Kilpailukutsut - Lähtölistat - Käsiohjelma - Välistartit - Pelivihjeet
Tulokset - Juoksuselostukset - V4 vaihdot - Harjoitusravit
Näin pelaat Totoa - Säännöt Tammer-ajo - Kunniataulukot

KILPAILUTOIMINTA

Juoksuselostukset

TIISTAI 18.5.2010 maalikameran kuvia saatavilla
Teivon Kasvattajalähtö
TotoTV-ravit
Olosuhteet: Hyvä kesärata, 19ºC.

LÄHTÖ 1 –  2100v kv 2.100 e / enint. 3.200 e / enint. 4.800 e / enint. 7.200 e

VEMORI otti heti johtopaikan haltuunsa. Näytti loppukiritaistossa jäävän alakynteen vierellä ravannutta vastaan, mutta tsemppasikin rehdisti niukkaan voittoon. TINTSUN VIIVI taivalsi toista ilman vetoapua. Sai maalisuoralla jo lievän otteen keulahevosesta, mutta hävisi lopulta turpakarvan mitalla. SULEMAN juoksi 3. ulkona. Käänteli maalisuoran alussa neljännelle ja rutisti kärkiparia uhkaamatta totoon. POLJENTO laukkasi pian lähdön jälkeen. Eteni sitten takajoukoista kolmatta rataa väkevästi kohti kärkeä ja pääsi viim. kierroksen alussa 2. ulos. Ei kyennyt lopussa haastamaan kärkihevosia, mutta piti vauhtinsa vahvasti perille saakka. Viim. 1800m 26,2, josta ens. 800m 23,0 ja viim. tuhat 28,8. TUOMEN RILLUKKA laskeutui 2. ulkoa päätöskierroksen alussa 3. sisälle. Nousi päätöspuolikkaan alussa toiselle ja jaksoi tasaisesti viidenneksi. MANTIN SUHAUS jäi 3. sisältä päätöskierroksen alussa 4. sisälle. Nousi loppusuoralla toiselle ja piti vauhtinsa. RAPLINKI juoksi 4. sisällä ja siirtyi 5. sisältä vajaat 900 jäljellä 4. ulos. Ei jaksanut edetä kärkikahinoihin. TÄHTI-PAASTO väsähti johtavan takaa päätöspuolikkaalla kahdeksanneksi. KUPPI laukkasi 50 juostuna. Ravasi sitten porukan keskivaiheilla toista rataa, eikä riittänyt parhaille. LIPERTTI ei esittänyt sisäratajuoksulla erikoista. TÄHTI-TUIKE laukkasi sata juostuna, eikä kyennyt kaukaa takaa parantamaan. RESKI pysyi alusta loppuun hännillä ja oli vaisu. PIMENTO laukkasi lähtösuoralla, 1. kaarteessa ja viim. takasuoralla. Välttyi hylkäykseltä ja tuli hännillä loistamatta perille. ROOPE KEVÄTÖN laukkasi 1. takasuoran lopussa - hpl. PIKKU-HILJA ei pystynyt takajoukoista parantamaan ja laukkaili maalisuoralla hylkäykseen. TUUJO laukkasi lähtöön - hpl.

Väliajat: 33,5/Vemori - 32,0/sama - 27,5/sama - 28,5

 

