Kohuranskalainen lähtee Ruotsiin, Dundee haastaa eliittiravurit Teivossa
Reima Kuislan Ranskasta hankkima Monte Georgio väistää Suomen talven ja lähtee valmennukseen Tukholman seudulle Glen Normanin talliin. Ranskalaisruuna ei väritä Teivon kultadivisioonaa, mutta mielenkiintoa ei lähdöstä silti puutu.
Express Merett voitti keväällä Solvallassa Sweden Cupin ja on taas pienen suvantovaiheen jälkeen kuntoutumassa huippuiskuun. Vasta 4-vuotias Dundee kepitti Turussa nipun kovamenijöitä ja osoitti riittävänsä myös avoimella tasolla. Little Sealord on varmistanut paikkansa tällä kaudella Kultadivisioonissa.
Grove’s Ben on potenut pitkään vaivoja, mutta kasvattaja Olli-Pekka Hämäläiselle palannut ori näyttää vihdoin voittaneen vaikeudet. Grove’s Ben kilpaili hienolla menestyksellä Kari Lähdekorven valmennuksessa Ruotsissa. Sen viimeiseksi kilpailuksi länsinaapurissa jäi voitto Bergsåkerin Kultadivisioonassa joulukuussa 2007.


Arkistokuvia: Express Merett, Dundee, Little Sealord ja Boker.
Teivon V75-kierros kuhisee viime viikkojen menestyjiä. Ykkössijoja pilkistelee melkein joka hevosen voittosarakkeissa. Suomenhevoshuiput mittelevät paremmuudesta Tähti- vastaan Valiodivisioonassa. Boker nousi kohisten syksyn myötä kovimpaan divisioonaan. Se lähtee nyt ensimmäistä kertaa voittojahtiin valiodivisioonalaisena.
Esa Holopaisen valmentama huippuhevonen kohtasi valiodivisioonalaiset ensimmäisen kerran Teivon UET Grand Prix -superlauantaissa lokakuun alussa, silloin vielä tähtidivisioonalaisena. Teivossa Boker jätti eliittisarjalaiset taakseen, vaikka antoi tasoitusta alun haparoinnilla.
Teivon lauantai käynnistää myös virallisesti joulunajan. Ravintola Grand Prix’ssä on katettu mahtava joulupöytä. Kun parhaat hevosvoimat ovat paikalla, kannattaa suunnistaa kaviouran ääreen.
Muista kurkata myös Fintoton Toto-Tontun joulukalenteriin!