Kilpailukutsut - Lähtölistat - Käsiohjelma - Välistartit - Pelivihjeet
Tulokset - Juoksuselostukset - V4 vaihdot - Harjoitusravit
Näin pelaat Totoa - Säännöt Tammer-ajo - Kunniataulukot

KILPAILUTOIMINTA

Juoksuselostukset

TIISTAI 5.5.2009 maalikameran kuvia saatavilla
Ilves-ravit
Teivon Kasvattajalähtö
TotoTV-ravit
Olosuhteet: Hyvä kesärata, +13ºC.

LÄHTÖ 1 –  2100v sh 400 e / enint. 900 e / enint. 1.600 e / enint. 2.600 e

Kuudenkympin pakilta startannut PASSORI pysytteli avauskierroksen ajan kaukana kärjestä. Lähti 1100 jäljellä kolmannelle, eteni loppukaarteessa 2. ulos ja punnersi maalisuoralla neljättä rataa pitkin hallitusti ykköseksi. Viim. 1600m 29,1. RAPLINKI aloitti porukan keskivaiheilla ja jäi lopulta taivaltamaan toista ilman vetoapua. Piti vauhtinsa rehdisti maaliin saakka ja kamppaili kakkoseksi. Viim. 1500m 30,9. RUUTU-VEIKKO eteni toiseksi sisäradalle vajaat 1100 ennen maalia. Pääsi keulaan 600 jäljellä, mutta kangistui selvästä johtoasemasta hieman loppua kohden ja joutui päätössatasella taipumaan kolmanneksi. AIKA-JEHU juoksi avauskierroksella kolmantena sisäradalla ja sitten 2. ulkona. Laukkasi reilut 600 jäljellä, eteni loppukurvissa 2. sisälle ja seurasi kärkikolmikon tuntumassa asiallisesti. LIISORI veti keulassa selvällä erolla, kunnes laukkasi 700 ennen maalia. Pudotti hetkeksi raville ja laukkasi uudelleen 600 jäljellä. Jatkoi kolmatta rataa ja riitti tasaisesti viidenneksi. H.S. ATSU laukkasi 3. ulkoa 1300 ennen maalia. Jatkoi toista rataa keskijoukoissa, ravasi kankeasti ja laukkasi uudelleen loppukurviin mentäessä. Lopetti sitten asiallisesti rahasijalle, mutta sai ep-merkinnän. VIIMAN VIKU aloitti toisella ilman vetoapua ja jatkoi runsas kierros jäljellä 3. sisällä. Taipui lopussa kauas kärjestä. AURI pysytteli alusta loppuun hännillä ja palkittiin sadalla eurolla. PIKKU-EEMELI laukkasi 1. kaarteessa, ei esittänyt hännillä erikoista ja sai ep-merkinnän. TAIKA-TIHKU laukkasi 1. kaarteessa ja pysyi kaukana takana. TUULISUKKA kadotti 2. sisältä ravinsa jo avauskierroksella - hva. LIIPAN TÄHTI laukkasi 1. kaarteen lopussa - hpl. POCANTAS lähti 2. ulkoa kolmannelle jo 1. takasuoran lopussa, mutta laukkasi vajaat 1400 jäljellä. Laukkasi uudelleen kierros juostuna MUSTAKUU laukkasi alussa pahoin NIISKUN MUISTO laukkasi lähdössä ja 1. kaarteessa. Jatkoi takajoukoissa ja laukkasi vielä 700 ennen maalia sekä loppusuoralla viidenneltä-kuudennelta sijalta - hll. Viim. 1600m 30,8xx. LIPERTTI laukkasi sadan jälkeen

Väliajat: 37,0/Liisori - 34,0/sama - 32,0/Ruutu-Veikko - 35,5

 