LÄHTÖ 2 – 2100v 3-5-v. lv 200 e / enint. 1.200 e

KANSAS NEVA otti nopeasti johtopaikan haltuunsa. Sai vetää mieleistään tahtia ja erkani vauhdikkaassa lopetuksessa ylivoimavoittoon. LOVELY JOHN kohosi 4. ulkoa kolmannelle päätöskierroksen alkaessa. Eteni vajaat 600 jäljellä toiselle ilman vetoapua, pudotti karteessa toiseksi sisäradalle ja piti vauhtinsa hyvin perille asti. Viim. tuhat 15,1. SPEEDY LANE ravasi 3. sisällä. Nousi maalisuoran alussa toiselle ja seurasi asiallisesti totoon. MOONSTRUCK seurasi johtavaa. Nousi päätöspuolikkaan alussa turhaan 2. ulos, jäi hetken päästä ilman vetoapua ja jaksoi tasaisesti neljänneksi. LINDA LA RENTA pääsi tulemaan 4. sisältä sisärataa pitkin loppuun asti ja otti maksimisijoituksen. SOUTHWIND SALSA nousi 2. ulkoa 600 ennen maalia kolmannelle, muttei jaksanut osallistua kärkikamppailuun. MEO MODO lähti kauka 8. ulkoa kolmannelle kierros jäljellä. Käänteli takajoukoista loppukurvissa neljännelle-viidennelle radalle ja tuli tasaisesti. LUCIFER WEST FOX oli toiselta ilman vetoapua viim. takasuoralla vaikeuksissa ja taipui pikkurahoille. SMILING SAM juoksi 7. ulkona. Nousi hänniltä viim. takasuoralla kolmannelle, muttei kyennyt ulkoratoja pitkin juurikaan parantamaan. CAPITAL NELLY laukkasi lähtöön. Eteni 6. sisälle, nousi viim. takasuoralle mentäessä toiselle ja menetti väsyvän vastustajan takana metrejä. Oli loppukaarteessa porukan hännillä pussissa, eikä saanut maalisuorallakaan kunnolla vapaata. EMBRACY laukkasi sata juostuna. Eteni 7. sisälle ja piti häntäjoukoissa vauhtinsa kelvollisesti perille. Viim. 1800m 16,8. M.T. DACAPO GIRL nousi 6. ulkoa kierros ennen maalia kolmannelle. Yritti päätöspuolikkaan alussa jo neljättä, muttei esittänyt kirissä erikoista. BARKHILL'S LILY lähti 5. ulkoa kolmannelle tuhat ennen maalia. Ei jaksanut edetä uhkaamaan kärkisijoja. MAYSIN oli 5. sisältä vaisu. UNRIVALLED sammui 3. ulkoa jo viim. takasuoralla. LEVERKUSEN laukkasi 1. kurviin mentäessä ja jäi ratkaisevasti.

 

Väliajat: 17,5/Kansas Neva - 18,5/sama - 19,5/sama - 12,0

 

LÄHTÖ 3 – 2100a 3-v. lv tammat enint. 1.500 e

SHE LOVES YOU nousi johtavan takaa toiselle ilman vetoapua päätöskierroksen käynnistyessä. Lipui hurjassa lopetuksessa luokkahevosen ottein ykköseksi. Viim. 700m 10,3!!! WIN CAN VALLEY avasi vauhdilla kärkipaikalle ja sai vetää lönköttelyä. Yritti loppukurvissa irtiottoa, mutta tuli päätössatasella ohitetuksi. DEE DEE CARELIANA juoksi avauskierroksella 3. sisällä ja jatkoi vajaa kierros jäljellä 2. ulkona. Seurasi kärkikaksikkoa uhkaamatta vahvasti perille saakka, viim. 700m 10,6. NELILYN SEIRENE ravasi 4. sisällä ja päätöskierroksen alkaessa 3. ulkona. Ei pysynyt lopussa kovan kärkikolmikon kyydissä, mutta kulki itsekin viim. 700m asiallisesti 12,4. WHITE EXCEL laukkasi ennen lähtölinjaa ja menetti nelisenkymmentä metriä. Nousi 6. sisältä kierros juostuna toiselle ja sai paikan 4. ulkoa. Jaksoi kiertelemättä asiallisesti viimeisille rahoille ja ravasi kilpailumatkan 17,7-vauhtia. EVENT HORIZON laukkasi jo hyvissä ajoin ennen lähtölinjaa ja jäi kauas. Eteni 7. sisältä vajaat tuhat ennen maalia 3. sisälle, oli loppukaarteessa väsyvän vastustajan takana pussissa, eikä kyennyt hänniltä ymmärrettävästi maalisuoralla parantamaan. Viim. 2000m 17,3 ja viim. tuhat 15,0. KEEP IT WITH ME eteni 5. sisältä vajaa kierros jäljellä 2. sisälle. Tippui päätöspuolikkaalla kauas kärjestä. DA CAPO LAUKKO laukkasi ennen lähtölinjaa ja jäi ratkaisevasti. Kulki taustalla viim. 1800m 18,4, mistä viim. 800m 15,0. WILMA ROCKET laukkasi sata juostuna, 1. kaarteessa ja takasuoran alussa - hll.

