-
-
-
-
-
-
-
-
-
KILPAILUTOIMINTA
Juoksuselostukset
LAUANTAI 31.1.2009 
V75-ravit
Olosuhteet: Hyvä talvirata, -11ºC.
|
LÄHTÖ 1 – 2100v sh 3.500 e / 2.500 e |
|
JALO-MAIJA kesti johtopaikalta hallittuun voittoon, vaikka ravi lopussa hieman hajosikin. EMMAN POIKA sai johtavan takaa kiritilaa maalisuoran puolivälissä ja rutisti niukaksi kakkoseksi. PILKUN PIMU lähti 4. ulkoa kolmannelle 800 ennen maalia. Käänteli viim. kaarteen lopussa neljännelle ja kiri asiallisesti kärkiparin ulkopuolelle. ULVIN PYSTI seuraili 3. sisältä sisärataa pitkin neljänneksi. SARAVELI taipui toiselta ilman vetoapua loppusuoralla ja putosi viidenneksi. LENTOPASSI laukkasi alussa laukkaavasta häiriintyneenä. Juoksi hännillä sisärataa ja eteni 4. sisälle viim. takasuoralle mentäessä. Seurasi sieltä asiallisesti rahasijalle, viim. 1900m 30,3. S.P. ROOMEO nousi 3. ulkoa kolmannelle 800 jäljellä. Ei saanut otetta kärkihevosista ja taipui maalisuoralla seitsemänneksi. MYRSKYN KREIVI ei esittänyt erikoista 2. ulkoa. ASSAR siirtyi 4. sisältä 3. ulos 800 jäljellä. Ei jaksanut lopussa ulkoratoja pitkin parantaa. REITILI ei näyttänyt menestyjältä laukatessaan hännillä reilut 600 ennen maalia. PIKKU-HILJA laukkasi lähdössä ja uudelleen takajoukoissa 1200 jäljellä. Pysyi sitten kaukana takana. TUROKSEN SANTERI laukkasi porukan keskivaiheilla 1400 ennen maalia ja uudelleen päätöskierroksen alussa - hll. HURSTI laukkasi takaporukoissa 1200 ennen maalia - hpl. Tuli loppumatkan kohtalaisesti ja oli maalissa yhdeksäntenä.
Väliajat: 37,5/Jalo-Maija - 34,0/sama - 31,5/sama - 32,5
|
|
LÄHTÖ 2 – Viking Line Race, Tammadivisioonakarsinta 1600a lv enint. 15.000 e |
|
HEAVEN TÖLL iski 3. ulkoa kiriin 400 ennen maalia ja erkani loppusuoralla ylivoimavoittoon. Viim. 400m 12,5. VIVA AS käänteli 4. ulkoa loppukaarteessa kolmannelle ja eteni kaukana voittajasta varmaksi kakkoseksi. MISS EAST TEX matkasi 4. sisällä. Nousi loppukurvissa toiselle, sai kiritilaa 150 jäljellä ja spurttasi hyvin Viva Asin vierelle. Viim. 700m 14,4. CATCHLESS PELLINI haparoi 1. kaarteessa muutaman askeleen ja laskeutui sitten toiselle ilman vetoapua. Joutui loppusuoralla hieman taipumaan, mutta sinnitteli hyvin neljänneksi. MELODY HALL pakitti alussa kolmannelta porukan hännille 6. ulos. Pudotti loppukurvissa sisälle ja tuli maalisuoraa kolmatta rataa asiallisesti. IN FOKUS nousi 5. ulkoa loppukaarteessa kolmannelle, muttei jaksanut rutistaa rahasijoille. ROSARIO oli 3. sisällä pitkään pussissa, eikä ehtinyt päätössatasella tilaa saatuaan enää juurikaan parantamaan. 2. ulkona matkannut ARCTIC LADY oli loppusuoralla Catchless Pellinin takana vailla kiritilaa, muttei vaikuttanut maalissa hyvävoimaiselta. CHIANT NELL ei saanut mahdollisuutta jäätyään väsyneen johtohevosen taakse pussiin. LADY AFFA ROLLAX sammui keulasta loppusuoralla viimeiseksi.