LÄHTÖ 2 – 2100a lv enint. 7.500 e

BROWN ARROW eteni kärkipaikalle avauspuolikkaan täyttyessä. Erkani loppusuoralla ylivoimavoittoon. GOLDEN CUJO kiertyi toiselle ilman vetoapua 1400 ennen maalia. Piti vauhtinsa vahvasti ja sinnitteli selväksi kakkoseksi. JAMIE GAME nousi 3. ulkoa kolmannelle viim. takasuoralle mentäessä. Kiri ulkoratoja mukavasti perille saakka ja ehti loppumetreillä totoon. Viim. 700m 15,4. GAZELLESINE nousi 3. sisältä loppukaarteessa 2. ulos. Käänteli maalisuoran alussa kolmannelle ja riitti tasaisesti neljänneksi. BADDITCH WONDER ravasi 5. sisällä, kohosi loppukurvissa toiselle ja riitti viidenneksi. RIVAL FARMING laukkasi 1. kurviin mentäessä. Jäi 7. sisälle, nousi viim. takasuoralla toiselle ja tuli hänniltä loppua kohtuullisesti. Viim. 800m 16,0. SMART KEMP otti johtopaikan 200 juostuna ja jatkoi takasuoralla 2. sisällä. Antoi loppusuoralla pahoin periksi. MIDSUMMER GAL oli ponneton juostuaan 4. sisällä. B. TRUE yritti 4. ulkoa 900 jäljellä kolmatta ja viim. takasuoralla neljättä. Väsähti jo loppukurvissa. ERIKA'S PRINCESS aloitti toisella ilman vetoapua ja jatkoi 2. ulkona 1400 jäljellä. Oli seuraamisvaikeuksissa jo kierros jäljellä ja taipui kauas kärjestä. RIVERSIDE FIRE oli vaisu 6. sisältä, laukkasi loppukaarteessa ja keskeytti. RIM BAY DOVER juoksi 5. ulkona. Laskeutui loppukurviin mentäessä sisäradalle ja laukkasi reilut sata jäljellä menettäen rahasijan - hlo9.

 

Väliajat: 15,5/Brown Arrow - 18,0/sama - 16,5/sama - 16,0

 

LÄHTÖ 3 – Hot Shot Knick Race 2100v 3-v. lv tammat enint. 0 e

DANIELLESINE lähti 4. ulkoa kolmannelle 900 ennen maalia. Eteni takasuoran lopussa toiselle ilman vetoapua ja rutisti maalisuoralla selväksi ykköseksi. Viim. 800m 13,7. AMAZONAS johti alun ja jatkoi 500 jälkeen 2. sisällä. Pääsi tulemaan kiertelemättä ja kiri asiallisesti kakkoseksi. Päätöspuolikas 13,9. EYEWITNESS juoksi 2. ulkona ja kiri kärkiparia uhkaamatta asiallisesti perille, viim. 400m 13,8. PAMPAS LADY nousi 3. ulkoa kolmannelle 900 jäljellä. Eteni hyvin ja painui keulaan takasuoran lopussa. Taipui kuitenkin maalisuoralla ja putosi ulos totosijoilta. C'MON LAUKKO nousi 4. sisältä viim. takasuoralle mentäessä 3. ulos. Ei pysynyt kärkihevosten vauhdissa, mutta jaksoi kelvollisesti viidenneksi. SPEED FUTURE juuttui kolmannelle ja sai pakitettua 5. ulos vasta 1200 ennen maalia. Ei kyennyt hänniltä lopussa ymmärrettävästi parannuksiin. MUSCLE PASSION taivalsi toista ilman vetoapua. Laukkasi reilut 400 jäljellä oltuaan pienissä vaikeuksissa. WIK AIR BLOT laukkasi lähdössä ja pysyi takajoukoissa, viim. 1900m 19,7. TINTOMANI ravasi 5. sisällä. Nousi 800 jäljellä toiselle, ei edennyt ja jäi vaisusti yhdeksänneksi. LÖTEN'S HILLARY laukkasi 3. sisältä kierros juostuna - hpl. GRIMALDI eteni toiselta ilman vetoapua kärkeen 500 juostuna. Laukkasi kierrosta myöhemmin - hpl. VIOLA WALTTER laukkasi sata juostuna, 1. kaarteessa sekä päätöskierroksen alussa - hll.

 

Väliajat: 19,0/Grimaldi - 20,5/sama - 20,0/sama - 15,5

 

LÄHTÖ 4 – Sillanpään Oriaseman lähtö, 2100v sh 5.000 e / enint. 7.700 e / enint. 12.000 e

