Tammelan takamailta Teivoon
– Pohjois-Hämeen Hippoksen 100-vuotinen tarina
Maanantaina 27. huhtikuuta 2009 tulee kuluneeksi tasan 100 vuotta siitä, kun Pohjois-Hämeen Hippos ry perustettiin Tampereen vanhalla Seurahuoneella. Yhdistys on ollut 100-vuotisen historiansa aikana keskeinen toimija hevostalouden eri osa-alueilla Pohjois-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Pohjois-Hämeen Hippoksen toiminta ei ole rajoittunut ainoastaan ravikilpailujen järjestämiseen, sillä yhdistyksen toimintamuotoihin ovat lukeutuneet muun muassa hevos- ja automyyntipäivien järjestäminen sekä siitosoriiden ja orivarsalaitumen ylläpito.
HuK Mikko Korpela on koonnut ansiokkaasti yhteisön taipaleen Pohjois-Hämeen Hippos ry:n 100-vuotishistoriikkiin, joka kantaa sattuvasti nimeä "Tammelan takamailta Teivoon - Pohjois-Hämeen Hippoksen 100-vuotinen tarina". Teos käsittelee ravikilpailutoiminnan ohella näitä jo hieman unohdettuja hevosyhdistystoiminnan muotoja ja antaa niille niiden ansaitseman paikan Pohjois-Hämeen hevostalouden historiassa. Toki raviurheilu on historiateoksessa myös keskeisellä sijalla ja yhdistyksen urheilulliset merkkitapaukset vuosien varrelta on koottu kirjan kansien väliin.
Historiikki tarkastelee myös Pohjois-Hämeen Hippoksen ja Tampereen kaupungin 100 vuotta kestänyttä rinnakkaiseloa. “Tammelan takamailta Teivoon - Pohjois-Hämeen Hippoksen 100-vuotinen tarina” kuvaa yhdistyksen kehitystä muuttuvassa 1900-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirjassa seurataan Pohjois-Hämeen Hippoksen kehityskaarta kaikki hevostalouden osa-alueet huomioonottaneesta hevosyhdistyksestä moderniksi 2000-luvun raviurheiluseuraksi. Suuret kiitokset Mikko Korpelalle mittavasta työstä. Hevostalouden kulttuuria ja historiaa ei ole juuri tallennettu ainakaan aluetasolla näin mittavasti ja asiantuntevasti.
Nyt vietämme Teivossa Pohjois-Hämeen Hippoksen 100-vuotisjuhlaraveja – pitkälti työn merkeissä. Tapa juhlia kuvannee osaltaan yhdistyksen menoa vuosisadan ajan – useimmiten se on ollut työtä, mutta antoisaa ja pitkälti vapaaehtoisuuteen pohjautunutta. Tässä vaiheessa suuret kiitokset kaikille mukana olleille ja oleville siitä suuriarvoisesta työstä, jota eri muodoissa on tehty pohjoishämäläisen hevostalouden eteen.
Mutta ei sadan vuoden taivalta aivan ilman juhlia ohiteta. Maanantaina 27.4. Tampereen kaupunki muistaa juhlivaa yhteisöä järjestämällä vastaanoton, jossa 51 ansioitunutta, pitkään mukana ollutta saivat huomionosoituksia. Kiitokset Tampereen kaupungille tilaisuuden järjestämisestä ja onnittelut huomionosoitukset saaneille.
Mutta juhlaa tähän arkiseen ravitiistaihinkin (28.4.2009) mahtuu sen verran, että tarjoamme 1000 ensin ehtineelle pullakahvit pikku totohallissa sekä muistamme kaikkia lähdön voittaneiden hevosten omistajia phh:n 100-vuotisjuhlalautasella sekä voittajahevosen kunniakirjalla – tuulahduksena menneiltä ajoilta.
Suurempana ravijuhlaan meillä on aihetta lokakuun ensimmäisenä lauantaina, jolloin Teivossa ratkotaan perinteiset suomenhevosten ja lämminveristen Kriterium -finaalit höystettynä kansainvälisellä UET Grand Prix:lla. Silloin on ilmassa suuren ravijuhlan tuntua. Mutta nautitaan ensin nämä PHH:n 100-vuotisjuhlaravit – perinteiseen Teivolle sopivaan tiistaiseen tapaan. Ja lopuksi tärkein asia muistakaa käydä Teivossa – ihan paikan päällä – se on tärkeää, että saadaan se toinenkin vuosisata hyvälle alulle.
Matti Mahlamäki