Onnistuuko Absolute Tomson nyt finaalissa?
Timo Nurmoksen valmentama Absolute Tomson oli 30. Tammakriteriumin ja Juhani Lagerstam Memorialin karsintojen kohutuin hevonen. Antti Teivaisen ajama suurlupaus ei voittanut lähtöään, mutta esitys oli vähintään yhtä hyvä kuin karsintojen voittajilla, Victoria Dee, Geena Dahlia, Ulla Kemp ja Daniellesine. Tiistain 18.8. finaalissa paras palkitaan 20 000 eurolla.
Antti Teivainen ja Absolute Tomson juuttuivat taivaltamaan kolmatta rataa. Teivainen yritti hakea paikkaa toisen jonon vetäjänä ja toisesta parista ulkoa. Mutta Mika Forss ja Pekka Korpi estivät aikeen. Vihdoin päätöspuolikkaan alkaessa Absolute Tomson kesytti haastajansa ja pääsi kuolemanpaikalle.
Jokainen tavallinen hevonen olisi läkähtynyt moiseen menoon, mutta Absolute Tomson ei. Se porskutti perille asti, oli maalissa kolmas ja meni finaaliin.
”Hurja juoksu ei yllättänyt ainakaan minua. Absolute Tomsonilla on tähän asti ajettu tarkoituksella kilttejä juoksuja, eikä se ole näyttänyt todellista luokkaansa. Se oli lisäksi vähän arka alkustarteissa. Solvallassakin se hyppäsi varjon yli ja laukkasi keulasta. Sen on annettu kehittyä rauhassa tähän ravihommaan”, valmentaja Timo Nurmos taustoittaa.
”Absolute Tomson alkaa jo olla sellainen, että sen kanssa voi lähteä huoletta suurkilpailuihin Suomeen. Jos kaikki menee hyvin, tulemme myös varsinaisiin Kriterium-karsintoihin. Absolute Tomson on kehittyvä hevonen ja parantaa varmaan paljon myös ensi vuonna”, Nurmos uskoo.
”Absolute Tomson tuli meille 1-vuotiaana. Se on meillä opetettu ja valmennettu ihan alusta alkaen. Tamma jää väliviikoksi Laukkoon Anssi Ojalan hoitoon. Laukossa on uusi sauna. Suomessa kuulemma menestyy nykyään vain saunassa käymällä. Olemme ottaneet tämänkin huomioon”, Nurmos toteaa hymyssä suin.
Korpi osaa kunnonajoituksen
Jos osaa Timo Nurmos ruotsinpuolella kunnonajoituksen, kun isoa rahaa jaetaan, niin vähintään yhtä hyvin hommansa taitaa Pekka Korpi. Vihtiläisvalmentaja vei kaksi Tammakriteriumin karsintaa. Victoria Dee ja Ulla Kemp eivät olleet voittaneet edellisissä kilpailuissa, mutta Teivossa tahti oli toinen. Kumpikin otti täysosumansa väkevien esitysten päätteeksi.
Kotiradan Daniellesine on ehkä finaalin suurin suosikki. Ari-Pekka Pakkasen taiten kilpailuttama tamma osaa kiriä kovaa, sillä ominaisuudella pärjää pitkälle. Geena Dahlia oli neljäs karsintavoittaja. Se tulee Kauhasen raviperheen laatutallista, joka on tottunut menestymään myös Teivossa. Jexpress Dahlia on voittanut UET Grand Prix’n ja Kriteriumin sekä Leevi Dahlia suomenhevosten Kriteriumin.


Tammakriterium-ilta alkaa tiistaina klo 18.30. Raveihin on tuttuun tapaan ilmainen sisäänpääsy.