HILVEETA ravasi 5. ulkona ja lähti 4. ulkoa kolmannelle 850 ennen maalia. Huilasi välillä 3. ulkona, käänteli loppukurvissa uudelleen kiriin ja lipui maalisuoralla helposti ykköseksi. Viim. 800m 31,4. KAJASTE vaati johtavalta vauhtia ja pääsi keulaan vajaa kierros ennen maalia. Ei voinut loppusuoralla mitään voittajalle, mutta kesti varmaksi kakkoseksi. MESEN TYTTÖ aloitti 4. ulkona ja nousi 3. ulkoa 850 jäljellä kolmannelle. Eteni takasuoran alussa toiselle ilman vetoapua, kamppaili pitkään kakkossijasta, mutta hidasti viimeisellä satasella selvästi. USVAN LEIMU sortui alkulaukkaan ja tippui aivan porukan perälle. Paransi kaukaa takajoukoista ulkoratoja pitkin mukavasti loppua kohden ja nousi neljänneksi. Viim. 1900m 28,8. TURON VILSKE menetti johtopaikan päätöskierroksen alussa. Antoi kärjen takaa loppusuoralla periksi ja tippui viidenneksi. PILKUN PIMU juoksi pääjoukon hännillä sisärataa. Ajautui 800 jäljellä hässäkän seurauksena ulkoradoille ja laukkasi. Tuli loppua asiallisesti ja nousi kuudenneksi. EMMAN POIKA juoksi 3. ja päätöskierroksen alussa 4. sisällä. Siirtyi takasuoran alussa 2. ulos, käänteli maalisuoran alussa neljännelle, mutta heittikin kirimisen sijaan pyyhkeen kehään. JULIVIRI juoksi 3. ja vajaa kierros jäljellä 2. ulkona. Häiriintyi 800 jäljellä edessään hidastaneesta Pussauksesta ja laukkasi. Ei esittänyt loppumatkasta takajoukoissa ihmeitä. VILLE VILMERI käynnistyi hitaasti ja jäi jo avauskierroksella ratkaisevasti kärjestä. TÄHTISUKKA aloitti takajoukoissa, ajautui 800 jäljellä häiriötilanteeseen ja menetti vauhtiaan. Tuli lopulta hännillä hiljaa maaliin. LUMI ENKELI ravasi 4. ja 5. sisällä ja ajautui häiriön seurauksena 800 jäljellä sisäkentän puolelle. Oli loppumatkasta vaisu. FIONA sammui kauas takajoukkoihin juostuaan 2. ja 3. sisällä. PUSSAUS jäi 2. ulkoa ilman vetoapua vajaa kierros jäljellä. Hidasti voimakkaasti 800 jäljellä ja aiheutti vaaratilanteen ja kolarointia takanatulleille. Väsyi pahoin. HERMANNI TOTKI meni 6. ulkona huonoa ravia, laukkasi lopulta kierros ennen maalia ja keskeytti. ZIRKON laukkaili takajoukoissa hylkäykseen.

 

Väliajat: 31,0/Turon Vilske - 29,5/sama - 29,0/Kajaste - 37,5

 

LÄHTÖ 5 – Liiga-Ilves -lähtö, 2100v lv 11.000 e / enint. 33.000 e

ASKÖ CORINA käänteli jo 1. takasuoran alussa kolmannelle ja haki kärkipaikan 1450 ennen maalia. Leikitteli maalisuoralla ylivoimavoiton. FAIR GAME laukkasi lähdössä. Pudotti 5. ulkoa 6. sisälle 1250 jäljellä, pääsi tulemaan tyhjää sisärataa pitkin maaliin saakka ja ehti pirteästi kakkoseksi. Viim. 2000m 15,4 ja viim. kierros 14,0! PILGRIMS REDHEAD matkasi 4. sisällä. Oli loppukaarteessa pussissa ja kiri vapaalle päästyään maalisuoraa neljättä rataa asiallisesti. EMERGENCY johti alun ja luovutti paikkansa voittajalle 650 juostuna. Nousi loppusuoralla turhaan toiselle ja menetti hieman periksi annettuaan kääntöön todennäköisesti ainakin yhden sijan. STENSRO IVAR juoksi 3. ja viim. takasuoralla 2. ulkona. Käänteli 300 jäljellä kolmannelle ja jaksoi kelvollisesti viidenneksi. ORION INDEX nousi 5. sisältä viim. takasuoran lopussa 3. ulos. Hakeutui viim. kaarteen lopussa ulkoradoille ja jaksoi tasaisesti kuudenneksi. BACCUS FORTIS yritti 4. ulkoa viim. takasuoralla kolmatta, muttei jaksanut rutistaa pikkurahoja ylemmäksi. FREEZY WIND kohosi 5. ulkoa kolmannelle 800 ennen maalia. Ei esittänyt lopussa ihmeitä. STAR CLOUD oli toiselta ilman vetoapua loppukaarteessa vaikeuksissa ja väsähti maalisuoralla yhdeksänneksi. THE FLYING DURAN sai huonon startin ja jäi heti takajoukkoihin. Pysyi 6. ulkoa hännillä. TRYGVASON T laukkasi 3. sisältä loppukaarteessa - hpl. ARIZONA'S GOLD lähti 2. ulkoa kiriin viim. takasuoralla, mutta pilasi laukkaan 500 ennen maalia. SPOT HORNLINE laukkasi lähtöön ja laukkaili hylkäykseen. CAROLUS RIDE lähti 7. ulkoa kolmannelle viim. kierroksen alussa. Pilasi laukkaan reilut 500 jäljellä - hpl. L'INGEGNO laukkasi 7. sisältä 1200 ennen maalia - hpl.

