-
-
-
-
-
-
-
-
-
KILPAILUTOIMINTA
Juoksuselostukset
TIISTAI 15.6.2010 
Pajakulma Kriterium-koe
TotoTV-ravit
Olosuhteet: Sadetta, märkä kesärata, +11ºC.
|
LÄHTÖ 1 – 2100v sh 300 e / enint. 600 e / enint. 1.100 e / enint. 1.800 e |
|
HOVIAHO laukkasi keulasta 1. kurviin mentäessä. Eteni 3. ulos ja kiertyi johtavan ulkopuolelle tuhat ennen maalia. Pusersi maalisuoralla rehdisti niukkaan voittoon. UJORI kamppaili keulasta hyvin, muttei voinut enää loppumetreillä mitään paremmalleen. TOTTES seurasi 2. ulkoa kärkiparista jääneenä kolmanneksi. POIKA-ROMEO matkasi 2. sisällä. Ei pysynyt maalisuoralla totokolmikon kyydissä. MARINDA käynnistyi rauhallisesti, mutta paranteli matkan edetessä hänniltä mukavasti asemiaan ja riitti viidenneksi. Viim. 1900m 30,0. MAIKKARI lähti 60m pakilta hyvin ja pujotteli 2. kaarteessa 4. ulos. Jatkoi kierros juostuna 3. ulkona ja laukkasi maalisuoran alussa vailla mahdollisuuksia terävimpään kärkeen. MALLIN TIPO teki keskijoukoissa tasaisen suorituksen. PYRITA ei sisäratajuoksulla riittänyt lähellekään kärkeä, mutta sai viimeiset rahat. HYRILLA pysytteli alusta loppuun takajoukoissa. SALAMAN VIRE väsähti sisäratajuoksun päätteeksi loppua kohden selvästi. JOMMAN TÄHTI haparoi lähtösuoran lopussa ja pysyi kaukana takana. VELERI tuli hännillä hiljaa maaliin. VILLI-VERSO nousi johtavan takaa takasuoralle mentäessä johtavan kupeelle ja vaati vauhtia. Laukkasi 1100 ennen maalia - hpl. Tuli sitten sisärataa pitkin viim. 800m 33,1-vauhtia ja oli maalissa kuudentena. RITUHELMI laukkasi pian lähdön jälkeen ja laukkaili taustalla jo alkumatkalla hylkäykseen. R.R. KIVA laukkasi 1. kaarteessa - hpl. VIRPONLINJA laukkasi sata juostuna ja 1. takasuoralla - hll.
Väliajat: 18,0/Tara Kemp - 19,0/sama - 17,5/sama - 17,0
|
|
LÄHTÖ 2 – 2100a 3-5-v. lv enint. 1.000 e |
|
DUMBLEDORE pääsi takarivistä hyvin läpi ja haki keulat 300 jälkeen. Hallitsi tapahtumia varmasti maaliin saakka. BE SEEN BERRY laukkasi 1. kaarteessa ja tippui porukan hännille. Nousi 5. ulkoa 800 ennen maalia kolmannelle, käänteli takasuoralla jo neljännelle ja eteni voittajaa uhkaamatta hyvin kakkoseksi. Viim. 800m 16,7. MYSTIC MIRACLE sinnitteli toiselta ilman vetoapua mukavasti kolmanneksi. DISA ALL STARS kiihdytti keulaan ja luovutti paikkansa kaarteessa. Jäi 1400 jäljellä 3. sisälle, mutta pääsi kierros juostuna takaisin 2. sisälle. Oli loppusuoralla pehmeä ja tippui tototaistosta. BWT EARLY BIRD kohosi 4. ulkoa kolmannelle 800 jäljellä. Loppukaarteessa neljännelle tullen tasaisesti perille. LINDA'S BOY riitti 2. ulkoa loistamatta rahasijalle. CHOCONUT CAKE nousi 5. sisältä viim. takasuoralla toiselle ja käänteli porukan hänniltä loppukurvissa ulkoradoille. Ei jaksanut kiriä erikoisemmin. EXIT ONLY oli 3. sisältä maalisuoralla saamaton. NATALIA ROSE oli 4. sisällä pitkään pussissa ja voimia jäi ilmeisesti varastoon. QUEEN OF JOY matkasi 3. ulkona. Laukkasi viim. kaarteen lopussa ollessaan hyvävoimaisen oloisena pussissa - hpl. MIDSUMMER STAR laukkasi sata juostuna - hpl. TOUT A FAIT pudotti toiselta ilman vetoapua johtavan kantaan 1400 ennen maalia. Laukkasi kierros juostuna ja juuttui kiertämään kolmatta rataa. Ei saanut otetta kärjestä ja laukkasi päätössatasella - hlo10.