 

Väliajat: 17,0/Win Can Valley - 21,0/sama - 20,0/sama - 10,0

 

LÄHTÖ 4 – Toto - Rikastuttava elämys -lähtö, 2100v lv 34.000 e, p.t. 20 m

EVERT KYU lähti 3. ulkoa kolmannelle 900 jäljellä. Hyökkäsi loppukurvissa neljännelle ja piti maalisuoran kiritaistossa päänmitan voittoon. RIBAUDE nousi 4. ulkoa kolmannelle 900 ennen maalia. Sai vetoapua voittajasta viim. kaarteen loppuun saakka ja kiri maalisuoralla hyvin aivan tämän rinnalle. Viim. 2000m 14,5. OWEN KEMP kohosi 5. ulkoa toiseksi viim. kaarteessa kolmannen radan letkaan neljänneksi. Kiri kärkiparin tuntumassa vahvasti perille saakka. MAXWELL MAGIC eteni 4. sisältä viim. takasuoralla 3. sisälle. Käänteli maalisuoralla kolmannelle ja seuraili neljänneksi. VICTOR FOG kohosi 2. ulkoa kolmannelle vajaat 900 ennen maalia. Eteni kärjen ulkopuolelle, mutta oli loppukurvissa vaikeuksissa ja piti vauhtinsa tasaisesti perille. DREAMY ÅS sai vetää keulassa melko maltillista tahtia ja antautui loppusuoralla turhan helposti kuudenneksi. GLOBAL EDUCATION taipui toiselta ilman vetoapua maalisuoralla rahasijojen ulkopuolelle. SUPER NARVA nousi 5. sisältä 800 ennen maalia toiselle ja eteni 3. ulos. Oli loppukurvissa pussissa, muttei maalisuoralla ulos noustuaan jaksanut parantaa. RAPIDE DEPART vaihtoi 3. sisältä viim. takasuoralle mentäessä 2. ulos ja oli lopussa ponneton. ALLYHILLS ULRIKA laukkasi 1. kurviin mentäessä. Eteni 6. sisälle ja laukkasi uudelleen reilut 700 jäljellä - hll. Tuli vielä taustalta loppua asiallisesti, viim. 1800m 15,8x. MIXEDUP laukkasi johtavan takaa loppukaarteessa - hpl.

 

Väliajat: 16,5/Dreamy Ås - 17,0/sama - 15,5/sama - 14,5

 

LÄHTÖ 5 – Players' Café -lähtö, 1600a lv enint. 14.500 e

CINDICILIOUS otti johtopaikan 1. kaarteessa. Irrotti reippaasta matkavauhdista huolimatta vielä 11-aikaisen lopetuksen ja voitti ylivoimaisesti huimalla 12,3-tuloksella! WESTCOAST LORD juoksi 5. ulkona. Käänteli loppukurvissa viimeiseltä sijalta kiriin ulkoradoille ja lopetti mainiosti kakkoseksi. Viim. 400m 11,4. ROCKEFELLER JR avasi ensin keulaan ja luovutti paikkansa kaarteessa. Tippui maalisuoralla johtavan kyydistä, mutta sinnitteli asiallisesti viimeiselle totosijalle ja pudotti ennätystään toista sekuntia. HORNET EXPRESS pääsi tulemaan 3. ulkoa suuremmin kiertelemättä ja jaksoi tasaisen asiallisesti neljänneksi. STARO CHIANTI ravasi 4. sisällä. Häiriintyi takasuoran alussa hieman laukkaavasta ja tuli sitten hänniltä ihan juosten loppuun asti. UNREQUESTED kohosi 3. sisältä toiselle ilman vetoapua 400 juostuna. Antautui maalisuoralla jäännösrahoille. MISS BARBENETTE ei esittänyt 4. ulkoa ihmeempää, tullen tosin tyhjällä renkaalla maaliin. FEDERAL RESERVE haparoi 1. kaarteessa, mutta sai etusuoran alussa paikan 2. ulkoa. Oli päätöspuolikkaalla ponneton. EL KEVIN laukkasi lähtöön ja jäi kauas. Kulki taustalla viim. 1300m mukavasti 13,5-vauhtia. GARDEN GOLDBOY lähti lujaa, mutta laukkasi 1. kaarteessa - hpl. JUANNA IRON laukkasi 3. sisältä 750 ennen maalia - hpl.