 

Väliajat: 19,0/Emergency - 19,0/Askö Corina - 16,5/sama - 14,5

 

LÄHTÖ 6 – Ilves Naisten ajo, Teivon Kasvattajalähtö, 2100a FI lv enint. 20.000 e

PROUDEST JAKE lähti lujaa, mutta jäi toiselle ilman vetoapua. Sai otteen johtavasta loppusuoran alussa ja jatkoi vakuuttavaan voittoon. FIND A LADY lähti 5. ulkoa kolmannelle viim. takasuoran alussa. Kiri vahvasti perille saakka ja ehti maalitikulla kakkoseksi. Viim. 700m 12,9. WILL ALIVE hyökkäsi 3. ulkoa viim. takasuoralla. Pudotti loppukaarteessa 2. ulos ja oli kiinni kakkossijassa loppumetreille saakka. WINNER RAISO oli 2. ulkoa viim. takasuoralla seuraamisvaikeuksissa ja jäi loppukurvissa 3. ulos. Piti kuitenkin vauhtinsa asiallisesti ja roikkui totohevosten tuntumassa. QUELLE LAKE ravasi 4. ulkona. Laskeutui viim. kaarteen lopussa sisäradalle ja jaksoi tasaisen hyvin viidenneksi. AGILE GIANT kiihdytti kärkipaikalle. Tarjosi voittajalle vastusta loppusuoran alkuun saakka ja antautui sitten kuudenneksi. RIDGEHEAD MATILDA yritti seurata 6. ulkoa kirissä Find a Ladyä, ei pysynyt loppukaarteessa tuntumassa ja jäi rahasijojen ulkopuolelle. SPECIAL EDITION peruutti alussa kolmannelta 7. ulos ja meni lopulta 5. sisälle. Nousi viim. takasuoralla toiselle, eikä esittänyt lopussa ihmeempää. HUGO SONIK ravasi 4. sisällä. Jäi loppukaarteessa sammuvan Free Cashflown taakse pussiin, muttei vapaalle päästyään itsekään loistanut. YAGUAR LIN oli 3. sisältä viim. takasuoralla vaikeuksissa ja väsyi päätöspuolikkaalla kauas takajoukkoihin. FREE CASHFLOW sammui 2. sisältä pahoin.

 

Väliajat: 14,0/Agile Giant - 16,5/sama - 17,0/sama - 14,0

 

LÄHTÖ 7 – Laukon Kartanon lähtö, 2100a lv enint. 50.000 e

JET MARIO ei pysynyt kiihdytyksessä nopeimpien kyydissä, mutta haki kärkipaikan 500 juostuna. Joutui vetämään reipasta, mutta erkani siitä huolimatta selvään voittoon. SUDDEN SUNRISE lähti 2. ulkoa kiriin reilut 600 jäljellä. Eteni päätöspuolikkaan alussa toiselle ilman vetoapua ja kamppaili varmaksi kakkoseksi. LINDA'S FIRST LOVE laukkasi lähtökiihdytyksessä. Eteni 4. ulos ja nousi viim. takasuoralla kolmannelle. Kiri rehdisti loppuun saakka ja ehti niukasti totoon. VIPER LAUKKO otti johtopaikan 1. takasuoran alussa ja jatkoi 500 jälkeen 2. sisällä. Nousi viim. kaarteen lopussa 2. ulos ja riitti hyväksyttävästi neljänneksi. MY STRADIVARI nousi 4. sisältä viim. takasuoralla toiselle. Jäi loppukaarteessa väsyvän Simb Chesterin taakse pussiin ja menetti metrejä. Tuli hänniltä maalisuoraa juosten, mutta oli jo menettänyt mahdollisuutensa terävimpään kärkeen. SIERRA HIGH teki 5. ulkoa melko tasapaksun suorituksen. UNDERBERG kiihdytti aluksi johtoon ja juoksi lopulta 3. sisällä. Oli vaikeuksissa loppukaarteessa ja taipui hännille. KING GORAN lähti 3. ulkoa kiriin viim. takasuoralla, mutta menestysmahdollisuudet kariutuivat laukkaan nelossijalta 400 jäljellä. SIMB CHESTER juoksi toista ilman vetoapua. Vaati 3. puolikkaalla vauhtia johtavalta ja sammui päätöspuolikkaalla pahoin.