Väliajat:
17,0/Dumbledore - 17,5/sama - 21,0/sama - 17,5
|
|
LÄHTÖ 3 – Pajakulma Kriterium-koe, 2100v 3-v. lv 1.500 e / enint. 4.500 e |
|
DEE DEE CARELIANA eteni toiselta ilman vetoapua kärkipaikalle 600 juostuna. Näytti loppukaarteessa karistavan vastustajat kyydistään, mutta joutui maalisuoralla tsemppaamaan tosissaan pitääkseen päänmitan voittoon. VINCENT VAN KEMP kohosi 5. sisältä toiselle ilman vetoapua 1400 ennen maalia. Vaati 3. puolikkaalla vauhtia keulahevoselta, näytti loppukaarteessa hieman putoavan kyydistä, mutta punnersi maalisuoralla uudelleen vahvasti voittajan vierelle. Viim. 1400m 16,8. STEEL ROBO sai toiselle ilman vetoapua selän eteensä 1400 jäljellä. Nousi loppusuoralla kolmannelle ja seurasi kärkikaksikkoa uhkaamatta mukavasti totoon. SON OF UNO pääsi tulemaan 3. ulkoa kiertelemättä ja jaksoi asiallisesti neljänneksi. DAISY ALE kohosi 4. sisältä viim. takasuoralla kiriin kolmannelle. Yritti loppukurvissa jo neljättä, muttei jaksanut edetä kärkikahinoihin. DOUG CARELIANO lähti 4. ulkoa kolmannelle kierros ennen maalia. Eteni kärkiparin tuntumaan, ei saanut otetta ja taipui loppusuoralla rahasijojen ulkopuolelle. BWT SHAMAL ravasi 3. sisällä, minne jäi viim. takasuoralla väsyvän Goldveinin taakse pussiin ja menetti metrejä. Ei loistanut päätöspuolikkaalla itsekään tultuaan sen vain 18,2-vauhtia. GOLDVEIN kiihdytti juoksuradalta kärkeen ja jatkoi 600 jälkeen 2. sisällä. Alkoi taipua jo viim. takasuoralla ja väsähti lopulta pahoin. STONE CAPES JUDY laukkasi kolmannelta radalta 1. kaarteessa - hpl. Kulki porukan hännillä viim. 1600m 17,3-vauhtia.
Väliajat: 19,5/Goldvein - 20,5/sama - 16,5/sama - 15,5
|
|
LÄHTÖ 4 – Toto - Rikastuttava elämys -lähtö, 2100v lv
12.500 e / enint. 37.500 e |
|
JUBILATION lähti 3. ulkoa etenemään 800 ennen maalia. Painui kärkeen vajaat 500 jäljellä ja piti niukasti ykköseksi. JUVEL BRODDA kohosi 4. ulkoa kolmannelle 800 ennen maalia. Ei takasuoralla edennyt, mutta sai loppukurvissa paremman vauhdin päälle ja oli vähällä ehtiä ykköseksi. Viim. 800m 16,0. DURAN BOY seurasi johtavaa. Nousi 3. sisältä maalisuoralle tultaessa toiselle ja seurasi kärkiparin tuntumassa totosijalle. PROUDEST JAKE lähti 6. ulkoa toiseksi viim. kaarteessa kolmannelle. Käänteli loppukurvissa neljännelle ja tuli asiallisesti perille. DAPHNE otti keulat ja veti avauspuolikkaan reipasta. Menetti paikkansa loppukurviin mentäessä ja taipui maalisuoralla viidenneksi. TRINITY KEMP taivalsi toista ilman vetoapua. Oli loppukaarteessa vaikeuksissa ja putosi kuudenneksi, muttei luovuttanut kokonaan. GAMBLE GAME juoksi 4. sisällä. Oli loppukaarteessa ja maalisuoralla pussissa ja tuli tilaa saatuaan viim. satasen asiallisesti. BWT HONKABOYS lähti kaukaa 8. ulkoa kolmannelle 900 ennen maalia. Käänteli hänniltä loppukaarteessa neljännelle, mutta tehtävä oli liian hankala. FERNON'S WILL ei jaksanut edetä 5. ulkoa 800m kirillä kärkikahinoihin. AFRODITE VICE lähti hitaasti ja jäi 7. ulos. Pudotti loppukurvissa takajoukoissa sisäradalle, oli maalisuoralla pussissa, muttei vapaalle päästyään mitenkään sykäissyt loppumetrejä. PALEFACE AVENGER oli vaisu 3. sisältä. DAAGON laukkasi pahoin lähtöön. LIMPOPO EASTWIND laukkasi lähtöön - hpl. EMMA VICK jjuoksi 2. ulkoa ja pilasi laukkaan viim. takasuoran lopussa - hpl.