 

Väliajat: 12,0/Cindicilious - 12,5/sama - 11,0

 

LÄHTÖ 6 – Teivonlinna -lähtö, 2100a lv enint. 9.500 e

WALKING ON SUNSHINE eteni tuulenhalkojaksi vajaat 500 juostuna. Sai vetää hölkkätahtia ja hallitsi tapahtumia varmoin ottein. JEDIDJA kamppaili toiselta ilman vetoapua rehdisti kakkoseksi. MONOPOLY ampaisi kärkipaikalle ja jatkoi takasuoralla 2. sisällä. Seuraili loppusuoralla asiallisesti totoon. COBIRA laukkasi lähtösuoran lopussa. Eteni 1300 jäljellä 3. ulos, käänteli takasuoran lopussa kolmannelle ja tuli hyvin perille asti. Viim. 1800m 15,2 ja viim. 700m 13,5. TRINITY KEMP siirtyi 6. sisältä 1400 jäljellä 2. ulos. Roikkui lopussa maksimisijoitukseen. RIVERSIDE STAR tyytyi 3. sisältä seurailemaan. SIRIUS HOSS matkasi 4. sisällä. Sai tilaa vasta sata jäljellä ja lopetti juosten. BRILLIANT TOOMA ei vakuuttanut 5. sisältä. NO VACATION laukkasi 200 juostuna - hpl. BONFIRE PEAK laukkasi 1. kaarteen alussa - hpl. Eteni 4. ulos ja tuli hännillä tasaisesti perille.

 

Väliajat: 12,5/Walking on Sunshine - 17,5/sama - 17,0/sama - 13,0

 

LÄHTÖ 7 – Ravintola Grand Prix -lähtö, 2100a lv enint. 26.000 e

JOLLY DE BREST haki vetotyöt 500 juostuna. Kiihdytti tahtia päätöskierroksella ja erkani helppoon voittoon. BEAR MY ESCAPE yritti pitää sisäradalta piikin, ei onnistunut ja jäi avauspuolikkaan täyttyessä 3. sisälle. Nousi loppusuoralla ulos, sai kiritilaa sata jäljellä ja spurttasi pirteästi kakkoseksi. FEELQUE siirtyi 6. sisältä vajaa kierros juostuna 4. ulos. Nousi takasuoralla kolmannelle ja piti kirissä vauhtinsa hyvin maaliin asti. Viim. 700m 13,0. EXCEL JONES kohosi 5. sisältä vajaat 900 jäljellä 5. ulos. Nousi takasuoran lopussa kolmannelle ja tuli mukavasti maaliin saakka. JOY BOY nousi 3. ulkoa kolmannelle 700 ennen maalia. Eteni loppukaarteessa toiselle ilman vetoapua, muttei maalisuoralla jaksanut rutistaa totokamppailuun. STARO AFTER EIGHT taivalsi 4. sisällä. Tuli loppusuoralla kolmatta rataa ihan juosten. ADSILA CARELIANO ravasi 2. ulkona. Jäi loppukaarteessa väsyvän Keystone Chadin taakse pussiin ja menetti metrejä. Ei kyennyt porukan hänniltä enää maalisuoralla parantamaan. KEYSTONE CHAD jäi taivaltamaan toista ilman vetoapua ja väsähti lopussa kauas kärjestä. SEASIDE BARRACUDA oli ensimetreillä nopein ja otti johtopaikan 200 juostuna. Jatkoi 500 jälkeen 2. sisällä, mistä antoi maalisuoralla pahoin periksi. NEW HEAVEN juoksi 7. ja 1100 jäljellä 6. sisällä. Laukkasi 5. sisältä viim. takasuoran lopussa. Tuli raville selvittyään taustalta asiallisesti perille.