Väliajat:
15,0/Lady Affa Rollax - 15,5/sama - 14,0
|
|
LÄHTÖ 3 – Purso -ajo, Nousija- vs. Haastajadivisioonakarsinta, 2100v sh 10.000 e / enint. 20.000 e |
|
ERPPA lähti 7. ulkoa kolmannelle 1900 ennen maalia. Kiertyi 1400 jäljellä toiselle ilman vetoapua ja rutisti loppusuoralla väkivahvasti täpärään voittoon. VINDYN LIEKKI avasi takamatkaltakin keulaan jo 1. kaarteen alussa. Kamppaili hyvin, mutta ajautui päätössatasella radan verran ulospäin ja kärsi äärimmäisen niukan tappion. PIRTTILÄN FIGO vaihtoi johtavan takaa kierros juostuna toiselle ilman vetoapua ja jatkoi 1400 ennen maalia 2. ulkona. Hakeutui viim. takasuoran lopussa kolmannelle ja tuli kärkiparin tuntumassa hyvin loppuun asti. TOFFI pääsi 3. sisältä runsas kierros juostuna 2. sisälle. Oli loppusuoralla Vindyn Liekin takana pussissa, eikä päässyt käyttämään kaikkia voimiaan. OLLIN MYRSKY aloitti 4. ulkona ja jäi 1400 jäljellä 6. ulos. Nousi viim. takasuoralla kolmannelle ja loppukurvissa neljännelle ja teki ulkoa hyvän lopetuksen. KASKUMMA juoksi ensin 3. ulkona ja 1400 jäljellä 5. ulkona. Nousi viim. takasuoralla kolmannelle, oli pitkään vailla kiritilaa ja tuli loppumetrit juosten. PINTA laukkasi kolmannelta radalta 500 juostuna. Lähti hänniltä Raimatin perään kolmannelle kierros juostuna, käänteli viim. takasuoralla jo neljännelle ja piti vauhtinsa asiallisesti perille. RAIMAT käynnistyi kankeasti ja jäi alkumatkalla kauas kärjestä. Lähti takajoukoista kolmannelle jo vajaa kierros juostuna, kiersi loppumatkan ulkona ja säilytti vauhtinsa mukavasti. Viim. 2400m 28,6. SARIN TOIVO oli 4. sisällä loppukaarteessa K.P. Alpertin takana pussissa, nousi maalisuoralla toiselle, muttei päässyt vapaasti tulemaan. HÄSTHAGENS HUGO nousi 5. sisältä viim. takasuoralla toiselle. Tuli hänniltä loppusuoraa ulkoratoja pitkin asiallisesti. POPPULI nousi takaporukoista kolmannen kiertoon 1400 ennen maalia. Seurasi kirissä ulkoradoilla Pintaa, muttei jaksanut enää loppusuoralla ihan täysillä rutistaa. Piti kuitenkin vauhtinsa kelvollisesti. K.P. ALPERTTI juoksi ensin 4. ja lopulta 3. sisällä. Oli päätöskierroksella seuraamisvaikeuksissa ja taipui maalisuoralla hännille. RINSSIEVERSTI lähti 7. ulkoa kolmannelle päätöskierroksen alkaessa. Ei jaksanut punnertaa ulkoratoja pitkin lähellekään kärkeä. JOVIN POIKA laukkasi 1. kaarteessa lyhyesti. Pudotti reilut 2000 jäljellä kolmannelta 2. ulos ja jatkoi 1400 ennen maalia 4. ulkona. Laukkasi uudelleen loppukaarteessa ja ja jäi hännille. TÄHTI-LOPPI laukkasi lähtöön ja uudelleen hännillä 1. kaarteessa - hll. SUKU-TÄHTI aloitti toisella ilman vetoapua ja jatkoi 1400 jäljellä 3. ulkona. Laukkasi loppukaarteessa menettäen korkeintaan rahasijan - hpl.