Väliajat:
15,5/Daphne - 17,0/sama - 18,0/sama - 17,0
|
|
LÄHTÖ 5 – Mäntän Ravien loimilähtö, 2100v kv 1.25,2 / 1,2 s |
|
KUME meni 1. kaarteen lopussa johtavan taakse. Jatkoi 1500 jäljellä 3. sisällä, mistä kohosi loppukaarteessa 2. ulos ja spurttasi maalisuoralla kevyesti ykköseksi. VISKURILLA johti alkumatkan ja luovutti paikkansa 600 juostuna. Käänteli loppusuoralla kolmannelle ja seurasi kakkoseksi. JUPPE HOO kohosi 5. sisältä toiselle ilman vetoapua kierros ennen maalia. Kamppaili asiallisesti kolmanneksi. AINO-ILONA laukkasi vajaat 500 juostuna ja tippui porukan hännille. Nousi 4. ulkoa loppukurvissa kolmannelle ja tuli vahvasti maaliin saakka. Viim. 1500m 24,7 ja viim. 800m 23,2. PETROS ravasi avauskierroksella toista ilman vetoapua kaukana kärjestä. Laskeutui 800 jäljellä 4. sisälle ja tuli sisäkautta tasaisen hyvin perille. TURON VALO aloitti kaukana takana toisella radalla, pääsi tulemaan kiertelemättä ja piti vauhtinsa asiallisesti. FILHO haki vetotyöt puolitoista kierrosta ennen maalia. Antautui maalisuoralla selvästi ja oli kaukana parhaastaan. LÖYTÄVÄ ei kyennyt porukan hänniltä parannuksiin. VILLE-KIITÄJÄ siirtyi 4. sisältä 2. ulos 900 jäljellä. Laukkasi loppukaarteessa ja tuli hiljaa maaliin. TUNNARI laukkasi lähtöön, juoksi hännillä sisärataa ja oli vaisu.