 

Väliajat: 11,5/Jolly de Brest - 15,5/sama - 14,0/sama - 12,5

 

LÄHTÖ 8 – 2100v kv 80.000 e, p.t. 20 m

LARS otti heti kärkipaikan haltuunsa. Lopetti viim. 400m hurjasti 18,6-vauhtia ja irtosi vakuuttavaan voittoon. HULLUMIES nousi 2. ulkoa 1200 jäljellä kolmannelle ja eteni 2. sisälle kierros ennen maalia. Ei kyennyt uhkaamaan hurjassa lopetuksessa keulahevosta, mutta oli mainio kakkonen. Päätöskilometri 21,8. TURON VALO ravasi 3. ja tuhat ennen maalia 4. sisällä. Nousi viim. takasuoralla toiselle, tuli hyvin perille saakka ja rutisti niukasti kolmanneksi. KROMI ravasi 3. ja 2. ulkona, mistä kohosi 800 ennen maalia kolmannelle. Eteni vajaat 600 jäljellä kolmanneksi sisäradalle ja taipui loppumetreillä niukasti totosta. JUSSIN VAPPU käynnistyi rauhallisesti, aloitti takajoukoissa sisäradalla ja juoksi lopulta 3. ulkona. Ei jaksanut edetä hänniltä kärkikahinoihin, viim. 1900m 24,6. RONALT jäi 2. sisältä kierros jäljellä 3. sisälle. Antoi loppua kohden pahoin periksi. JÄRVSÖ HARRY väsyi 5. sisältä päätöskierroksella kauas kärjestä. LÖYTÄVÄ juoksi toista ilman vetoapua ja laukkasi viim. takasuoralla - hpl.

 

Väliajat: 29,5/Lars - 27,0/sama - 23,0/sama - 19,0

 

LÄHTÖ 9 – Teivon Kasvattajalähtö, SuperTroikka, 2100a lv 2.500 e / enint. 6.000 e

ZOOGINA lähti 4. ulkoa kolmannelle 1100 ennen maalia. Jäi loppukaarteen alussa ilman vetoapua ja pusersi maalisuoralla vahvasti ykköseksi. Viim. kierros 14,8. SAHARA SHOWTIME otti johtopaikan 1. kaarteen alussa. Veti pitkään, muttei viimeisillä kymmenillä metreillä jaksanut vastata voittajan kiriin. KNOCK OUT LEADER seurasi johtavan takaa maksimisijoitukseen. RIVE FRANCO käänteli 2. ulkoa kolmannen kiertoon tuhat ennen maalia. Eteni loppukurviin mentäessä johtavan rinnalle ja sinnitteli mukavasti neljänneksi. BELL GATE matkasi 4. sisällä. Nousi maalisuoralla kolmannelle-neljännelle radalle ja lopetti kelvollisesti. INGELA PAXX laukkasi lähtöön. Tavoitti porukan kierros juostuna ja eteni 6. sisälle. Nousi takasuoralla toiselle ja kiri lopussa ulkoratoja pitkin hyvin kuudenneksi. Viim. 1700m 15,2. LADY CAPE riitti 3. sisältä loistamatta rahasijalle. MEGAFONE taipui toiselta ilman vetoapua päätöspuolikkaalla pikkurahoille, muttei luovuttanut kokonaan. LYDIA LA RENTA ravasi 5. sisällä, nousi loppusuoralla toiselle ja tyytyi roikkumaan muiden mukana. HABA ROY jäi lähdössä ja juoksi avauskierroksella 7. ulkona. Nousi 4. ulkoa vajaat 900 jäljellä kolmannelle, yritti takasuoralla jo neljättä, muttei jaksanut edetä kärkikahinoihin. SAM CAPE eteni 3. ulkoa päätöskierroksen alussa 2. ulos. Antoi loppukaarteessa periksi ja tippui hännille. THE GUN lähti 5. ulkoa kolmannelle jo vajaat 1200 ennen maalia. Laukkasi maalisuoran auetessa menettäen todennäköisen rahasijan. MACK CHARGING laukkasi reilut sata juostuna - hpl. GOOD SEX peruutti alussa kolmannelta takajoukkoihin ja jäi 6. ulos. Lähti kolmannelle kierros juostuna, kiri ulkoratoja pitkin tasaisesti ja laukkasi sata jäljellä kamppailussa rahasijoista - hlo10. CLAUDIA HEAVEN aloitti 5. sisällä, nousi kierros juostuna toiselle ja eteni 3. ulos. Oli loppukurvissa väsyvän vastustajan takana pussissa, pudotti sisälle ja laukkasi päätössatasella - hlo11.