Väliajat: 34,0/Vindyn Liekki - 33,5/sama - 29,0/sama - 28,0
|
|
LÄHTÖ 4 – Tampereen Color-Offset Race, Hopeadivisioonakarsinta, 1600a lv
enint. 100.000 e |
|
MAXI LOTUS piti sisäradalta vaivatta piikin. Sai vetää kävelyvauhtia ja piti pintansa varmoin ottein. IN SMOOTH ACTION seurasi johtavan selästä varmaksi kakkoseksi saamatta mahdollisuutta haastaa. MAXWELL MAGIC ravasi 4. sisällä. Käänteli maalisuoran alussa kiriin viidennelle radalle ja ehti kovalla spurtilla täpärästi totoon. Viim. 400m 12,4. MERCURY MANK ei saanut 3. sisältä kunnolla kiritilaa ja jäi niukasti neljänneksi. EXPONENT LEBER kiersi kolmannen kautta toiselle ilman vetoapua 400 juostuna. Oli pitkään kiinni totosijassa, mutta putosi loppumetreillä viidenneksi. ROSSINANTO lähti 4. ulkoa kolmannelle 800 ennen maalia. Ei reippaassa lopetuksessa kyennyt uhkaamaan kärkisijoja, vaikka pitikin vauhtinsa asiallisesti perille. DIVINE EMIL jäi 2. ulos voimissaan pussiin. HIGH AND HEAVY hakeutui 5. sisältä Rossinanton perään kolmannelle 700 jäljellä. Yritti maalisuoran alussa neljättä, muttei jaksanut parantaa. DREAM BELIEVER ei esittänyt 3. ulkoa loppusuoralla erikoista.
Väliajat:
15,5/Maxi Lotus - 18,0/sama - 13,0
|
|
LÄHTÖ 5 – Koff -ajo, Huippu- vs. Tähtidivisioona, 2100v sh 40.000 e / enint. 80.000 e |
|
ELLAN KYMPPI hallitsi tapahtumia ensimetreistä alkaen ja piti varmaan voittoon. SIIRAKKI suuntasi suoraan johtavan kantaan, mistä seurasi kiritilaa saamatta kakkoseksi. VOKMAR lähti 2. ulkoa kolmannelle 800 ennen maalia. Laskeutui päätöspuolikkaan alkaessa toiselle ilman vetoapua ja piti vauhtinsa mukavasti perille. TUISKIS nousi 4. ulkoa kolmannelle vajaat 900 jäljellä. Tuli hyvin loppuun asti saamatta otetta kärkikolmikosta. Viim. 800m 24,6. WALDEMAR roikkui 3. sisältä maksimisijoitukseen. RONALT juoksi 3. ulkona. Jäi päätöspuolikkaan alussa taipuvan Virkun Vilkkeen taakse kiinni, pudotti sisäradalle ja riitti tasaisesti kuudenneksi. LÖYTÄVÄ nousi 5. sisältä 800 ennen maalia toiselle ja tuli kiertelemättä tasaisesti perille. JUPPE HOO ei jaksanut edetä 6. ulkoa ulkoratoja pitkin lähellekään kärkeä. TUNNARI laukkasi pian lähdön jälkeen. Eteni takaporukoista viim. takasuoralle mentäessä 6. sisälle ja tuli hänniltä asiallisesti loppuun saakka. Viim. kierros 26,9. VITVEN VIRE käynnistyi haparoiden ja laukkasi sata juostuna. Ravasi sitten 6. ja 5. sisällä, oli loppukaarteessa takajoukoissa pussissa ja seuraili kelvollisesti. MAIPIN INKA käänteli 5. ulkoa kolmannelle 900 jäljellä. Oli loppukaarteessa vaikeuksissa ja taipui takajoukkoihin. VIRKUN VILKE laukkasi toiselta ilman vetoapua 1. kaarteessa. Kiertyi 1500 jäljellä uudelleen kuolemanpaikalle, mistä väsähti päätöspuolikkaalla hännille. MARKKERI väsähti 4. sisältä vaisusti viimeiseksi.