Väliajat:
25,0/Viskurilla - 27,5/Filho - 27,0/sama - 24,0
|
|
LÄHTÖ 6 – Teivonlinna -lähtö, 2100a lv enint. 20.500 e |
|
VINTAGE LADY eteni takasuoralla prässäämään johtavaa, ei päässyt keulaan ja meni 1350 jäljellä 2. sisälle. Siirtyi loppukurvissa 2. ulos, sai kiritilaa maalisuoran auetessa ja lipui hallitusti ykköseksi. ZAMBA LAUKKO avasi johtoon ja puolusti takasuoralla paikkaansa Vintage Ladya vastaan. Kamppaili reipas matkavauhti huomioiden hyvin kakkoseksi. LUCAS POKEMON matkasi 6. sisällä. Nousi viim. takasuoralla hänniltä toiselle, oli vielä viim. kaarteen lopussa aivan porukan hänniltä, mutta kehitti maalisuoralla ulkoa tulisen kirin kärkiparin tuntumaan. Viim. 600m 14,2. TILDE SMÅBO kiersi avauspuolikkaalla kolmatta ja juoksi lopulta toista ilman vetoapua. Ei jaksanut loppusuoralla rutistaa voittotaistoon, mutta piti kuitenkin vauhtinsa asiallisesti maaliin saakka. UTRYANDBEATME lähti 4. ulkoa kiriin reilut 700 jäljellä. Hyökkäsi reilut 300 jäljellä neljännelle ja piti vauhtinsa tasaisen hyvin. MULTI NOTAM siirtyi 4. sisältä viim. takasuoralla 3. ulos. Oli loppukurvissa taipuvan Senior Kievitshofin takana pussissa ja ajautui porukan perälle. Pujotteli maalisuoralla sisäkautta ihan juosten perille. SIMON JAR ravasi 5. ulkona ja nousi viim. takasuoralla kolmannelle. Tuli maalisuoraa neljättä rataa kelvollisesti, vaikkei kärkisijoille yltänytkään. ARIZONA'S GOLD hyökkäsi 3. ulkoa viim. takasuoralle mentäessä. Ei saanut otetta kärkihevosista ja jäi lopulta rahoitta. SENIOR KIEVITSHOF oli ponneton huolimatta hyvästä reissusta 2. ulkona. MONTANA DU LING oli loppusuoralla vaisu juostuaan 3. sisällä. ROYAL GEM teki heikon esityksen 5. sisältä. LA MISS laukkasi johtavan rinnalta 1. kaarteessa, ei vaikuttanut olevan parhaimmillaan ja keskeytti hännillä.
Väliajat: 13,0/Zamba Laukko - 15,0/sama - 17,5/sama -
16,0
|
|
LÄHTÖ 7 – R-kioski -lähtö, 1600a lv tammat enint. 27.500 e |
|
FINISH EKO aloitti 4. ulkona ja käänteli 3. ulkoa takasuoralla kiriin. Ei loppukurvissa saanut tuntumaa kärkipariin, mutta tuli maalisuoraa vahvasti ja ehti loppumetreillä hallittuun voittoon. Viim. 600m 12,7. DOTTIE D. KEMP pääsi 3. ulkoa puolimatkassa 2. ulos. Lähti kolmannelle reilut 600 jäljellä, siirtyi kärkeen maalisuoran alussa, mutta tuli viime metreillä ohitetuksi. MY CUP OF TEA matkasi 3. sisällä. Nousi viim. kaarteen lopussa toiselle ja seurasi asiallisesti totoon. CASSY ravasi 6. ja 5. ulkona ja hyökkäsi takasuoralla kolmannelle. Ei jaksanut edetä terävimpään kärkeen, mutta piti vauhtinsa tasaisen hyvin perille. HAVANNA'S BETH otti johtopaikan 1. kaarteessa. Kesti kärjessä loppusuoran alkuun saakka ja kangistui sitten viidenneksi. NIGHT LOVE peruutti alussa kolmannelta porukan hännille. Jäi 900 jäljellä 5. sisälle, nousi loppukurviin mentäessä toiselle ja tuli maalisuoraa ulkoa ihan juosten. QUICK BEIN ravasi 5. ja 4. ulkona. Kohosi loppukurvissa kolmannelle, muttei jaksanut rutistaa rahasijoille saakka. SIISE pudotti 2. ulkoa 4. sisälle 900 jäljellä. Roikkui lopussa muiden mukana hyväksyttävästi. BAM VICTORIA oli johtavan takaa loppukaarteessa seuraamisvaikeuksissa ja piti vauhtinsa tasaisesti. NADJA laukkasi lähdössä lievästä häiriöstä. Kulki loppumatkan hännillä kelvollisesti. NEW HEAVEN laukkasi lähtöön ja pysyi taustalla. GISELA FARMING avasi ulkoa reippaasti, mutta jäi toiselle ilman vetoapua. Sammui päätöspuolikkaalla kauas kärjestä.