 

Väliajat: 11,0/Sahara Showtime - 16,0/sama - 17,5/sama - 13,0

 

LÄHTÖ 10 –2600a kv enint. 10.500 e

TÄHTI-VIIVA kiersi alun kolmatta ja laskeutui 1900 jäljellä toiselle ilman vetoapua. Siirtyi kärkeen kierros juostuna ja hallitsi loppumatkaa varmoin ottein. VISTARIN VIKU haki kärkipaikan 1. kaarteen lopussa. Jatkoi 1900 ennen maalia 2. sisällä ja seurasi voittajaa uhkaamatta hyvin kakkoseksi. AKI-VEI laukkasi 2. ulkoa 700 juostuna. Tippui porukan hännille, mistä kulki viim. 1200m 27,4-vauhtia ja nousi vahvasti kolmanneksi. VERA-SAKU aloitti 4-5. sisällä, nousi reilut 1700 jäljellä toiselle ja jäi ilman vetoapua. Jatkoi 1150 ennen maalia 2. ulkona, häiriintyi 800 jäljellä Tinorion laukasta ja jaksoi sitten toiselta ilman vetoapua tasaisesti neljänneksi. VIESKERIN TÄHTI juoksi avauskierroksella pääosin 3. ulkona, pudotti sisälle ja eteni 1150 jäljellä 4. sisälle. Oli maalisuoralla Ekin Kunkun takana pussissa, nousi kolmannelle ja lopetti kelvollisesti. REITILI siirtyi 4. sisältä 2. ulos kierros juostuna. Jatkoi 1150 jäljellä 3. ulkona, pudotti viim. takasuoralla sisälle, eikä esittänyt lopussa ihmeitä. EKIN KUNKKU sykäisi keulaan, luovutti paikkansa kaarteen lopussa ja jatkoi 1900 jäljellä 3. sisällä. Oli vielä maalisuoran alussa kiinni totosijassa, mutta heitti sitten pyyhkeen kehään. PARSA haparoi alussa ja jäi takaporukoihin. Juoksi pääosin 4. ulkona ja oli päätöspuolikkaalla vaisu. TINORIO painui johtavan rinnalta keulaan 1900 ennen maalia. Menetti/luovutti paikkansa kierroksen jälkeen, mutta nousi 1150 jäljellä toiselle ilman vetoapua. Kadotti ravinsa ja laukkasi 800 ennen maalia. Tuli sitten hännillä viim. 700m loistamatta 31,8-vauhtia. MARKIN LIKSAUS laukkasi 1. kurviin mentäessä. Laukkasi porukan hännillä uudelleen 1100 ennen maalia - hll.

 

Väliajat: 28,0/Vistarin Viku - 29,0/Tähti-Viiva - 29,5/sama - 26,5

 

KOELÄHTÖ – 2100v lv / sh

BEAT BOX ja SENEGAL RAINGIRL eivät vakuuttaneet. LYSTIVIIMA otti matkalla mukavasti vauhtia ja kulki välikierroksen 30,5-kyytiä. Väsähti kuitenkin pahoin loppua kohden. HITASSI polki viim. 2000m 39,9 ja päätöskierroksen 39,1. FRESKO seuraili edellisen tuntumassa.

 

Väliajat lv: 28,0/Beat Box - 27,0/sama - 27,0/sama - 17,0

Väliajat sh: 34,0/Lystiviima - 32,5/sama - 31,5/sama - 44,5

 

 

Kilpailutoiminta - Teivon tallit - Kriterium - Kuvagalleria - Ravintolapalvelut - Organisaatio
Ravinuoret - Yhteystiedot - Teivon pelivihjeet - Juoksuselostukset - Mediasivut - Pääsivu