 

Väliajat: 14,5/Jet Mario - 15,5/sama - 14,5/sama - 16,5

 

LÄHTÖ 8 – UET GP 2009 & PHH 100 vuotta -lähtö, 1600a lv tammat

RYDENS CINDY otti alun rauhallisesti ja jäi 3. ulos. Hyökkäsi loppukaarteen alussa kolmannelle ja liiteli maalisuoralla omille teilleen. Viim. 400m 12,0. RUDY ROSE ampaisi keulaan ja luovutti paikkansa 450 juostuna. Nousi loppukurvissa johtavan rinnalle ja sinnitteli toiseksi. TOPEK TERESA nousi 4. sisältä loppusuoran alussa kiriin kolmannelle, tuli pirteästi ja oli vähällä ehtiä kakkostaistoonkin. OLD MAID HALL ei pystynyt pitämään sisäradalta piikkiä, mutta haki vetotyöt etusuoralla. Taipui reippaan matkavauhdin päätteeksi loppusuoralla neljänneksi. BWT DYNAMITE ravasi 2. ulkona ja seuraili kelvollisesti perille. DREAM BELIEVER oli ponneton 3. sisältä. AQUARIA laukkasi toiselta ilman vetoapua reilut 500 jäljellä ja keskeytti.

 

Väliajat: 11,0/Old Maid Hall - 13,0/sama - 15,0

 

LÄHTÖ 9 – Toto - Rikastuttava elämys -lähtö, 2100a lv enint. 7.500 e

VICTORY BEAT sai johtopaikalla prässiä, mutta erkani siitä huolimatta loppusuoralla vaivatta muista. NELLI WOODLAND juoksi 5. ja kierros jäljellä 4. ulkona. Lähti viim. takasuoran alussa kolmannelle, huilasi loppukurvissa hetken 2. ulkona ja kiri maalisuoralla varmaksi kakkoseksi. Viim. 700m 16,0. SECOND CHANCE pudotti 2. ulkoa kierros jäljellä 2. sisälle. Tippui loppusuoralla keulahevosen kyydistä, mutta sinnitteli viimeiselle totosijalle. ALBERT WURST aloitti 3. sisällä ja kohosi 4. sisältä 3. ulos 850 jäljellä. Käänteli vajaat 700 jäljellä kolmannelle, eteni loppukaarteen alussa toiselle ilman vetoapua ja sinnitteli asiallisesti neljänneksi. VÄSTERBO SEEQUER jäi 2. sisältä kierros ennen maalia 3. sisälle. Riitti kaukana kärkineliköstä loistamatta viidenneksi. CHALLERY häiriintyi 1. kaarteen alussa laukkaavista ja jäi kauas kärjestä. Juoksi 4. ja 5. sisällä, nousi reilut 800 jäljellä 5. ulos ja yritti takasuoralla kolmatta. Oli loppusuoralla ponneton. COLOUR QUEEN jättäytyi lähdössä, juoksi porukan hännillä sisärataa ja pysyi taustalla. KAOLIN keksi prässäillä johtavaa ja sammui päätöspuolikkaalla pahoin. Viim. 400m 31,5. STARO ACEOFSPADES oli heikko juostuaan 3. ja kierros jäljellä 2. ulkona. FAVOURITE WIND laukkasi lähtöön - hpl. FENIKS FANTASY laukkasi 1. kurviin mentäessä häiriöstä - hpl. RAINMAN VIITA juoksi 4. ja kierros jäljellä 3. ulkona, mistä laukkasi 900 ennen maalia - hll.