Väliajat:
13,0/Siena - 16,0/sama - 12,5/sama - 13,0
|
|
LÄHTÖ 8 – 2100a 3-5-v. lv enint. 1.000 e |
|
VAMOS KEMP kiersi 1. kurvin kolmatta ja haki kärkipaikan 600 juostuna. Näytti loppusuoralla lipuvan kohti selvää voittoa, mutta kangistui päätössatasella ja kesti vain päänmitalla ykköseksi. BRANDON lähti 2. ulkoa kolmannelle viim. takasuoralle mentäessä. Eteni päätöspuolikkaan alussa toiselle ilman vetoapua, piti vauhtinsa hyvin ja hävisi voiton vain niukasti. ZEMECKIS hakeutui 4. ulkoa kolmannelle vajaat 900 ennen maalia. Tuli hyvin perille saakka ja ehti kärkiparin tuntumaan. Viim. 800m 16,8. LINDA LA RENTA kohosi 3. ulkoa kolmannelle 800 ennen maalia. Eteni loppukaarteessa 2. ulos ja seuraili kelvollisesti neljänneksi. SO GOOD FLEA pakitteli alussa kolmannelta porukan perälle. Juoksi 6. ulkona, käänteli hänniltä maalisuoralle tultaessa aivan ulkoradoille ja tuli juosten perille. Päätöspuolikas 15,4. DENICE NOSTER eteni 5. sisältä viim. takasuoralla 4. sisälle. Nousi loppukurvissa toiselle ja seurasi sisäkautta pikkurahoille. JILLIAN pelattiin yllättäen suosikiksi. Seurasi 5. ulkoa kirissä Zemeckistä, mutta oli maalisuoralla ponneton. GOLDEN SNITCH laukkasi 1. kaarteen lopussa. Eteni 6. sisälle ja oli lopussa tasainen. SCORECARD ONE nousi 4. sisältä viim. takasuoran alussa toiselle ja jäi hetkeä myöhemmin sammuvan kuolemanpaikkahevosen taakse pussiin. Ajautui porukan hännille, mistä ei kyennyt maalisuoralla enää parantamaan. WILL CHRISTAL avasi johtoon ja luovutti paikkansa puolitoista kierrosta ennen maalia. Väsähti viimeisillä sadoilla metreillä pahoin. SPACE STORM jäi 3. sisälle sammuvan Will Christalin taakse pussiin, mutta oli itsekin päätössatasella vaisu. RACEHILL EMILY väsyi toiselta ilman vetoapua loppupuolikkaalla pahoin.
Väliajat:
13,5/Will Christal - 17,5/Vamos Kemp - 20,0/sama - 18,5
|
|
LÄHTÖ 9 – SuperTroikka, 2100a lv enint. 8.000 e |
|
ULA BELLE HOSS lähti etenemään 3. ulkoa jo avauspuolikkaan jälkeen ja haki vetotyöt 1400 ennen maalia. Erkani lopussa ylivoimavoittoon. BADSTREET GUY lähti 4. ulkoa viim. takasuoralle mentäessä kolmannelle. Kiertyi loppukurvissa toiselle ilman vetoapua ja kamppaili mukavasti kakkoseksi. Viim. tuhat 16,8. GONDOLEZA matkasi 5. sisällä. Nousi viim. takasuoralla kolmannelle ja kiri asiallisesti loppuun saakka. WOODHILL'S DAVID nousi 5. ulkoa viim. takasuoralla kolmannelle. Tuli totosijoja uhkaamatta tasaisen hyvin perille. ICE HOOK käänteli 2. ulkoa kolmannelle 800 jäljellä. Eteni takasuoralla toiselle ilman vetoapua ja laskeutui loppukurvissa toiseksi sisäradalle. Antoi maalisuoralla periksi ja taipui viidenneksi. LYDIA LA RENTA ravasi 6. sisällä. Nousi loppukaarteessa toiselle-kolmannelle radalle, muttei jaksanut kiriä ihmeemmin. BADDITCH WONDER matkasi 7. sisällä. Tuli hänniltä loppusuoraa kohtalaisesti. BELL GATE ravasi 4. sisällä. Kohosi loppukaarteen alussa toiselle, muttei jaksanut parantaa. MARVEL TIME oli 3. sisältä ponneton. RAINBOW FLASH väsyi toiselta ilman vetoapua kauas kärjestä. FROST LADY kohosi 3. ulkoa kolmannelle 800 ennen maalia. Eteni loppukurvissa toiselle ilman vetoapua, mutta menetti pelin laukkaan 350 jäljellä. NIKKI FOLLO suhahti keulapaikalle ja jatkoi 700 juostuna 2. sisällä. Sammui jo päätöspuolikkaan alkaessa ja putosi viimeiseksi.
