Teivolaisille yli 50 ansiomerkkiä PHH:n 100-vuotisjuhlissa
Maanantaina 27. ja tiistaina 28. huhtikuuta 2009 Teivon ravikeskuksen urheilu- ja vedonlyöntitoimista vastaava Pohjois-Hämeen Hippos ry vietti 100-vuotisjuhliaan Teivon ravien ympärille koostetuissa tapahtumissa.
Juhlat starttasivat käyntiin yhdistyksen aitona syntymäpäivänä maanantaina 27.4.2009 Tampereen Raatihuoneella, jossa Tampereen kaupunki järjesti vastaanoton juhlivan yhdistyksen kunniaksi. Lähes 200 kutsutusta suurin osa noudatti kutsua. Arvokkaassa tilaisuudessa Suomen Hippoksen valtuuskunnan puheenjohtaja Markku Lääkkölä ja toimitusjohtaja Pekka Soini jakoivat apulaispormestari Harri Airaksisen ja Teivon toimitusjohtajan Matti Mahlamäen sekä toimistopäällikkö Heikki Laitilan avustuksella teivolaisille 26 pronssista, 16 hopeista ja yhdeksän kultaista Suomen Hippoksen ansiomerkkiä.
”Ympäristö satavuotiaan juhlakalun merkkien jakamiselle oli arvokas, tästä suuri kiitos Tampereen kaupungille vastaanoton järjestämisestä. Raatihuone sinänsä oli jo suurimmalle osalle huomionosoitusten saajista kokemus – merkkien saajista suurin osa on henkilöitä, jotka ovat pitkälti pyyteettömästi tehneet työtä Teivon ravien ja muiden tapahtumien hyväksi”, kommentoi tilaisuuksien järjestelyistä vastannut Teivon toimistopäällikkö Heikki Laitila.
Kultaisen ansiomerkin saivat selostaja Markku Heikkilä, eläinlääkäri Jukka Houttu, hallitusneuvos Reino Kanerva, johtaja Antti Koivu, totojohtaja Pekka Koskinen, sosiaalineuvos Matti Kuusela, sosiaalineuvos Sirkka Merikoski sekä teivolaiset perusvalmentajat Seppo Sarkola ja Markku Nieminen.
”Kultaisen merkin saajista eniten palvelusvuosia hevostalouden parissa on Pekka Koskisella, joka aloitti hevosurheilun parissa Porin raveissa jo yli 50 vuotta sitten. Pekka on edelleen aktiivi virallinen valvoja Teivossa, ja mikä ilahduttavinta sisäministeriö on poistanut yläikärajan toton virallisilta valvojilta – näin Pekan ennätystehtailulle ei ole olemassa ainakaan mitään rajoitteita”, totesi Matti Mahlamäki porilaisperäisestä Koskisesta.

Tampereen kaupungin apulaispormestari Harri Airaksinen toivotti juhlaväen tervetulleeksi Tampereen Raatihuoneella.
Tunnustusta jaettiin 51 pitkäaikaisille teivolaisille toimihenkilöille.


Pohjois-Hämeen Hippoksen 100-vuotisjuhlien illan juonsivat tutut teivolaiset äänet Heikki Lammi ja Markku Heikkilä.
Pitkänlinjan totoammattilainen Pekka Koskinen sai ansaitun huomionosoituksen.

Suomen Hippoksen ansiomerkkien saajia oli laidasta toiseen. Oli kilpailu-, toto- ja ravintolahenkilökuntaa, oli järjestyksen valvojia, hallintoa ja valmentajia.
Kultaisen ansiomerkkien saajat vasemmalta oikealle; Seppo Sarkola, Matti Kuusela, Jukka Houttu, Antti Koivu, Markku Nieminen, Sirkka Merikoski, Markku Heikkilä, Pekka Koskinen ja Reino Kanerva.

Teivolaisista ammattivalmentajista Sarkolan ja Niemisen lisäksi Pekka Yli-Houhala palkittiin hopeisella ansiomerkillä.
Pohjois-Hämeen Hippoksen johtokuntakin pääsi juhlien kunniaksi yhteiskuvaan.

Puheenjohtaja Reino Kanerva piti kiitospuheen.
Lähes 200 päinen juhlaväki pääsi nauttimaan lopuksi vielä juhlapöydän antimista.
Historiikki julki oman marssin tahdissa
Juhlat jatkuivat tiistaina 28.4. Teivossa, jossa julkistettiin HuK Mikko Korpelan kirjoittama ”Tammelan takamailta Teivoon – Pohjois-Hämeen Hippoksen 100-vuotinen tarina”. Juhlat aloitettiin Pohjois-Hämeen Hippoksen kunniamarssilla, joka kuultiin myös illan juhlaravien esittelymarssina.
”Kansallisromantiikan aarrearkku on ehtymätön. Sieltä uudelleen löytyi Eemil Kaupin 1920-luvulla säveltämä Pohjois-Hämeen Hippoksen kunniamarssi, jonka Asko Vilenin sovittamana taltioi kaikille kuultavaksi 1990-luvun alussa Tampereen Työväenyhdistyksen soittokunta. Säveltäjä Eemil Kauppi oli tunnettu musiikkimies Tampereen seudulla, joka kuitenkin katosi mystisesti 1930-luvulla. Toiset sanovat, että Venäjälle ja toiset että avantoon. Niin tai näin mutta ennen katoamistaan Kauppi ehti ilahduttaa hämäläisten hevosmiesten lisäksi savolaisia säveltämällä Mikkelin hevosjalostusliiton kunniamarssin”, valotti Matti Mahlamäki juhlamarssin taustoja.
Ansiokkaan lähes 300-sivuisen historiikin kirjoittanut Mikko Korpela esitelmöi myös Teivon pääkatsomon ravintolan seinällä olevien arvohenkilöiden taulujen tarinat.
”Pohjois-Hämeen Hippoksella on satavuotisen taipaleen aikana ollut käytännössä vain seitsemän puheenjohtajaa: pestit ovat olleet siis pitkiä ja tehtäviin on paneuduttu huolella. Pisimpään puheenjohtajan nuija on ollut Meurmannin suvun hallussa, ensin Jalmari Meurman kolme vuosikymmentä vuodesta 1916 alkaen ja heti sen jälkeen hänen poikansa Lasse Meurman vuoteen 1967 saakka”, valotti Mikko Korpela puheenjohtajahistoriaa.
Kuvakavalkadin lopuksi paljastettiin seinälle nykyisen puheenjohtajan Reino Kanervan kahden edeltäjän, Mauri Tuurnan ja Jouko Konsalan kuvat. Kaikista puheenjohtajista ja muista merkittävästi yhdistykseen toimintaan vaikuttaneista henkilöistä olevat kuvat ja tiivistelmät ovat jatkossakin nähtävissä Teivon pääkatsomon ravintolasalin seinillä. - mjm

100-vuotishistoriikin julkistamistilaisuus veti paikalle myös runsaan osan oton.
HuK Mikko Korpela piti ansiokkaan katsauksen Pohjois-Hämeen Hippoksen taustalla vaikuttaneista johtohenkilöistä.

Tilaisuudessa paljastettiin myös entisten puheenjohtajien Mauri Tuurnan (1986-1989) ja Jouko Konsalan (1990-1999) muotokuvat. Juhlassa mukana myös Seppo Toikkonen (1968-1985), jonka muotokuva oli paljastettu jo aikaisemmin.
Ravintola Grand Prix´n ylätasanteella on näytillä juhlavuoden valokuva- ja käsiohjelmanäyttely.