Väliajat:
32,0/Ellan Kymppi - 29,5/sama - 25,5/sama - 24,0
|
|
LÄHTÖ 6 – ME-Auton lähtö, Nousijadivisioona, 2100a FI lv enint. 10.000 e |
|
NEPAL ROSE NOVA sai nappireissun 2. ulkona. Käänteli kiriin 200 ennen maalia ja rutisti niukasti ykköseksi. OLIVER JAR hivuttautui 3. sisältä viim. kaarteen lopussa toiselle ja maalisuoran alussa kiriin neljännelle. Tuli hyvin, mutta joutui tyytymään niukasti kakkosrahoihin. VANQUISH kamppaili toiselta ilman vetoapua urheasti kolmanneksi. BORN IN BIRDLAND sai pidettyä kiihdytyksessä niukasti kärkipaikan. Taipui loppusuoralla hieman ja putosi neljänneksi. HAVANNA'S BETH ravasi 4. sisällä. Nousi päätöspuolikkaan alussa kolmannelle ja lopetti ulkoratoja pitkin vahvasti. Viim. 500m 13,0. DAZZLING SUNRISE juoksi 2. sisällä. Nousi maalisuoran alussa toiselle ja seuraili kärkihevosten kannoilla asiallisesti. ACCELERATION siirtyi 5. sisältä 4. ulos 1200 jäljellä. Hakeutui loppukurvissa kiriin neljännelle ja tuli ihan juosten perille. BRISO EMMA oli 3. ulkoa loppukirissä vain tasainen. SPEEDSPIDER lähti lujaa ja oli vähällä päästä keulaan, mutta laukkasi 200 juostuna - hpl. LEMON AVENGER laukkasi lähtöön. Lähti 4. ulkoa kolmannelle 1200 ennen maalia, juuttui parijonon ulkopuolelle ja haparoi viim. takasuoralle mentäessä muutaman askeleen. Luovutti sitten suosiolla ja peruutti hännille, hylättiin lopulta liioista laukoista.
Väliajat: 15,0/Born in Birdland - 19,0/sama - 14,5/sama -
14,5
|
|
LÄHTÖ 7 – Albany International Race, Pronssidivisioona vs. Kultadivisioonakarsinta, 2100v lv 40.000 e, p.t. 20 m |
|
GAME LEADER avasi juoksuradalta johtopaikalle. Tuli päätöskierroksen lujaa ja voitti helposti. BWT CLOWN seurasi johtavan takaa varmaksi kakkoseksi. SANTA ZIDANE matkasi 4. sisällä, eikä päässyt maalisuoralla 3. sisältä käyttämään kaikkia voimiaan. JOKER BRICK juoksi 5. sisällä. Hakeutui loppukaarteessa hänniltä kolmannelle-neljännelle radalle ja lopetti ulkoa vahvasti. Viim. 400m 12,9. BRAVE DUSTY nousi 3. sisältä loppusuoralla kolmannelle ja seuraili viidenneksi. ARGON sai huonohkon startin ja juoksi 7. sisällä. Eteni viim. takasuoran alussa 6. sisälle, pääsi loppukaarteessa 5. sisälle ja sai kunnolla kiritilaa vasta 50 jäljellä. Tuli loppumetrit juosten, viim. 1800m 14,8. WAIT LIFTING lähti 3. ulkoa kolmannelle viim. takasuoralle mentäessä. Kiertyi 300 jäljellä toiselle ilman vetoapua ja taipui maalisuoralla seitsemänneksi. MILORD DE MELLERAY nousi 5. ulkoa kolmannelle vajaat 900 ennen maalia. Oli Go on Keeperin huonosti vetäneessä selässä, käänteli loppukaarteen alussa neljännelle, muttei jaksanut edetä kärkikamppailuun. Viim. 2000m 14,9. SUN PROTECTION nousi 6. sisältä 800 jäljellä toiselle. Oli loppukaarteessa pussissa ja ajautui porukan hännille. Ei pystynyt enää maalisuoralla parantamaan, vaikka lopettikin kelvollisesti. ARBOK oli toiselta ilman vetoapua loppukaarteessa vaikeuksissa ja putosi kymmenenneksi. UGO juoksi 2. ulkona. Jäi viim. kaarteen lopussa näennäisesti pussiin taipuvan Arbokin taakse, eikä tilaa saatuaan esittänyt erikoista. GO ON KEEPER lähti 4. ulkoa kolmannelle vajaat 900 jäljellä. Ei edennyt ihmeemmin ja jäi vaisusti viimeiseksi. RED FOX'S FAME oli nousemassa 2. ulkoa viim. takasuoralle mentäessä kolmannelle, mutta laukkasi samassa - hpl. LOBSTER laukkasi lähtöön, jäi ratkaisevasti ja keskeytti.
