Uutiset - Kalenteri - Uutisarkisto

Palkintorahaa jaossa 850 000 euroa

Euroopan parhaat 4-vuotiaat ravurit tavoittelevat UET Grand Prix –kilpailun voittoa lauantaina Tampereen Teivossa. Kunniaa on luvassa kosolti, mutta myös iso tukku rahaa. Voittaja saa 230 000 euron ykkösen. Kaikkiaan Teivossa jaetaan lauantaina palkintoja yhteensä 850 000 euroa, mikä on suurin Suomessa yhtenä päivänä jaettu palkintopotti.

UET-finaalin palkintomäärä on puolet päivän kokonaispotista. Suuri summa on pääosin kerätty hevosten omistajilta ja kasvattajilta.

”UET Grand Prix –kilpailun ilmoittautumismaksujen kerääminen aloitetaan, kun hevoset ovat 1-vuotiaita. Euroopan raviliittoon UET:hen kuuluvat maat maksavat keskitetysti kaikista syntyvistä varsoista ensimmäinen maksuerän. Kun Teivon kisa käynnistyi, mukana oli 25 000 hevosta”, Teivon toimitusjohtaja Matti Mahlamäki kertoo.

Ilmoittautumisen jälkeen varsojen omistajat tai kasvattajat huolehtivat maksuista aina vuoden välein. Euroopan johtavista ravimaista Ranska ja Ruotsi ovat olleet suurilla varsamäärillä mukana. Suomi on kotikisoissa ollut kolmanneksi suurin osallistujamaa.

”Kyllä meillekin tippui maksuja Ranskan, Ruotsin ja Suomen lisäksi Norjasta, Tanskasta, Espanjasta, Italiasta, Sveitsistä ja Hollannista. Finaaliin selvisi sitten mukaan hevosia Ruotsista, Ranskasta, Norjasta ja Suomesta”, Mahlamäki valottaa.

”Jos on osallistujajoukko kansainvälinen, niin sitä on myös peli UET-finaaliin. Ainakin Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa ja Virossa voi pelata Tampereen raveja lauantaina”, Mahlamäki iloitsee.

UET Grand Prix kilpailu kiertää vuosittain eurooppalaisilla raviradoilla. Viime vuonna ravattiin Milanossa, sitä ennen Oslossa, Lavalissa, Tukholmassa ja Torinossa. Teivon ravirata on toiminut kilpailun järjestäjänä aiemmin vuosina 1988, 1992, 1996 ja 2003.

Maharajah suuri suosikki

Ruotsin Derbyssä ME-tuloksen ravannut Maharajah voitti karsintalähtönsä Teivossa viime viikolla leikittelevän helposti. Stefan Hultmanin valmentama ja Örjan Kihlströmin ajama Maharajah on finaalin suurin suosikki, vaikka vastus on kivenkova.

”Onneksi Maharajah sai kerrankin helpon juoksun, kun se voitti karsinnan. Ajoin maanantaina viimeistelyjä finaalia varten, kuusi mäki-intervallia. Maharajah tuntui uskomattoman hyvältä ja vielä terävämmältä, mitä se oli karsinnassa”, Hultman sanoi Kanal75:n haastattelussa.

Maharajahin kausi jatkuu myös Teivon jälkeen. 4-vuotiaiden oriiden Breedre’s Crownissa ajetaan ensin välierät ja sen jälkeen finaali. Mutta Maharajah’n maali on kauempana.

”Olen unelmoinut, että Maharajah osallistuisi jo 5-vuotiaana eli ensi talvena Prix d’Ameriqueen. Uskon, että Vincennesin pitkä rata sopii sille hienosti, ja kun vielä voisimme riisua siltä kengät pois siellä, niin mitä vain voisi tapahtua”, ikuinen optimisti Stefan Hultman unelmoi.

Maharajah Target Hoss

Suomalaishevonen on voittanut UET Grand Prix –finaalin vain kerran sen 25-vuotisen historian aikana. Kauhasen raviperheen Jexpress Dahlia venyi voittoon Teivossa vuonna 1992. Rattailla istui Jorma Kontio. Hän ajaa tänä vuonna suurinta suomalaissuosikkia, Timo Nurmoksen valmentamaa Target Hossia.

Hanna ja Hannu Härmälän kasvattama Target Hoss on voittanut Suomessa suurimmat ikäluokkalähdöt Kriteriumin ja Derbyn. Nyt se valmistautuu UET-finaaliin. Tamma otti karsinnassa vakuuttavan voiton johdettuaan koko matkan. Target Hoss on näyttänyt kovan luokkansa, eikä se luovu ensimmäisenä voittotaistelusta.

Ranskasta saapuu neljä hevosta UET-finaaliin. Joukkue tulee lentämällä, ja kuljetuskone laskeutuu Tampere-Pirkkalan kentälle perjantaina iltapäivällä. Ranskalaiset ovat ruotsalaisten kanssa hallinneet UET Grand Prix –kilpailuja. Maharajah saa pistellä parastaan pitääkseen ranskalaiset takanaan.

Royal Crown ja Roc Meslois voittivat Pariisin Vincennecissä ajetut Keski-Euroopan hevosten karsinnat. Molemmat olivat vakuuttavia. Royal Crownin rattailla nähdään ravi-ikoni Jean Pierre Dubois. Hän on todellinen kosmopoliitti. Hänellä on toimintaa kaikissa Euroopan suurissa ravimaissa. UET Grand Prix –kilpailun lähtöratojen valintatilaisuuteen hänet tavoitettiin Yhdysvalloista.

Royal Crown Roc Meslois

Teivon lauantai on täynnä todellista huippuraviurheilua. Molempien rotujen Kriteriumit, Tammer-ajo ja tasokkaat V75-finaalit ovat myös ohjelmassa. Ravit alkavat shetlanninponien Poni-Kriteriumilla klo 12.45.

 

Kilpailutoiminta - Teivon tallit - Kriterium - Kuvagalleria - Ravintolapalvelut - Organisaatio
Ravinuoret - Yhteystiedot - Teivon pelivihjeet - Juoksuselostukset - Mediasivut - Pääsivu