Väliajat:
13,0/Nikki Follo - 16,5/Ula Belle Hoss - 18,0/sama - 15,5
|
|
LÄHTÖ 10 –2100v kv 5.500 e / enint. 8.500 e / enint. 14.000 e |
|
PIRRAN PILARI heilutti tahtipuikkoa startista maaliin ja voitti helposti. AKI-VEI lähti 3. ulkoa kolmannelle 1400 ennen maalia. Pudotti kierros juostuna 2. ulos, mistä kiri maalisuoralla varmaksi kakkoseksi. PARSA kiertyi 2. ulkoa 1400 ennen maalia toiselle ilman vetoapua. Piti vauhtinsa mukavasti ja kesti kolmanneksi. KITTI laukkasi 1. takasuoralla häiriöstä, mutta pudotti lennosta raville ja juoksi 3. sisällä. Seuraili sisärataa pitkin kelvollisesti perille. TILUN VETO ravasi 5. sisällä ja 1100 jäljellä 5. ulkona. Eteni 800 jäljellä 4. sisälle, nousi takasuoran lopussa toiselle ja tuli vapaalle päästyään viim. satasen asiallisesti. LÖTENS BLIXT laukkasi johtavan takaa 1. kurvin lopussa ja tippui kauas. Kulki loppumatkan hyvin ja kiri päätöspuolikkaalla ulkoratoja pitkin kuudenneksi. SIRON VEIJARI nousi 6. ulkoa kolmannelle jo avauspuolikkaan täyttyessä. Kiersi loppumatkan ulkona ja taipui maalisuoralla kärkitaistosta. TÄHTI-JESPERI kohosi takajoukoista kolmannelle reilut 1200 ennen maalia. Yritti loppukurvissa neljättä, muttei jaksanut parantaa. TSINGISKA käynnistyi hitaasti ja jäi heti kauas kärjestä. Pysyi taustalla loppuun saakka, viim. 2000m 29,5. ULVIN PYSTI oli 4. ulkoa viim. takasuoralla seuraamisvaikeuksissa ja laukkasi 600 jäljellä. Tuli hännillä hiljaa maaliin. A.T. ILORI aloitti toisella ilman vetoapua ja sai selän eteensä 1400 jäljellä. Jäi 1100 jäljellä 3. ulos ja väsähti päätöspuolikkaalla pahoin. TUULA SALAMA tippui alkulaukan myötä aivan hännille. Kulki taustalla viim. 1800m 31,4. ALEXANTERI sammui 4. sisältä jo päätöskierroksen alussa ja hävisi kärjelle toistasataa metriä. PIKKU-HILJA laukkasi 2. sisältä 400 juostuna - hpl. Jatkoi siellä laukalla maaliin saakka.
Väliajat:
34,0/Pirran Pilari - 32,0/sama - 27,5/sama - 27,5
|
|
KOELÄHTÖ – 2100v lv / kv |
|
PACIFIC JET siirtyi toiselta ilman vetoapua keulaan loppukaarteessa ja jatkoi selväksi ykköseksi. Päätöskierros 16,8 ja viim. 400m 15,8. BRAVE SUNRISE nousi johtavan takaa viim. takasuoralla 2. ulos ja seuraili tasaisesti. ZIPPITY DOODAH matkasi 3. ja viim. takasuoralla 2. sisällä ja piti vauhtinsa. RHYTHMIC ADAMS taipui lopussa johtopaikalta. KEEPING DART juoksi sisärataa neljäntenä ja oli lopussa ponneton. Viim. 2000m 22,2, josta ens. kierros 20,1 ja toinen 24,3. HIRNUVA ja TEMSIN TILI tekivät tasaiset suoritukset.
Väliajat lv:
24,0/Rhythmic Adams - 21,0/sama - 18,0/sama - 16,0
Väliajat sh:
42,0/Hirnuva - 38,0/sama - 34,0/sama - 34,0 |
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
|
 |