissa la 27.1.2007 yhdessä muiden liigavoittajien kanssa.
Aikaisempien vuosien tapahtumia näet tästä linkistä.
|