Väliajat:
16,0/Game Leader - 17,5/sama - 14,5/sama - 13,5
|
|
LÄHTÖ 8 – Hevoset 2009-messut -lähtö, Haastajadivisioonakarsinta, 2100a FI lv enint. 20.000 e |
|
TIMOT GILLROY matkasi 4. ulkona ja oli vielä päätöspuolikkaan alussa pussissa. Käänteli 350 ennen maalia kiriin neljännelle ja ehti vahvalla lopetuksella hallittuun voittoon. Viim. 400m 13,5. MR ICEBREAKER avasi johtopaikalle ja sai vetää matkalla maltillisesti. Näytti loppusuoran alussa irtoavan selvään voittoon, mutta kangistui päätössatasella ja tuli ohitetuksi. FOR EVER MINE juoksi 5. ulkona. Nousi loppukaarteessa voittajan perään neljännelle ja kiri maalisuoraa ulkoa hyvin. NEW GROVE JETON nousi johtavan takaa viim. kaarteen lopussa toiselle. Häiriintyi hieman Tapatingan laukasta ja seurasi sitten asiallisesti neljänneksi. RENDEZVOUS LAKE ravasi 6. ulkona. Pääsi tulemaan hänniltä lopussa sisärataa pitkin ja nousi asiallisesti rahasijalle. Viim. 400m 15,2. LITTLE LIKE IT laukkasi pahoin jo ennen lähtölinjaa. Pääsi etenemään tyhjää sisärataa pitkin 1700 jäljellä 3. sisälle. Ei ollut enää loppusuoralla ymmärrettävästi voimissaan, mutta kulki kilpailumatkan 2600m mukavasti 16,8-vauhtia. CAIJUS FORTIS lähti 7. ulkoa kolmannen kiertoon 1200 ennen maalia. Jäi tahkoamaan parijonon ulkopuolelle, laukkasi lyhyesti reilut 400 jäljellä ja tuli sitten hännillä loppua tasaisesti. BRIEN BLEND yritti 3. ulkoa loppukaarteen alussa kolmatta, ei edennyt yhtään ja jäi vaisusti kahdeksanneksi. OPEN WAY aloitti toisella ilman vetoapua ja jatkoi reilu kierros juostuna 2. ulkona. Oli loppukurvissa seuraamisvaikeuksissa ja väsähti hännille. TAPATINGA lähti 5. ulkoa kolmannelle 1800 ennen maalia. Eteni reilut 1500 jäljellä toiselle ilman vetoapua, mistä pilasi laukkaan viim. kaarteen lopussa - hpl.
Väliajat:
15,5/Mr Icebreaker - 20,0/sama - 17,5/sama - 15,5
|
|
LÄHTÖ 9 – 2100a lv enint. 7.500 e |
|
JOE MOMENT nousi 3. sisältä viim. takasuoralla 2. ulos. Spurttasi nappijuoksun päätteeksi loppusuoralla varmaan voittoon, viim. 700m 14,3. STONE CAPES GEM taivalsi toista ilman vetoapua ja kamppaili vahvasti kakkoseksi. SEA VICTORY riisti reippaassa avauksessa johtopaikan 450 juostuna. Taipui sen seurauksena loppusuoralla hieman ja putosi kolmanneksi. VILMA HÅLERYD matkasi 4. sisällä. Nousi loppukurviin mentäessä 3. ulos, tuli maalisuoraa kolmatta rataa asiallisesti, muttei aivan ehtinyt totosijalle. UNICA DEL MONDO puolusti alussa kärkipaikkaa ja jatkoi takasuoralla 2. sisällä. Nousi loppusuoralla toiselle ja seurasi viidenneksi. RANCH GET ON laukkasi 2. ulkoa vajaat 700 ennen maalia. Kiri raville selvittyään hänniltä ulkoratoja pitkin vahvasti ja ehti vielä rahasijalle. Päätöspuolikas 13,2. BLADY NIGHTMARE roikkui 5. sisältä sisärataa pitkin tasaisesti muiden mukana. STARO ACEOFSPADES teki 4. ulkoa tasaisen suorituksen. UNRULY ANEMON juoksi 6. sisällä. Pääsi loppukaarteessa 4. sisälle ja jäi maalisuoralla Blady Nightmaren taakse pussiin. MULTI RIBB siirtyi 7. sisältä kierros ennen maalia 5. ulos. Ei kyennyt hänniltä lopussa ohituksiin. LANCELOT STEEL matkasi 3. ulkona. Häiriintyi Ranch Get Onin laukasta ja laukkasi itsekin 650 ennen maalia - hpl.