 

Väliajat: 12,5/Victory Beat - 15,5/sama - 19,5/sama - 16,0

 

LÄHTÖ 10 – 2100v 3-5-v. FI lv 1.200 e / enint. 3.600 e

STILETTO KEMP teki johtopaikalta soolojuoksun ja jätti muut kymmenien metrien päähän. MULTI PEARL siirtyi 4. sisältä kierros jäljellä 2. ulos. Käänteli 700 ennen maalia kiriin kolmannelle ja jaksoi kaukana voittajasta selväksi kakkoseksi. SCARLETT SCOOP jäi alussa kolmannelle ja laukkasi laukkaavasta häiriintyneenä 1. takasuoran alussa. Tippui häntäjoukkoihin, mistä nousi viim. takasuoralla kolmannelle ja kiri vielä mukavasti totoon. Viim. 1200m 17,0. BEE BOOGIE laukkasi häiriöstä 1. kaarteen alussa. Juoksi 2. ja kierros jäljellä 3. ulkona ja nousi takasuoran alussa kolmannelle. Eteni loppukaarteessa kolmanneksi sisäradalle ja riitti tasaisesti neljänneksi. SPANKER eteni 5. sisältä kierros jäljellä 3. sisälle. Jäi sammuvan Only Zandran taakse pahoin pussiin ja tuli vapaalle päästyään loppua kohtalaisesti. PLAY JOKER laukkasi toiselta ilman vetoapua reilut 1500 jäljellä. Juoksi 6. ja kierros jäljellä 4. sisällä, nousi takasuoralla toiselle ja oli ponneton. Viim. 1400m 20,1. DIANNE HILLY kohosi 3. sisältä kierros jäljellä toiselle ilman vetoapua. Väsähti päätöspuolikkaalla pahoin. FRODO BAGGINS jäi lähdössä ja juoksi toista ilman vetoapua. Ajautui kierros ennen maalia kolmannelle ja tuli vaisussa takaporukassa loistamatta perille. ALBERTO LA RENTA laukkasi lähtösuoran lopussa ja jäi ratkaisevasti. Viim. 1900m 19,2. ONLY ZANDRA väsyi loppua kohden pahoin juostuaan toisena sisärataa. HOT STAINLESS laukkasi pahoin lähtöön. Kulki hännillä viim. 2000m 19,0, josta ens. kierroksen 16,2 ja toisen 21,7. GALLIT RAJ laukkasi sata juostuna - hpl. ADAMANT HEART laukkasi lähtösuoralla - hpl. MOUNTAIN MAGIC laukkasi sadan jälkeen ja laukkaili taustalla hylkäykseen.

 

Väliajat: 23,0/Stiletto Kemp - 20,0/sama - 18,5/sama - 17,0

 

KOELÄHTÖ – 2100v lv/sh

PERCEVAL laukkasi johtopaikalta reilut 500 jäljellä. Tuli epävarmalla ravilla vielä ulkoratoja pitkin loppua juosten ja ehti ykköseksi. Viim. 400m 13,9. SISTER'S BOY eteni 1500 jäljellä 2. sisälle. Pääsi johtoon päätöspuolikkaan alkaessa ja piti vauhtinsa asiallisesti. ÅBO QUEEN kohosi 2. ulkoa loppukaarteessa kolmannelle ja tuli tasaisen hyvin perille. Viim. tuhat 18,7. RAMONA GIRL juoksi 3. ja viim. takasuoran lopussa 2. sisällä ja seuraili edellisten tuntumassa. GOLDA JEWEL tuli 3. ulkoa helponoloisesti maaliin saakka. Viim. 2000m 18,2. RUBINA MIN nousi 4. sisältä toiselle ilman vetoapua 1300 jäljellä. Taipui loppusuoralla hieman. PRIMO RAGAZZO kellotutti 4. ulkoa päätöskierroksen 19,3-vauhtiseksi. CHOCOLAT KISS laukkasi sata juostuna ja jäi kauas. Kulki taustalla viim. 1800m lupaavasti 16,4-kyytiä. MIMOSA HOOLIGAN oli sisäratajuoksulla tasainen. LUCKY CHARLES kulki pahan lähtölaukan jälkeen viim. 1700m 19,8. PYSTÖ juoksi päätöskilometrin 30,0-vauhtia.

 

Väliajat lv: 22,0/Perceval - 20,5/sama - 19,0/sama - 19,0
Väliajat sh: 39,5/Pystö - 35,0/sama - 30,5/sama - 29,5


 

 

Kilpailutoiminta - Teivon tallit - Kriterium - Kuvagalleria - Ravintolapalvelut - Organisaatio
Ravinuoret - Yhteystiedot - Teivon pelivihjeet - Juoksuselostukset - Mediasivut - Pääsivu