Väliajat:
13,0/Sea Victory - 19,0/sama - 17,5/sama - 14,5
|
|
LÄHTÖ 10 – Valiodivisioona, 2100a sh |
|
PLANTOM jyräsi johtavan rinnalta loppusuoralla kärkeen ja jaksoi vielä pitää selästään kirineen uhkaajan niukasti takanaan. RAMIINI hyökkäsi 2. ulkoa maalisuoran auetessa ja kiri aivan voittajan vierelle. VILLE-PETTERI käänteli 3. ulkoa loppusuoralle tultaessa kiriin neljännelle ja seurasi kärkiparin tuntumassa hyvin totoon. TURON LOPPI nousi 3. sisältä loppukurvissa toiselle ja rutisti niukasti neljänneksi. TUTUARI antautui loppusuoralla johtopaikalta ja tippui viidenneksi. HUUVERI taivalsi 4. sisällä. Sai kunnolla kiritilaa vasta päätössatasella ja tuli juosten perille. JUSSIN VAPPU ravasi 2. sisällä. Ei saanut loppusuoralla kunnolla vapaata, muttei vaikuttanut erityisen hyvävoimaiselta. KOKEVA ei jaksanut edetä 4. ulkoa kärkikahinoihin. VALKOVIIRI oli maalisuoralla erittäin vaisu juostuaan 5. sisällä.
Väliajat:
29,5/Tutuari - 28,5/sama - 25,0/sama - 23,5
|
|
LÄHTÖ 11 – 2100a FI lv enint. 3.000 e |
|
HARD AS IRON kiihdytti keulaan ja sai vetää hiljaa. Hallitsi kovassa lopetuksessa tapahtumia varmoin ottein. LOVER SHADE hyökkäsi 3. ulkoa 700 ennen maalia. Eteni takasuoran lopussa vahvasti johtavan ulkopuolelle, ei saanut otetta, mutta seurasi tuntumassa hyvin perille asti. Viim. 700m 12,6. RIVERSIDE STAR ravasi johtavan takana. Nousi loppukurvissa toiselle ja seurasi kärkiparista jääneenä kolmanneksi. FOR YOU jaksoi 3. sisältä tasaisesti neljänneksi. MOHAWKEE nousi 3. sisältä toiselle ilman vetoapua reilut 1300 ennen maalia. Jäi reilut 500 jäljellä 2. ulos ja sinnitteli asiallisesti viidenneksi. CLAUDIA HEAVEN jäi 4. sisälle ajamattomaksi. STORMING EDDY matkasi 5. sisällä. Nousi loppukaarteessa toiselle ja jäi maalisuoralla Mohawkeen taakse pussiin. HAVANNA JESSE sai toiselle ilman vetoapua selän eteensä reilut 1300 jäljellä. Jäi takasuoran lopussa 3. ulos, yritti hänniltä maalisuoran alussa neljättä, muttei jaksanut parantaa. KAP FRIDO yritti seurata 4. ulkoa kirissä Lover Shadea, ei loppukaarteessa edennyt ja taipui maalisuoralla viimeiseksi.
Väliajat:
19,0/Hard as Iron - 21,0/sama - 19,5/sama - 13,0
|
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
|
 |